Browsing Tag

interrail

Interrail 2010: Saksa: Dresden

Ensimmäinen pidempi matkani oli reilireissu Keski-Europpassa. Kaiken kaikkiaan kuukauden matkustelin junilla punainen rinkka selässäni. Olin jo tuolloin kiinnostunut Saksasta, joten pääpaino reissullani keskittyi kyseiseen maahan. On jotenkin hassua, etten tullut käyneeksi lainkaan Etelä-Saksassa, sillä nyt olen menossa tekemään Erasmus-vaihtoani Baijerin osavaltioon. Tämä osavaltio Etelä-Saksassa on Saksan suurin. Ajattelin, että voisin kirjoittaa Erasmus-vaihtoni lähestyessä kaikista noista Saksan kaupungeista, jotka tuli nähtyä vuonna 2010. Kaiken kaikkiaan seitsemän kaupunkia. Berliini, Hampuri, Bremen, Osnabrück, Düsseldort, Köln ja Dresden.

1017

Kölnistä otin yöjunan Saksan toiselle laidalle Dresdeniin. En ostanut itselleni kuin paikkalipun, joten yöllä ei tullut kauheasti nukuttua. Paikkani onneksi sijaitsi hytissä, jossa oli lisäksi vain kaksi muuta ihmistä, joten tilaa oli vähän enemmän. Kuitenkin heti, kun kaupunkiin saavuin ja hostelliin kirjauduin, nukahdin.

1018

999

1144

1129

Dresden on hyvin kaunis kaupunki, varmasti kesällä vielä upeampi. Pidän itse kuitenkin enemmän kaupungeista, josta löytyy myös vähän rosoisempaa puolta. Hostellini sijaitsi ”Neustadt” osan puolella ja siellä kyllä näkyi vähän esimerkiksi graffitteja, mutta suosikikseni tämä kaupunki ei kyllä noussut. Voin silti suositella kaupungissa vierailua, sillä se on ehkäpä kaunein kaupunki, jossa kävin. Seuraavaksi jatkoinkin matkaani Tsekkeihin, joten nämä interrail-reissujutut loppuivat tähän. On aika kirjoittaa Erasmus-vaihtokaupungistani Bambergista!

1176

1132

1045

Kohokohta: hostelli oli mielenkiintoinen, respana toimi pianosta tehty pöytä ja sisustus oli värikäs. Altstadin siisteys hämmästytti.
Arvosana: 8-

Interrail 2010: Saksa: Köln (Cologne)

Kölnistä pidin paljon. Oli upeaa saapua kaupunkiin, kun heti juna-asemalta ulos kävellessä näki edessään Kölnin Tuomiokirkon.

600

601

köln8

Kölnissä nukuin aivan rautatieaseman vieressä sijaitsevassa hostellissa. Hostelli oli ihan ok, junien kuulutukset kuuluivat kyllä melko hyvin, mutta itseäni ei se suuremmin haitannut. Hostellista olin varannut sekadormin ja huomasin pian, että jokainen muu huoneessa olija oli mies. Vietinkin aikaani aulassa netissä surffaten (hostellissa oli tietokoneet). Tämä oli itse asiassa harmi juttu, sillä vasta myöhemmin huomasin, että viereisessä sängyssä päiväunia nukkunut mies oli japanilainen. Olin jo tuolloin kiinnostunut Japanista, joten olisi ollut kiva jutella hänen kanssaan enemmän. Vaihdoimme kyllä sähköpostiosoitteita, mutta sain häneltä vain yhden vastauksen. Hän ei myöskään tiennyt mikä on Facebook. Seuraavana päivänä hän lähti kohti Müncheniä, kun taas itse lähdin viimeiseen kaupunkiin Saksassa, Dresdeniin.

Mutta se siitä. Kölnissä kävin suklaamuseossa ja näin Karnevaaleista jäänteitä, sillä ilmapallofolioita näkyi vielä puissa. Pidin myös keskustan kävelykadusta ja mielenkiintoisista katumuusikoista. Harmi, etten katsonut tarkemmin orkesterin nimeä! Tai tullut ostaneeksi heidän levyään. Kölniin haluaisin vielä joskus mennä, ehkäpä joulumarkkinat pitäisi tsekata.

