Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

manchester

TOP10 suosikkikaupunkini

Olen useammassakin blogissa nähnyt listauksia matkabloggaajien suosikkikaupungeista ja päätin nyt vihdoin tehdä oman listani, kun sopivat kymmenen suosikkikaupunkia maailmalta löytyi. Suurin osa kaupungeista sijaitsee Euroopassa ja tämä ei tullut kyllä itselleni yllätyksenä, nautin eniten matkustelusta monipuolisessa Euroopassa. Euroopassa pyrinkin vierailemaan jokaisessa valtiossa. Katsotaan kuinka kauan tähän menee. Tässä nämä suosikkikaupunkini:

I) Berliini

Berliini on suosikkikaupunkini monesta syystä. Olen nämä syyt aiemminkin kertonut, mutta voin kerrata ne vielä. Berliini oli ensimmäinen kaupunki, johon lensin yksin. Sieltä aloitin Interrail-reissuni ja varmasti siksi kyseinen kaupunki on niin lähellä sydäntäni. Toki itse kaupunki teki vaikutuksen. Mitä enemmän opin kaupungista sitä enemmän siitä olen kiinnostunut. Berliini ei todellakaan ole kaunis kaupunki, mutta viihdyn ehkä enemmän boheeminen, ”taiteilijahörhöjen” ja graffittien parissa kuin vaikka hienossa ravintolassa kuuntelemasa pianomusiikkia. Tietysti myös rakastan saksan kieltä, siksi jokin Saksan kaupunki on oltava ykkönen.
Berliinissä olen käynyt tuon vuoden 2009 Interrail-reissun jälkeen useasti, mutta en muista tarkkaa määrää. Luultavasti neljä-viisi kertaa. Haaveenaani on joskus asua Berliinissä esimerkiksi kesä.

DSCN6188

DSCN6937

Nämä muut kaupunkit eivät ole järjestyksessä, koska se nyt on vain mahdoton tehtävä.

II) Kaunas

Hullunkurista sanoa näin Berliinin jälkeen, mutta tykkään enemmän pienemmistä kaupungeista kuin pääkaupungeista/suurkaupungeista. Kaunas oli helppo ottaa haltuun, kaupunki oli kauhean suloinen ja edullinen kohde. Myös henkilökunta oli ystävällistä hostellissa. Tapasin myös liettualaisen kaverini täällä, joten sekin varmasti teki kaupungista mieleenpainuvamman. Löysin myös vanhastakaupungista suloisen Pikku Prinssi magneetin.

DSCN3276

DSCN3288

DSCN3372

III) Hakodate

Japani on täynnä kiinnostavia ja kauniita kaupunkeja, mutta Hakodate vei sydämeni. Tämä melko pieni kaupunki sijaitsee Hokkaidossa eli pohjoisessa. Olisi mielenkiintoista vierailla kaupungissa talvella. Täällä on käytössä ratikkalinjat ja upeita viktoriaanisia taloja, ehdottomia suosikkejani!

IV) Tampere

Suosikkikaupunkini Suomessa on Tampere, jossa asuin kolme vuotta, joten tunnen mielestäni kaupungin melko hyvin. Mielenkiinnolla luen esimerkiksi raitiolinjauutisia ja mielelläni vierailisin kaupungissa vuosittain. Tämän vuoden Matkamessuilla voitin EB:n pisteella bussiliput, joilla ajattelin vierailla Tampereella. Tosin liput ovat voimassa ainoastaan kesäkuuhun asti ja vatsa kasvaa kovaa vauhtia, joten en ole varma saanko lippuja käytetyksi ennen vauvelin syntymää.

näsilinna 045

näsilinna 015

V) Bern

Olen käynyt vain nopealla vierailulla Sveitsin pääkaupungissa, kun tein muutamia viikkoja vapaaehtoistyötä Zürichin vierellä sijaitsevassa kylässä. Tuonne Berniin meille tuli ”paikallisopas”, paikallinen opiskelija, joka toimi myös meidän vapaaehtoisten ”koordinaattorina”. Meidän pieni seitsemän hengen porukka varmasti ehtikin nähdä kaikki Bernin nähtävyydet. Olen kirjoittanut tuosta ajasta esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

VI) Bamberg

Rakas Erasmus-vaihtokaupunkini! Bamberg on Baijerin tai Frankenin helmi. Pieni, mutta niin kiinnostava, kaunis ja vanha. Olen miettinyt kaupunkia paljon vaihtoajan jälkeen ja suorastaan ikävöinyt takaisin. Ihanaa, että sain elää tuon ajan. Jos opiskelijavaihto kiinnostaa, niin en voi suositella kuin lähtemistä!

