Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

linna

Upea Brühlin linna – junalla vain 20 min. Kölnistä

Taisin jo aiemmin täällä mainita vierailleeni Regensburgissa UNESCO-kohteisiin liittyvässä vierailukeskuksessa. Sieltä nappasin mukaani vihkosen, johon on hyvin koottu UNESCO-kohteet Saksassa. Olen kyllä alkanut epäillä, että vihkonen on muutaman vuoden vanha, sillä ihan kaikkia kohteita ei taida siitä löytyä. UNESCO-kohteet ovat kiinnostava keräilykohde, mutta niitä on yksinkertaisesti liikaa. Tulikin mieleen, että jos ensin alottaisi vaikka Saksan kohteista ja myöhemmin laajentaisi keräilyä muuhun Eurooppaan. No, en ole ihan varma, mutta Saksan UNESCO-kohteita lähdin tosissani keräämään, ja kerään niitä edelleen. Tällä hetkellä kohteita on 41 Saksassa, sisältäen myös luontokohteet (en ole vielä laskenut kuinka monta olen niistä nähnyt).

Brühl on pieni kaupunki vain noin 20 minuutin junamatkan päässä Kölnistä, Länsi-Saksassa. Olin Kölnissä katsomassa keikkaa ja yövyin ensimmäistä kertaa Airbnb-majoituksessa. Seuraavana päivänä päätin lähteä pienelle päiväretkelle Brühliin, sillä siellä sijaitsee Augustusburg-niminen linna, joka on yllätys yllätys UNESCO-kohde. Hyvä, että menin sillä linna on sisältä upein, jonka olen nähnyt (en ole käynyt Neuschwansteinissa).

DSCN5589

DSCN5590

Olin perillä Augustusburgissa ennen kuin linna oli avoinna. Brühlin juna-asema sijaitsee muuten vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä linnasta. Käytin ajan hyödyksi ja kiersin linnaa ulkopuolelta. Kevät oli vasta aluillaan, kun linnassa vierailin. Varmasti on aivan upea tuo piha-alue kesällä, kun kukat kukkivat ja taivas on sininen.

DSCN5594

DSCN5598

DSCN5597

Linnaan järjestetään kierros, yleisen tapaan ilman opasta ei siis paikkoja pääse kiertämään. On vain aika iso miinus, että itse kierros oli saksaksi ja saksaa taitamattomille tarjottiin audiolaite. Oli muuten hämmentävää, ettei opas tervehtinyt minua tai muutamaa aasialaista mitenkään, luulisi, että sen verran englantia osaisi tai ihan vain siksi, koska olemme asiakkaita. Tuli vähän ulkopuolinen olo! Linnan sisällä ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, mutta googlesta niitä löytyy myös sisältä. Oli kyllä niin upea eli voin suositella vierailua!

Mutta haluaisin tietää kuinka moni kerää UNESCO-kohteita? Olisiko suositella jotain erityisen upeaa UNESCO-kohdetta jostain päin maailmaa?

DSCN5602

DSCN5603

DSCN5592