Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

maribor

Mariborin ristiriitainen hostellikokemus

Ennen Saksaan tuloa olin ajatellut, etten tulisi enää kovin montaa kertaa yöpymään hostelleissa. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, sillä kyllähän siinä rahaa säästää, ja se onkin melkein ainoa syy miksi hostellin valitsen usein hotellin sijaan. Mielenkiinnolla kyllä hosteilleissa yövyn ja niistä kirjoitan, koska ne ovat ainakin nuorten keskuudessa suosittuja. Jokainen hostelli on myös tietysti erilainen, vaikka usein samat perusasiat niissä on. Yövyn myös aina dormissa, mutta ei ole tainnut vielä vastaan tulla aivan täysin samanlaisia sänkyjä.

Myös Slovenian toiseksi suurimmassa kaupungissa Mariborissa yövyin hostellissa ja kokemus oli mielenkiintoinen. Kyseinen Tavas-hostelli oli sieltä pienimmästä päästä, sillä paikassa on vain yksi iso huone, jossa on 11 sänkyä. Eli yksityisyyttä ei oikein ole. Paikan omistaja ja ehkäpä ainut työntekijä on ystävällinen ja miten sen nyt sanoisi, huomaa, ettei hän ole suomalainen. Todella vieraanvarainen, se on ehkä paras sana kuvaamaan omistajaa, ja hän tutustuu myös vieraisiin jonkin verran.

DSCN5141

DSCN4916

DSCN5074

DSCN5071

Alku ei kyllä mennyt hyvin. Hostellin ovi oli lukossa, minkä ymmärrän, sillä ei ollut vielä yleinen check-in aika, joka useimmissa hostelleissa (myös hotelleissa) on klo 15. Olin saanut kuitenkin booking confirmationin yhteydessä kyselyn mihin aikaan olisin tulossa. Ajattelin siis, että voisin kirjautua tai ainakin jättää tavarani jo hostelliin. Hostellin ovessa oli numero, johon yritin soittaa, mutta puhelimeni ei edes yhdistänyt numeroon. Soitin ovikelloa ja koputin oveen, mutta mitään ei tapahtunut. Mietiskelin mitäs sitten tekisin. Menin takaisin kadulle ja huomaan ikkunan olevan auki ja itse asiassa näen sisällä jonkun. Menen taas sisäpihalle ja koputan oveen. Nyt ovi avautui ja olin helpottunut. Vaikka näin kirjoitettuna tuntuu, ettei aikaa kulunut paljon, odotin kuitenkin noin puoli tuntia.

DSCN5067

DSCN5068

DSCN5072

DSCN5073

Teimme sisäänkirjautumisen respassa, joka on myös ”keittiö”. Sain valita minkä sängyn otan ja vuodevaatteet löytyivät lokerikosta. Tämä ei välttämättä ole paras ratkaisu, koska ainakin omassa lakanassani oli vähän murusia. Kävi myös mielessä, onko vuodevaatteet pesty, mutta onneksi ne kuitenkin tuoksuivat hyvältä, eli luultavasti olivat puhtaat. Mutta erityisen siisti hostelli ei ollut, esim. dormihuone olisi voitu imuroida ja osa ”keittiön” ruokailuvälineistä voisi päivittää. Ei tehnyt mieli tehdä ruokaa hostellissa.

DSCN5069

DSCN5070

Ensimmäisenä yönä olin ainut vieras. Jokainen hostellivieras saa avaimet, lokerikkoon ja etuoveen. Ovea pidetään tietysti aina lukossa, sillä 24H hostelli tämä ei ole. Illalla joskus klo 21 aikaan omistaja tulee lukitsemaan oven, mutta omalla avaimella ovesta pääsee tietääkseni kuitenkin ulos. Kun palasin päivän jälkeen hostellille olin siellä aivan yksin iltaan asti. Oli outoa olla vieraassa talossa yksikseen. Olen tottunut, että hostellin respassa on ainakin joku tai samassa huoneessa. Oli vähän levoton olo ja odotin vain, että omistaja tulee lukitsemaan oven. Mietin myös jos jotain tapahtuisi, jos vaikka syttyisi tulipalo. Kaikkea käy mielessä, kun on jännittävää olla yksin ja mielikuvitus alkaa laukata. Vasta, kun omistaja tuli lukitsemaan oven tuli rauhallisempi olo ja aloin nukkua. Hostelli tarjoaa aamiaista ja omistaja kysyikin mihin aikaan haluaisin syödä sen. Taisin sanoa jotain puoli yhdeksän maissa.