DSCN0751

DSCN0743

DSCN0752

DSCN8844

VII) Manchester

Vilkas mehiläiskaupunki, jossa olen vieraillut jo kahdesti. Ensin elokuussa 2016 matkalla Lontoosta Skotlantiin ja toisen kerran, kun lempibändini esiintyi saman vuoden joulukuussa. Tamperehan on saanut lempinimensä Manse juurikin tästä työläiskaupungista. Siitä asti, kun tämän jutun kuulin, olen halunnut vierailla Manchesterissa ja huomasinkin muutamia yhtäläisyyksiä. Tosin Tampereella ei ainakaan vielä ole Gay Villagea tai Chinatownia. Manchesterin Chinatown on kyllä pienin näkemäni, mutta Gay Village on todella viehättävä alue kanaalin vieressä. Olen vain pari kertaa kävellyt ohi, koska en ole uskaltanut yksin viettää siellä enempää aikaa, mutta suunnitelmissa on! Toivottavasti pääsen katsomaan lempibändiäni uudestaan kaupunkiin joulukuussa 2018, lippuja tosin myydään jo!
En osaa oikeastaan kertoa miksi Manchesteriin kannattaisi matkustaa tai onko siellä jotain erikoista mitä muualta ei löydä, koska kaupunki on tärkeä asioista, joita en osaa selittää. Nautin vain siellä olosta todella paljon ja haluan oppia tuntemaan kaupunkia enemmän. Vinkkinä, kannattaa laittaa Unfoldtheday seurantaan Instasta, jos Manchester kiinnostaa.

DSCN6615

DSCN6623

DSCN9570

DSCN6641

DSCN6635

VIII) Dublin

Pidin Dublinista heti, kun siellä vierailin. Mielestäni paljon kivempi kuin Lontoo, tosin nyt Lontoo on päässyt tälle top10 listalle. Irlantilaisten aksentista en saa kyllä yhtään selvää. Mieluusti matkustan kaupunkiin joskus uudestaan.

IX) Ljubljana

Slovenian pääkaupunki on mielestäni Euroopan turvallisin. Kävelin ilman huolenhäivää myöhään iltaisin katsomaan paikkoja. Myös lohikäärmesillat, korkeuserot ja komptakti koko miellyttivät. Täällä ei ehkä viikkoa saisi kulumaan, toisaalta epäilen vähän kulttuuritarjonna olevan vilkasta, mutta ehdottomasti haluan matkustaa joskus kaupunkiin uudestaan.

DSCN8347

DSCN8380

DSCN8379

DSCN8407

DSCN8446

X) Lontoo

Yhteenvetona voisi sanoa, että pidän pienistä kaupungeista, jotka on helppo ottaa haltuun tai suurista, jossa on toimiva julkinen liikenne ja kulkea voi minne vain. Luontoa tärkeämpää on kulttuuri, esimerkiksi museot, tapahtumat kaupungissa tai katutaide. nämä kaikki löytyvät ainakin Lontoosta. Olen kaupungissa vieraillut ehkä neljä-viisi kertaa, mutta löydän sieltä aina jotain uutta. Tietysti pitää, jos suinkin vain ehtii, käydä Camden Townissa. Huippupaikka!

Löytyykö samoja kaupunkeja listalta?

Suur-Manchester The Smiths-fanin unelma + Flow-kokemus

Viime elokuun Manchester-matkani syy oli bändi, mutta ei kuitenkaan tämä otsikossa mainittu. En tietystikään silti voinut lähteä kaupungista käymättä The Smiths-fanien fanituspaikoissa. Kyllähän minä bändiä, ja etenkin Morrisseyta kuuntelen.

The Smiths siis perustettiin Manchesterissa, niinkuin moni muukin tunnettu bändi mm. New Order, Oasis, Take That ja mun oma rakas The Chameleons. Ei siis ihme, että lukuisia vierailukohteita faneille, tai muuten vain uteliaille löytyy. Minä kävin niistä läpi kolme.