747

köln3

köln4

Kohokohta: Kölnin tuomiokirkko, japanilaisen tapaaminen, musiikki, kävelykatu.
Arvosana: 9

köln7

Artikkelikuva Pixabay.com

Interrail 2010: Saksa: Düsseldorf

Ensimmäinen pidempi matkani oli reilireissu Keski-Europpassa. Kaiken kaikkiaan kuukauden matkustelin junilla punainen rinkka selässäni. Olin jo tuolloin kiinnostunut Saksasta, joten pääpaino reissullani keskittyi kyseiseen maahan. On jotenkin hassua, etten tullut käyneeksi lainkaan Etelä-Saksassa, sillä nyt olen menossa tekemään Erasmus-vaihtoani Baijerin osavaltioon. Tämä osavaltio Etelä-Saksassa on Saksan suurin. Ajattelin, että voisin kirjoittaa Erasmus-vaihtoni lähestyessä kaikista noista Saksan kaupungeista, jotka tuli nähtyä vuonna 2010. Kaiken kaikkiaan seitsemän kaupunkia.

Olin etukäteen katsonut oppaasta, että Düsseldorfissa eräällä alueella olisi mielenkiintoista arkkirehtuuria. Myöskin japanilainen puutarha tästä kaupungista löytyi. Nämä olikin asiat, jotka päällisin puolin jäi lopulta mieleen.

545

547

Oikeastaan tutustuminen ei alkanut hyvin. Melko painava rinkka selässä kävelin hienoa ostoskatua, jossa oli mm. Chanelin, Diorin jne. liikkeet. Näissä liikkeissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta Düsseldorfista tuli mieleen, että tässä kaupungissa ihmisillä on rahaa. Kovin lämmintä ensivaikutelmaa ei siis tullut ja jälkeenpäinkään ei kaupunki ole niin kiinnostava, että sinne uudestaan nyt vaihdon aikana menisin.
Mutta japanilainen puutarha oli kyllä kaunis. Enpä tuolloin osannut aavistaakaan millainen kolo sydämeeni Japanille syntyisi, ja että muutamien vuosien päästä tulisin näkemään monen monta puutarhaa aivan Japanissa asti!

587

575

588

Kohokohta: hostini kämppis soitti lempibändiäni eli Rammsteinia. Harvassa ovat oikeasti ne saksalaiset, jotka bändistä pitävät, saatikka omistavat bändin levyjä.
Arvosana: 7

Seuraavana Köln, joka on yksi suosikkikaupunkini Saksassa. Japani-teema myös jatkuu, sillä tutustuin kaupungissa erääseen japanilaiseen.

Ps. Jos ette tienneet, niin ü-kirjain lausutaan y:na. Varmaan tuttu sanasta über.

Interrail 2010: Saksa: Osnabrück

Ensimmäinen pidempi matkani oli reilireissu Keski-Europpassa. Kaiken kaikkiaan kuukauden matkustelin junilla punainen rinkka selässäni. Olin jo tuolloin kiinnostunut Saksasta, joten pääpaino reissullani keskittyi kyseiseen maahan. On jotenkin hassua, etten tullut käyneeksi lainkaan Etelä-Saksassa, sillä nyt olen menossa tekemään Erasmus-vaihtoani Baijerin osavaltioon. Tämä osavaltio Etelä-Saksassa on Saksan suurin. Ajattelin, että voisin kirjoittaa Erasmus-vaihtoni lähestyessä kaikista noista Saksan kaupungeista, jotka tuli nähtyä vuonna 2010. Kaiken kaikkiaan seitsemän kaupunkia.

Jaa, mikä Osnabrück? Niinpä, tässä pienessä kaupungissa Bremenin ja Münsterin välissä oli pakollinen junan vaihto mulle. Olin siis matkalla Amsterdamiin, mutta koska juna oli myöhässä myöhästyin mun vaihtoyhteydestä, joten piti ottaa toinen juna alle. Tämän vuoksi mulla oli x määrä ylimääräistä aikaa, jonka päätin kuluttaa kävelemällä vähän kaupungissa. Kovin kauas en uskaltanut mennä, koska mulla ei ollut karttaa (vuonna 2010 eivät älypuhelimet olleet vielä mitenkään yleisiä). Kävelin siis koko ajan suoraan, ja jos näin jotain mielenkiintoista menin sinne ja samaa reittiä takas.

340

329

338

En tiedä yhtään onko Osnabrückissa mitään nähtävää. Helmikuussa kaupunki ei varmaan ollut parhaimmillaan, mutta vähän epäilen, että menisin kaupungissa joskus kesällä käymään.

Kohokohta: kirkon pihassa oleva pylvään teksti.
Arvosana: 7-

Seuraavaksi olenkin käynyt Amsterdamissa ja ylitin taas rajan Saksan puolelle. Vuorossa Düsseldorf.