Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Suomi

Matkaopas: Espoo

Mia Pennanen Päivitetty: 09.02.2024
Espoo hurmaa upealla luonnollaan, monipuolisilla palveluillaan ja mielenkiintoisella kulttuuritarjonnallaan.

Luontokohde pääkaupungin syleilyssä

Suomen toiseksi suurin kaupunki, Espoo, sijaitsee pääkaupunkiseudulla aivan Helsingin vieressä. 

Asukkaita kaupungissa on noin 315 000. Vaikka kaupunki onkin Suomen mittapuulla suuri, vallitsee Espoossa silti varsin idyllinen tunnelma. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nuuksion kansallispuisto tarjoaa upeat ulkoilumahdollisuudet vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista. Pohjois-Espoon peltomaisemissa unohtaa helposti olevansa pääkaupunkiseudulla. Metsiä löytyy kaikkialta, ja etenkin Keskuspuisto hurmaa vehreydellään.

Suomenlahden rannalla sijaitsevalla kaupungilla on rantaviivaa noin 60 kilometriä. Merestä voi nauttia esimerkiksi rantakahviloissa ja -ravintoloissa tai Rantaraitilla, joka kutsuu ulkoilemaan kuvankauniissa merimaisemissa.

Saaria Espoossa on yli 160. Saaristo ja kaupungin satamat ovatkin purjehtijoiden suosiossa. Osa saarista on kaikille avoimia, ja saariston helmiin pääsee tutustumaan veneyhteyksin.

ShutterstockKivenlahti, Espoo
Espoossa pääsee merelle ja saaristoon helposti.

Luontokohteiden lisäksi Espooseen matkustetaan monipuolisen kulttuuritarjonnan ja hyvien shoppailumahdollisuuksien perässä. 

Kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallelan ateljeekotiin perustettu taidemuseo on suosittu vierailukohde, kuten myös näyttelykeskus WeeGee, jonka yhteydestä löytyy peräti viisi museota. Suomen eturivin artistien konserteista pääsee nauttimaan esimerkiksi Leppävaaran Sellosalissa. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lyhyt etäisyys Helsinkiin tekee Espoosta suositun matkakohteen myös pääkaupungissa vieraileville, ja piipahdus naapurikaupunkiin tuokin Helsingin-matkaan mukavaa vaihtelua.

Ari Karttunen / EmmaWeegee, Espoo
WeeGee on suosittu kulttuurikohde Espoon Tapiolassa.

Espoon ilmasto

Espoo on parhaimmillaan kesäkuukausina, mutta kaupunki sopii mainiosti matkakohteeksi ympäri vuoden. Kesän ohella syksy on kaunista aikaa, kun ruska värjää kaupungin luontokohteet näyttävillä värisävyillä.

Eteläisen sijaintinsa vuoksi Espoossa on melko lämmintä verrattuna vaikkapa Pohjois-Suomeen. Kesäisin mittari kohoaa helposti yli 20 asteen. Talvisin lämpötilat pyörivät usein muutaman asteen miinuksella, mutta voivat ajoittain tippua jopa -20 pakkasasteeseen.

Inka KhanjiLaajalahti, Espoo
Kaupunki on kauneimmillaan kesäkuukausina.

Meri saa ilman usein tuntumaan hieman mittarilukemaa viileämmältä. Etenkin talvisin kannattaa varautua mereltä käyvään viimaan.

Espoon hintataso

Espoon hinnat noudattelevat pääkaupunkiseudun hintatasoa, joten majoitus, ruokailu ja palvelut saattavat olla hieman kalliimpia kuin muualla Suomessa. Kaupunki tarjoaa matkailijalle kuitenkin myös paljon ilmaisia kohteita, kuten museoita ja lasten leikkipaikkoja.

Ostosmahdollisuudet ovat Espoossa erinomaiset, sillä kaupungista löytyy useita isoja kauppakeskuksia.

ShutterstockLeppävaara, Espoo
Leppävaarassa sijaitsee ympäristövastuullisuudestaankin palkittu kauppakeskus Sello.

Esimerkiksi Ainoa Tapiolassa, Iso Omena Matinkylässä ja Sello Leppävaarassa ovat suosittuja shoppailupaikkoja. Shoppailemaan pääsee myös esimerkiksi Suomen ensimmäisessä Ikeassa Lommilan kaupunginosassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tapakulttuuri ja turvallisuus Espoossa

Espoolainen elämänmeno saattaa tuntua ulkopaikkakuntalaiselle vauhdikkaalta. Espoo on kuitenkin turvallinen paikka niin kaupungin asukkaille kuin siellä vieraileville turisteille eikä kaupungissa tarvitse pelätä yölläkään.