Ensimmäisenä on must-visiitti jokaiselle The Smiths-fanille. Kyseessä on tietysti klubi nimeltä Salford Lads Club, joka esiintyy tunnetuissa The Smiths promokuvissa. Nimensä mukaan klubi sijaitsee Salfordissa, lyhyen bussimatkan päässä Manchesterin keskustasta.

thesmiths

Mulle kävi hassu juttu, kun varmistin bussikuskilta missä mun pitäisi jäädä pois. En osannut sitten lausua pysäkkiä tarpeeksi brittiaksentilla ja bussikuski ihmetteli mihin olen menossa. Näytin sitten paperilapusta pysäkin nimeä, johon hän kommentoi ”no nyt tiedän mihin olet menossa”. The Smiths-faneja kulkee varmaan harva se päivä tuota väliä. Tosin itse kyllä kävelin tuolta takaisin parissa kymmenessä minuutissa MCR:n puolelle.

DSCN6512

DSCN6528

Nimestään huolimatta Salford Lads -klubi keskittyy urheiluun, mutta The Smiths-fanit haluavat ehdottomasti käydä myös sisällä klubilla. Tästä pitää huolen bändille omistettu huone, jep The Smiths-huone!
Mulla kävi aikamoinen tuuri, sillä otin klubin edessä niin kauan kuvia, että jossain vaiheessa lukittu ovi aukeni ja vahtimestari(?) meni käymään pienessä kaupassa/kioskissa, joka on tien toisella puolella. Kun hän tuli takaisin, kysyi hän minulta, josko haluaisin käydä The Smiths huoneessa. Nojoo, en varmaan mennyt. Mäihä mikä mäihä!

DSCN6546

DSCN6548

Vierailun arvoinen kohde on myös silta, johon kappaleen Still Ill sanat viittaavat. Vähän epäilin löytäisinkö oikeaa paikkaa, mutta pelko oli kyllä ihan turha. Silta oli paljon kivempi kuin ajattelin, vaikka ennakkoon katsotuissa kuvissa se näytti jo kyllä hauskalta.

DSCN6673

DSCN6677

DSCN6676

DSCN6689

Morrissey’n nuoruusvuosien koti löytyy Manchesterin lähiöstä nimeltä Stretford, jossa myös tuo yllämainittu The Iron Bridge sijaitsee. Jätän julkaisematta kuvan kotitalosta, sillä oli aika outoa kävellä talon ohi ja vaivihkaa ottaa siitä kuvia. Tiedä ketkä siellä nyt asuvat, mutta ymmärrän, etteivät ehkä pitäisi arvossa parveilevia faneja talonsa ympärillä. Talo löytyy kuitenkin King’s Roadilta ja talon numero löytyy superhelposti googlesta, jos kiinnostaa. Stretfordiin pääsee kätevästi junalla eli käyttäen ”Metro linkiä”.

DSCN6703

DSCN6709

Pakko tähän postaukseen on saada musiikkia, ja mikäs sopisi paremmin kuin Morrisseyn Suedehead, jossa herra kiertää James Deanin jalanjäljissä. Kyllä ne muutkin osaa fanittaa!

The Smiths kuva Stephen Wright/ The Quietus

//

Morrissey tosiaan esiintyi viime vuonna pääesiintyjänä Flow-festareilla täällä Helsingissä. Olin herraa tietysti katsomassa lähes eturivissä ja sain jopa pienen palan paitaa. Mutta se mikä hämmästytti oli, että keikan pituus oli vain tunnin!
Olin ensimmäistä kertaa festareilla, eikä siellä oikein ollut muuta hyvää artistia, joka olisi kiinnostanut. Olinkin hyvin pettynyt tuosta soittoajasta. Koska olin niin lähellä lavaa huomasin myös, että taisi itse Morrisseylle tulla esiintymisaika yllätyksenä, settilistalta pudotettiin ainakin yksi kappale pois…
Muuten aika kiva festari, mutta luulen, että osittain tuonne mennään viettämään aikaa ja näyttäytymään. Osa varmasti miettii Flow-vaatteita viikkoja etukäteen..

DSCN7409

DSCN7419

DSCN7421

Myöhästyminen jatkolennolta – miten Lufthansa hoiti asian?

Olen ollut onnekas lentämisen suhteen, sillä ensimmäinen vastoinkäyminen noin 10 vuoden matkustushistoriassani tapahtui vasta viime vuoden joulukuussa. Tällöin olin lentämässä Helsingistä Manchesteriin yhdellä välilaskulla Münchenissä, mutta myöhästyin jatkolennolta. Kyllä kuumotti, vaikka olinkin kuullut, että lentoyhtiö on velvollinen järjestämään seuraavan lennon.