DSCN5075

DSCN5016

Noh, ehkä arvata saattaa, että söin aamiaista vasta kymmenen aikaan. Ensimmäiseksi, kun omistaja saapui paikalle, kysyi hän: Tiia, oletko vihainen minulle? Ei, en ollut, mutta tietysti kävi mielessä, jos olisin ollut menossa jonnekin aikaisin aamulla. Aamiaispöydän kattaus oli kyllä söpö, vaikka aamiainen sinänsä oli tavallinen. Söin aamiaisen yksikseni, tiskasin tiskit ja lähdin tutkimaan kaupunkia.

DSCN4997

DSCN4998

Kun palasin oli kolme vierasta tullut lisää. Kaksi saksalaista kaverusta(?) ja venäläinen nuori nainen, joka oli menossa ooperakilpailuun. Huvittavaa oli, kun seuraavana päivänä aamiaispöydässä tämä tyttö kysyi, olenko minäkin tulossa kilpailuun? Vau, joku oikeasti kuvitteli, että osaisin laulaa oopperaa. En paljastanut, että olen vaihto-opiskelija Saksassa, sillä en halunnut änkyttää huonoa saksaani saksalaisten kanssa. Ja olin myös heti aamiaisen jälkeen lähdössä juna-asemalle. Omistaja oli lähdössä taas aamiaisen jälkeen jonnekin (epäilen, että hänellä on myös toinen työ), mutta sitä ennen hän vielä kiitti vierailustani mistä tuli hyvä mieli. En kuitenkaan välttämättä palaisi tähän hostelliin, mutta toivon, että se menestyy. Sijainti on ainakin ihanteellinen, aivan keskustassa ja wifi toimii loistavasti. Myös kierrättämisestä hostelli saa plussan.

Mariborin tärpit eli must jutut kaupungissa

Ensimmäistä kertaa Sloveniassa. Naapurimaasta Itävallasta, etenkin Grazista on niin lyhyt matkan rajan toiselle puolelle, että oli pakko käydä uudessa maassa. Suoraan sanottuna Maribor ei hurmannut, mutta viihdyin kaupungissa kuitenkin pari yötä. Kerrankin päätin tutustua johonkin kaupunkiin muutaman päivän ajan, vaikka kieltämättä kävi mielessä pitäisikö jatkaa matkaa vielä hiukan pidemmälle. Kahteen päivään sopi hyvin kaikenlaista ohjelmaa. Sain myös vinkin hostellin omistajalta ja kai ainoalta työntekijältä, kaupungista nimeltä Ptuj, joka on Slovenian vanhin. Lähellä se olisi ollut, mutta piti jättää kuitenkin väliin, sillä en ollut yhtään ottanut selvää mitä kaupungissa pitäisi nähdä. Toiseksi suurin kaupunki Sloveniassa riitti siis aivan hyvin muutamaksi päiväksi nähtävyyksien katselemiseen. Tässä mielestäni kaupungin must-nähtävyydet.

Piramida
Ennen linnan tukikohtana toiminut mäki 386 metrin korkeuksessa on nyt pienen kappelin ja Marian patsaan sijoituspaikka. Myös linnan rauniot ovat näkyvillä ja niitä luultavasti ”kunnostetaan”. Piramida on suosittu näköalakohde, sillä sieltä on upeat panoraamamaisemat Mariborin ylle. Matka ylös asti kestää 15-30 minuuttia. Kaikki Mariborissa on kävelyetäisyyden päässä, mutta nousu mäelle, ainakin kuumana päivänä voi olla melko raskasta. Mäellä on tätä nykyä myös viinitila. Kannattaa käydä myös Piramidan vieressä olevassa puistossa, sekin on kaunis paikka.