Espoon ilmapiiri on suvaitsevainen ja avoin, ja isossa kaupungissa kuka tahansa sulautuu helposti joukkoon. 

Myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville henkilöille Espoo on turvallinen kohde eikä julkisia hellyydenosoituksia tarvitse välttää. Erikseen LGBTQ+-kansalle suunnattuja ravintoloita kaupungissa ei ole, mutta näissä voi vierailla Helsingin puolella.

ShutterstockEspoo
Moderni arkkitehtuuri kuuluu espoolaiseen katukuvaan.

Esteettömyys otetaan huomioon kaupungin suunnittelussa, kunnossapidossa ja rakentamisessa.

Esteettömyys näkyy esimerkiksi julkisessa liikenteessä: Kaikki kulkuneuvot ovat matalalattiaisia ja asemilla on ohjauslistat, rampit sekä hissit. Visit Espoo on koonnut sivuilleen enemmän tietoa esteettömyydestä kaupungissa.

Lasten kanssa Espoossa

Espoo on asuinalueena etenkin lapsiperheiden suosiossa. Tämä näkyy myös kaupungin monipuolisissa palveluissa perheille: Kaupunki on täynnä nähtävää ja koettavaa ympäri vuoden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime vuosina kaupunki on panostanut erityisesti lapsille suunnattuun kulttuuriin ja aktiviteetteihin.

Lapsiperheille onkin tarjolla muun muassa museoita, taidetta, teatteria, musiikkia ja erilaisia työpajoja. Myös kaupungin kirjastoissa järjestetään paljon mielenkiintoista ohjelmaa lapsille.

Lasten kanssa matkustaessa kannattaa hyödyntää Espoon mahtavat ulkoilumahdollisuudet. Nuuksio tarjoaa upeat puitteet reippailuun ympäri vuoden, ja lisää luontopolkuja löytyy ympäri Espoota. Kesäisin kannattaa suunnata jollekin Espoon lukuisista uimarannoista. 

Espoossa on noin 200 kaupungin ylläpitämää ilmaista leikkipaikkaa ja -puistoa. Erityisen suosittuja ovat Angry Birds -puistot Leppävaarassa, Oittaalla ja Suurpellossa.

Muita hauskoja kohteita lasten kanssa ovat esimerkiksi:

Lastenvaunujen kanssa liikkuminen on Espoossa helppoa, sillä kadut ovat tasaisia, ja suojateiden reunoihin on tehty liuskat. Julkisissa kulkuvälineissä pääsee matkustamaan maksutta lastenvaunujen kanssa eivätkä alle 7-vuotiaat tarvitse matkalippua.

Vaipanvaihtopisteitä on niin ravintoloissa, nähtävyyksissä kuin kauppakeskuksissakin.

Matkustaminen Espooseen

Espooseen on hyvät kulkuyhteydet autolla, linja-autolla ja junalla. 

Omalla autolla Espooseen pääsee esimerkiksi Hämeenlinnanväylää tai Turun moottoritietä pitkin. Kehätiet ja Länsiväylä tekevät siirtymisestä kaupungin sisällä helppoa. 

Jos kaupunkiin aikoo saapua linja-autolla tai junalla, kulkee reitti useimmiten Helsingin kautta. Lähiliikenteen bussit, junat ja metro kuljettavat matkustajat perille Espooseen hyvin nopeasti. 

ShutterstockLänsiväylä, Espoo
Länsiväylä on moottoritie, joka kulkee Helsingistä Espoon kautta Kirkkonummelle.

Kauempaa tulevat voivat myös lentää Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta on helppo jatkaa matkaa Espooseen. Helsinki-Vantaalle on suoria lentoja monilta Suomen lentoasemilta, mikä helpottaa merkittävästi myös Espooseen saapumista.

Autolla Helsinki-Vantaalta hurauttaa Espoon puolelle alle puolessa tunnissa, mutta matkan taittaa kätevästi myös lähijunalla Helsingin kautta. Taksimatka lentoasemalta Espooseen maksaa määränpäästä riippuen noin 30-70 euroa.

Majoittuminen Espoossa

Espoossa on runsaasti eritasoista ja -hintaista majoitustarjontaa. Valikoimaan kuuluvat muun muassa kotimaiset ja kansainväliset ketjuhotellit, tunnelmalliset yksityisomisteiset hotellit sekä kätevät huoneistohotellit.