Manchesteriin lähdin matkaan suoraan töistä ja olikin huvittavaa, että eniten mua jännitti se, ehdinkö lentokentälle hyvin. Lentoajaksi valikoitui juurikin tuo ajankohta, sillä yksi lembibändeistäni esiintyi kotikaupungissaan. Olin saanut keikkalipun, tai suomeksi sanottuna nimeni oli vieraslistalla, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Onnistuin myös löytämään lentoliput melko hyvään hintaan Skycanner-sivuston kautta. Lentoyhtiöksi valikoitui Lufhansa, jolla olen aiemminkin lentänyt.

Kyllä toinenkin asia jännitti, nimittäin lentoni olisi perillä Manchesterissa 23 jälkeen, joten joutuisin kävelemään Piccadillyn juna-asemalta hostellille yöllä. Mietin myös, että jos kuitenkin ottaisin taksin, mutta se tuntui turhalta 10 minuutin matkan takia. Olen aikaisemmin käynyt yhden kerran Manchesterissa, mutta silloin saavuin kaupunkiin bussilla, joten en ollut aiemmin kävellyt tuota reittiä juna-asemalta Hilton streetille. No tätäkään ongelmaa ei ollut, kun iltakone Münchenistä MCR:iin lähti ilman minua.

Ongelma alkoi jo Suomessa, sillä kone saapui Helsinki-Vantaalle myöhässä. Joulukuussa oli myös jo tuolloin pakkasta ja lunta etelässäkin, joten sen lisäksi että kone lähti myöhässä piti se vielä ennen nousua sulattaa(?) jäästä. Olen ennenkin astunut koneeseen, joka on myöhässä aikataulusta, mutta kirinyt ajan kiinni ilmassa. Ajattelin että niin voisi asia olla nytkin ja olin toiveikas, että ehtisin sittenkin vaihtokoneeseen.

16388819_10208094628472141_459603728_o

Tälläistä onnea (tai epäonnea) ei ollut tällä kertaa. Varmaan puolet koneen matkustajista pomppasi pystyyn ja juoksi ulos jo hetkeä ennen kuin turvavöiden merkkivalot olivat sammuneet. Kun katsoin käytävällä näyttöscreeniä, huomasin Manchesterin koneen jo lopettaneen boardingin ja menneen. Ilmeisesti Belgiaan ja Italiaan menevillä oli parempi tuuri.

Eipä siinä muuta kuin info-tiskin luo ja selittämään asiani. Minut siirrettäisiin seuraavalle lennolle Manchesteriin, joka lähtisi vasta aamulla. Yön viettäisin Münchenin Holiday Inn Express -lentokenttähotellissa, jonne saisin kyydityksen. Täytyy kyllä sanoa, että kyseinen työntekijä oli aivan uskomattoman hyvä työssään ja kirjoitti jopa minulle käsin ohjeet miten löytäisin paikan, josta kuljetus lähtisi. Tämän lisäksi hän selvitti pyynnöstäni onko hotellissa wifiä.

16326022_10208094629352163_2123217498_o

Vaikka saavuin hotelille myöhään, sain vielä mennä hakemaan noutopöydästä illallista, joka kuuluu huonehintaan.

DSCN9494

DSCN9499

16409406_10208094631832225_1161712597_o

16357666_10208094632832250_261665187_o

16326753_10208094632392239_1035526776_o

Hotelliin olin tottakai tyytyväinen. Olin tietysti jo ehtinyt varata majoitukset hostelliin ja he veloittivat ensimmäisen yön, koska en mitenkään pystynyt peruuttamaan sitä ajoissa. Reklamaatioon Lufthansan info-tiskin työntekijä antoi kortin, johon minun piti olla yhteydessä. No en saanut sähköpostiani menemään läpi, joten laitoin sitten Lufthansan Facebook-sivun kautta viestiä ja sainkin vastauksen nopeasti ja linkin lomakkeeseen, joka minun tuli täyttää. Vastaus sähköpostiini tulikin muutaman päivän kuluessa. Valitettavasti mitään hyvitystä en menetetystä hostelliyöstä saa, sillä syy oli lentoyhtiöstä riippumaton. Lähetin takaisin viestiä, etten suinkaan lentänyt Amsterdamista Saksaan, mutta ymmärsin toki, että myöhästymisen syy oli sama ja siksi korvausta ei voi saada, sillä sääolosuhteet eivät koskaan ole lentoyhtiön syy. Aion siis jatkossakin lentää Lufthansalla.

screenshot.31

Mainitsin postauksen alussa, etten maksanut keikkalipusta mitään, joten tuo menetetty raha hostelliyöstä ei harmita niin paljon. Olin tietysti myös vähän salaisesti iloinen, että nyt sain kävellä aamulla juna-asemalta hostellille.