DSCN4962

DSCN4942

DSCN4953

DSCN4947

DSCN4935

DSCN4948

DSCN4976

Mariborin kansallinen museo

Itse rakennus, jossa museo sijaitsee on itsessään nähtävyys, sillä se sijaitsee Mariborin linnassa. Nykyään osa linnasta on valitettavasti tuhottu, sillä suuri tie piti saada kulkemaan linnan keskeltä, mutta melko suuri museo on kuitenkin kyseessä. Valitettavasti museota pitää kiertää ryhmän mukana, mutta opas oli oikein mukava nuori mies, joka kertoi eri huoneista sujuvasti venäjäksi ja englanniksi. Sattui oikein sopivasti, että vaihtuvana näyttelynä esillä oli japanilaisia nukkeja, tai tämä näyttely oli syy miksi alunperin museoon halusin mennä. Mutta löysin sieltä paljon muutakin kiinnostavaa.

DSCN5193

DSCN5149

DSCN5201

DSCN5213

DSCN5207

DSCN5210

DSCN5186

DSCN5222

DSCN5226

Basilica of Our Mother of Mercy
Yleensä kirkot ovat minusta kauniinpia ulkoapäin kuin sisältä, mutta tämä mariborialainen kirkko tekee kyllä ehdottomasti poikkeuksen! Suosittelen käymään siis kirkon sisäpuolella, en itse ainakaan voinut olla ottamatta kuvia, sillä niin kaunis se on.

DSCN5002

DSCN5188

Drava-joen varsi
Joen molemmilta puolilta on kauniit maisemat aina toiselle puolelle, joten kannattaa kävellä siltaa pitkin myös ”modernimmalle” puolelle. Joessa uiskentelee valtava määrä joutsenia, yhteensä niitä taitaa olla 13. Ne ovat melko ihmisystävällisiä, tai ainakin siltä minusta tuntui, sillä hetken kuluttua ne tulivat aina uiskentelemaan samalle varrelle, jossa itse kävelin. Kannattaa käydä joen varrella myös auringonlaskun aikaan. ”Modernimmalta” puolelta löytyy myös iso kauppakeskus Europark, josta saa ainakin matkakokoisia aurinkorasvoja edullisesti.

DSCN5056

DSCN5097

DSCN5256

DSCN5260

Kattoterassi Luft Bar
Nimensä mukaisesti sijaitsee tämä baari yläilmoissa. Baarilla on sijatilojen lisäksi viihtyisä kattoterassi, josta on mukavat maisemat aivan Mariborin keskustaan. Itse satuin paikalle, kun aurinko porotti taivaalta, joten tuli istuttua lähes koko aika pää huivin sisällä. En sitä silti sano, etten drinkistäni nauttinut, mutta oli vain vähän lämmin. Kesällä tämä paikka on varmasti täpötäynnä, sillä paikkoja ei ole niin hirveästi.

DSCN5115

DSCN5131

DSCN5121

DSCN5122

DSCN5123

DSCN5118

DSCN5128

Jäätelö
Vielä ei ole tullut käytyä Italiassa, mutta uskon, etteivät nämä slovenialaiset jäätelöt jää kakkoseksi (ehkäpä ne tuodaan Italiasta asti?). Yksi pallo maksaa vain 1,30€ ja on kooltaan iso. Makuja on myös erilaisia ja molemmat myyjät puhuivat englantia. Jäätelökioskit löytää aivan vanhankaupungin laidalta, vastapäätä Mariborin punatiilistä kirkkoa (eli Basilica of Our Mother of Mercyä). Muualtakin toki saa, mutta itse ostin molemmat jäätelöni näistä kojuista, enkä todellakaan pettynyt. Aika nopeasti se vaan sulaa, ei pitäisi jäädä ottamaan kuvia. Tuo on tosiaan vain yksi pallo. Vanhankaupungin kierroksen voikin aloittaa jäätelöä syöden. Hostellini sijaitsi vanhassakaupungissa, joten laitan ne kuvat hostelliarvosteluun.

DSCN5000

Ja viiniä kannattaa toki maistaa. Itse olin siinä onnellisessa asemassa, että sain ostettua yhden kotiin viemisiksi. Helppoa, kun ei tarvi lentää.

PS. Lisään Youtube-kanavalleni lyhyen videon kaupungista. Hitsi, etten tiennyt miten nimi kuuluu oikeasti lausua, mutta jos katsotte videon älkää antako sen häiritä. / Lisätty!