GLO Hotel SelloGLO Hotel Sello
GLO Hotel Sello sijaitsee erinomaisten liikenneyhteyksien varrella Leppävaarassa.

Espoon hotellit ovat laadukkaita ja tämä näkyy niiden hinnoissa. Hotelliyön hinta pyörii keskimäärin noin 100 eurossa, mutta etenkin sesonkien aikaan yöpyminen voi maksaa yli 200 euroakin.

Hotellien lisäksi kaupungista löytyy runsaasti kotimajoitusvaihtoehtoja, jos haluaa majoittua edullisemmin. 

Nuuksion kansallispuiston ympäristössä majoittuminen on mahdollista myös mökeissä ja leirintäalueilla. Kansallispuistosta löytyy erikoisempiakin majoitusvaihtoehtoja.

Liikkuminen Espoossa

Espoon julkinen liikenne on toimivaa ja julkisen liikenteen verkosto laaja. 

Julkisilla pääsee kulkemaan joka puolelle Espoota, kuten myös naapurikuntiin. Julkinen liikenne kuljettaa matkustajia aina aamun pikkutunneille asti, joten siirtyminen esimerkiksi Espoon ja Helsingin välillä on helppoa myös yöaikaan. 

Espoossa liikennöi linja-autojen lisäksi lähijuna, metro sekä pikaraitiovaunu. 

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä vastaa Helsingin seudun liikenne eli HSL. Julkisen liikenteen lippuja voi ostaa esimerkiksi HSL:n lippuautomaateista ja palvelupisteiltä sekä R-Kioskeilta. Kätevintä lipun ostaminen on kuitenkin HSL:n puhelinsovelluksella.

Pääkaupunkiseudun julkinen liikenne on jaettu A-,B-,C- ja D-vyöhykkeisiin. ABC-lipulla pääsee matkustamaan kaikkialla Espoossa, ja sama lippu käy myös Helsingissä, Vantaalla ja Kauniaisissa. ABC-vuorokausilippu maksaa aikuiselta noin 11 euroa.

ShutterstockKeilaniemen metroasema
Länsimetron varrelta voi bongata upeaa taidetta.

Espoossa on pyöräilyreittejä yli 600 kilometriä, ja ympäri kaupunkia löytyy yli 100 kaupunkipyöräasemaa, joista pyörän lainaaminen onnistuu edullisesti. Myös sähköpotkulautoja on tarjolla.

Toimivan julkisen liikenteen sekä mainion polkupyöräverkoston ansiosta kaupungissa pärjää hyvin ilman autoakin. Lyhyet matkat voi taittaa myös kävellen.

Ravintolat ja ruoka Espoossa

Espoolainen ruokakulttuuri on rikastunut viime vuosina huomattavasti. Nykyään Espoossa herkutellaan niin paikallisella lähiruolla kuin muiden maiden keittiöillä.

Moni ravintoloista sijaitsee ostoskeskusten yhteydessä, mutta myös Rantaraitin varrelta löytää houkuttelevia ruokapaikkoja.

Esimerkiksi pohjoismaiseen gastronomiaan keskittyvät Plats, Bistro O Mat ja Villa Lilla ovat vierailun arvoisia. Jos kaipaa makumatkalle muualle, ovat esimerkiksi georgialaista ruokaa tarjoileva Rioni ja Välimeren makujen Mezza kiehtovia vaihtoehtoja.

Espoolaiset rakastavat myös kahviloitaan. Bembölen kahvitupa ja Kaisan Café ovat kaupunkilaisten ikisuosikkeja. Café Mellstenissä, Café Merenneidossa ja Nokkalan majakassa pääsee nauttimaan kahvittelun lisäksi merimaisemista.

Erikoisruokavaliot on huomioitu hyvin kaupungin ravintoloissa, ja pääsääntöisesti listoilta löytyy vaihtoehtoja myös vegaanista tai gluteenitonta ruokavaliota noudattaville.

Viime vuosina pienpanimokulttuuri on voimistunut myös Espoossa, ja kaupungista on kuoriutunut todellinen olutkaupunki. Paikalliset panimot, kuten Fat Lizard ja Olarin Panimo, ovat nousseet oluenystävien suosioon.

Yöelämän perässä Espoosta lähdetään yleensä Helsinkiin. Kaupungissa on kyllä lähikuppiloita, mutta erityisen vilkasta kaupungin yöelämä ei ole eikä se ole keskittynyt selvästi yhteen paikkaan.