Asiaan vähän liittyen on huvittavaa, että kyseisellä bändillä on kappale nimeltä Lufthansa. Joulukuussa taas uudestaan Manchesteriin!

DSCN9507

Manchester on Englannin Berliini eli rakastuin heti

Tänään kävin ostamassa uuden muistikortin tulevaa matkaa varten. Se on mikäs muukaan kuin Manchester. Ihastuin kaupunkiin heti, siihen tosin saattoi vaikuttaa, että Manse eli Tampere on saanut lempinimensä tästä Englannin työläiskaupungista ja että kyseisestä kaupungista tulee hyvää musiikkia kuten The Smiths. Musiikki, kun on elämäni suola. Tässä Manchesterin eri alueita esittelyssä. Ensi kerralla lupaan antaa konkreettisia esimerkkejä esimerkiksi kahviloista.

DSCN6558

Northern Quarter

Aloitetaan pohjoiskorttelista, sillä hostellini sijaitsi siellä. (Se oli muuten niin mukava, että menen samaan uudestaan). Ympäri kaupunkia löytyy katutaidetta graffittien muodossa sieltä täältä, mutta tässä korttelissa on varmasti kuvatuin. Nimittäin edesmennyt David Bowie.
Alueelta löytyy runsaasti ravintoloita, kahviloita, baareja ja erilaisia pieniä liikkeitä. Pohjoiskortteli on vain noin viiden minuutin matkan päästä Piccadilly Gardens -aukiolta, joka on aivan Manchesterin keskustassa. Sieltä myös lähtee monet bussit ja ratikat, vähän kuin Tampereen Keskustori siis.

DSCN6493

DSCN6494

DSCN6495

Gay Village

Ehkäpä suosikkialueeksi muodotui pieni ”homokylä”, sillä se sijaitsee pienen kanaalin varrella. Itse asiassa paikan kaunein katu on nimeltään Canal St. kuinkas muuten. Alueelta löytyy niin ikään myös baareja, joiden yläpuolella heiluvat rainbow-liput. Alueella on myös wifi, jonka sain toimimaan ihan kadulla.
Aivan Gay Villagen vieressä on Manchesterin bussiasema, josta minäkin lähdin Edinburghiin.

DSCN6640

DSCN6641

DSCN6633

DSCN6635

DSCN6716
Huomaatteko mikä hyönteinen on roskalaatikossa? Se on MCR:n tunnus.

China Town

Manchester on väkimäärältään noin Helsingin suuruinen kaupunki eli asukkaita on hieman yli 500 000. Näin ollen pitää kaupungissa tietysti olla oma kiinalaiskortteli, joka on kyllä naurettavan pieni. Pääasiassa alueella on ravintoloita.
Aivan China Townin nurkilla on Manchesterin Art Gallery, joka Lontoon museoiden tapaan on ilmainen. Kyseisessä taidegalleriassa myydään muuten Iittalan tuotteita! Taidegalleria on kahdessa kerroksessa ja se sisältää sekä nyky- että perinteista taidetta. Menen ehdottomasti uudestaan.

DSCN6591

DSCN6589

DSCN6590

DSCN6594

St Peters Square

Täältä löytyy niin ikään valtava kirjasto kuin ylhä kaupunginvaltuusto.

DSCN6598

Castefield

Tämä alue löytyy pienen kävelymatkan päästä keskustasta (noin 20 minuuttia). Löysin itse asiassa alueen vahingossa, kun olin palaamassa kävellen Salfordista. Lisää kanaaleja ja pitkiä veneitä, kenties niissä asuu joku. Yläpuolella siltoja, joista junat kulkevat. Kerrassaan hurmaava paikka.
Aluella on tiede- ja teollisuusmuseo, jossa unohdin viimeksi käydä, nyt aion ottaa vahingon takaisin. Myös tämä museo on ilmainen.

DSCN6578

DSCN6567

DSCN6565

DSCN6573

Syy miksi menen nyt joulukuussa Manchesteriin uudestaan on lempibändini keikka ja tietysti haluan nähdä lisää kyseistä kaupunkia. Ehkä myös tutustua uusiin kortteleihin, tässä ei nimittäin ollut kaikki.

DSCN6722