Haaveilu ja päiväunelmat ovat minulle päivittäinen rentoutumiskeino arjen kiireissä. Uppoudun usein ajatuksiini, tai tässä tapauksessa matkahaaveisiin. Tähän postaukseen listaan neljä matkatoivetta, jotka on melko helppo toteuttaa lähitulevaisuudessa, eikä niihin tarvitse säästää hurjan paljon rahaa.
1)Risteily
Mielikuvissani laivamatkailu vauvan kanssa on melko helppoa, on mahdollisesti oma hytti, johon pääsee eroon hälyä. En ole kokenut lapsen kanssa matkailija, mutta helppous ja mutkattomuus kiinnostavat minua, tietysti. Helsingistä pääsee helposti Tallinnaan eikä laivamatka ole pitkä. Vähän jo japsini kanssa juttelimme, että kun Kuukin saa mennä kylpylöihin, niin tekisimme matkan tuonne naapurimaahan. Ehtona tosin sanoin, että meidän on pakko käydä jossain toisessa kaupungissa Tallinnan lisäksi. Tällä tarkoitin Tartua, jossa en ole vielä koskaan käynyt. Tallinnan lisäksi olen matkustellut Virossa Pärnussa, Viimsissä ja Narvassa, joten olisi aika nähdä myös Tartu.
2)Joulumarkkinat
Useimmat Euroopan kaupungit ovat parhaimmillaan kesällä, mutta poikkeuksena on talvella joulukuu, jolloin ainakin suurimmissa kaupungeissa on joulumarkkinoita. Ulkomailla olen vieraillut ainoastaan Tallinnan joulutorilla, joka on todella tunnelmallinen. Tulevaisuudessa haluaisin ehdottomasti matkustaa johonkin isompaan keskieurooppalaiseen kaupunkiin ja vierailla siellä joulumarkkinoilla. Tietysti vahvana ykkösvaihtoehtona on Saksa, mutta pidän mieleni avoimena. Pystyn kuvittelemaan ilman kysymättäkin, ettei japsia voisi vähempää kiinnostaa joulumarkkinat. Tietystikään japanilaiset eivät edes juhlia joulua, joten täytyy houkutella joku muu mukaani tai sitten menemme Kuun kanssa kahdestaan.
3)Rantaloma
Kyllä, tälle listalle pääsee rantaloma, vaikka valitsen aina mieluummin kaupunkiloman. Jotenkin pakettimatkat, ja all-inclusive, josta tulee mieleen useimmat lapsiperheet kiinnostaa näin perheellisenä, joten miksikäs sitä ei kokeilisi myös tälläistä vaihtoehtoa.
Näistä listan vaihtoehdoista tämä veisi varmasti eniten rahaa, näköjään raha-asiat ovat tällä hetkellä mielen päällä, kun mainitsen kyseisen kohisevan jo toistamiseen. Rantalomista itselläni ei ole sitten mitään kokemusta, mutta joku perinteinen Kanariansaaret tai Madeira kiinnostaisi ihan vaan, että voisin sanoa siellä käyneeni. (Tosin olen vauvana jossain päin etelää ollut, mutten luonnollisestikaan muista siitä mitään. Saman taidan tehdä Kuulle tällaisella rantalomalla). En haluaisi lähteä Kuun kanssa kahdestaan. Mieluiten niin paljon porukkaa mukaan kuin mahdollista. Rantalomalla kun päivän ohjelma tuntuu olevan selvä.
4)Matkailu Suomessa
Tähän kohtaan minulla on kaksi ehdotonta must-kohdetta, joissa en ole vieläkään käynyt, vaikka joka vuosi sanon ”tänä vuonna sitten”. Kyseessä ovat Suomen kohteet Ahvenanmaa ja Lappi. Itseasiassa Lappiin olisi kiva mennä silloin kun Kuu on vähän isompi, jotta voisimme käydä Joulupukkia katsomassa. Ja ettei hän ihan hirveästi pelkäisi, vaan jopa olisi innoissaan, pitäisi Kuun olla mielestäni vähintään kolmevuotias. Toki haluaisin nähdä Lapin myös kesällä ja syksyllä, mutta koska matkat tuonne ovat aika hintavat, luulen että Ahvenanmaa on lyhyemmän tähtäimen matka. Saarella minua kiinnostaa pyöräily ja pannukakkujen syöminen eli ei ole hurjat suunnitelmat.
Tällaiset lähitoiveeni ovat, jos joihinkin näistä löytyy vinkkejä tai muita kommentteja otan ne iloisena vastaan, koska on myös ihanaa kasvattaa matkakuumetta! Ensi viikolla onkin jo Matkamessut, josta voi löytyä uusia ideoita.
Ps. Seuraa myös muualla Somessa esimerkiksi Instagramissa. Sinne ilmestyy kohta arvonta, jossa voit voittaa lipun Matkamessuille!
Kaikki kuvat + myös artikkelikuva Pixabay.com