Espoon nähtävyydet

Moni matkustaa Espooseen luonnon ja meren takia. Espoossa vieraillessa kannattaa kuitenkin tutustua myös kaupungin kulttuurikohteisiin, sillä niiden korkea taso voi yllättää vierailijan. Katsasta seuraavat Espoon-matkalla:

  • Espoon saaristo. Yli 160 saaresta koostuva, monelle vielä tuntematon luontohelmi. Iso Vasikkasaari on yksi saariston suosituimmista päiväretkikohteista.
  • Espoon tuomiokirkko. Upea keskiaikainen harmaakivikirkko ja Espoon vanhin rakennus Espoon keskuksessa.
  • Gallen-Kallelan museo. Taiteilijan kauniiseen kotiin rakennettu museo, jossa on esillä sekä taiteilijan omia teoksia että vaihtuvia näyttelyitä.
  • Haukilahden ranta. Yksi Espoon suosituimmista rannoista, josta uimaranta, pienvenesatama ja suosittu kahvila tekevät kivan kesäkohteen.
  • Laguuni. Keilaniemen edustalla sijaitseva monipuolinen vesiurheilukeskus, jossa pääsee nauttimaan vesilajeista ja herkuttelemaan terassilla.
  • Nuuksion kansallispuisto. Upea kansallispuisto pääkaupungin kainalossa. Kansallispuiston kupeesta löytyvä luontokeskus Haltia on myös tutustumisen arvoinen.
  • Rantaraitti. Noin 40 kilometriä pitkä ulkoilureitti meren rannalla, jonka varrella on lähes 100 kiinnostavaa kohdetta.
  • Serena. Nostalginen koko perheen vesipuisto Pohjois-Espoossa. Talvisin Serenassa pääsee laskettelemaan kahdeksassa rinteessä.
  • Villa Elfvik. Luontotalo jugendhuvilassa Laajalahden luonnonsuojelualueella. Näyttelyitä, luontopolkuja ja kahvila.
  • WeeGee. Entisessä Weilin & Göösin kirjapainotalossa sijaitseva museoiden, näyttelyiden ja tapahtumien keskus, josta löytyy muun muassa Espoon modernin taiteen museo, Emma.
Ari Karttunen / EmmaEmma-taidemuseo Espoossa
Emman pysyvä näyttely Collection Kakkonen esittelee suomalaisen keramiikka- ja lasitaiteen historiaa ja nykypäivää.

Espoon alueet

Espoo jakautuu seitsemään suuralueeseen, joista jokaisella on omat erityispiirteensä. Jokaiseen suuralueeseen kuuluu useampia kaupunginosia.

Espoolle naljaillaan usein siitä, ettei kaupungilla ole yhtä selkeää keskustaa, ja tämä pitääkin paikkansa. Yhden keskustan sijaan jokaisella suuralueella on omat keskuksensa, joihin palvelut ovat keskittyneet.

Visit Finland / Marko OikarinenRöylä, Espoo
Harvaan asutun Pohjois-Espoon maaseutumaisemat yllättävät monet.

Espoon suuralueet ovat:

  • Espoonlahti. Kaupungin toiseksi suurin alue. Meren ystävän ehdoton kohde, sillä Espoonlahdella on Espoon alueista eniten rantaviivaa ja saaria.
  • Kauklahti. Yksi Espoon varhaisimmista keskuksista. Kauklahden kylämainen miljöö ja kaunis luonto houkuttelevat vierailemaan Länsi-Espoossa.
  • Leppävaara. Vilkas ja asukasluvultaan suurin alue. Leppävaara sijaitsee loistavien liikenneyhteyksien varrella Helsingin rajalla ja on tunnettu shoppailu-, liikunta- ja tapahtumatarjonnastaan.
  • Matinkylä. Nopeasti kasvava alue Espoon sydämessä. Matinkylän erinomaiset palvelut, hyvät liikenneyhteydet ja meren läheisyys tekevät siitä suositun alueen.
  • Pohjois-Espoo. Pientalovaltainen alue, joka tarjoaa hyvät ulkoilumahdollisuudet. Pohjois-Espoossa maanviljelyllä on edelleen tärkeä asema elinkeinona.
  • Tapiola. Arkkitehtonisesti merkittävä ja kulttuurisesti vilkas alue. Tapiolan metroasemalta avautuu Suomen suurin yhtenäinen kävelykeskusta.
  • Vanha-Espoo. Espoon vanha keskusseutu, joka uudistuu kovaa vauhtia. Vehreässä Vanha-Espoossa sijaitsevat niin Keskuspuisto kuin Nuuksion kansallispuisto.