Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

englanti

Suur-Manchester The Smiths-fanin unelma + Flow-kokemus

Viime elokuun Manchester-matkani syy oli bändi, mutta ei kuitenkaan tämä otsikossa mainittu. En tietystikään silti voinut lähteä kaupungista käymättä The Smiths-fanien fanituspaikoissa. Kyllähän minä bändiä, ja etenkin Morrisseyta kuuntelen.

The Smiths siis perustettiin Manchesterissa, niinkuin moni muukin tunnettu bändi mm. New Order, Oasis, Take That ja mun oma rakas The Chameleons. Ei siis ihme, että lukuisia vierailukohteita faneille, tai muuten vain uteliaille löytyy. Minä kävin niistä läpi kolme.

Ensimmäisenä on must-visiitti jokaiselle The Smiths-fanille. Kyseessä on tietysti klubi nimeltä Salford Lads Club, joka esiintyy tunnetuissa The Smiths promokuvissa. Nimensä mukaan klubi sijaitsee Salfordissa, lyhyen bussimatkan päässä Manchesterin keskustasta.

thesmiths

Mulle kävi hassu juttu, kun varmistin bussikuskilta missä mun pitäisi jäädä pois. En osannut sitten lausua pysäkkiä tarpeeksi brittiaksentilla ja bussikuski ihmetteli mihin olen menossa. Näytin sitten paperilapusta pysäkin nimeä, johon hän kommentoi ”no nyt tiedän mihin olet menossa”. The Smiths-faneja kulkee varmaan harva se päivä tuota väliä. Tosin itse kyllä kävelin tuolta takaisin parissa kymmenessä minuutissa MCR:n puolelle.

DSCN6512

DSCN6528

Nimestään huolimatta Salford Lads -klubi keskittyy urheiluun, mutta The Smiths-fanit haluavat ehdottomasti käydä myös sisällä klubilla. Tästä pitää huolen bändille omistettu huone, jep The Smiths-huone!
Mulla kävi aikamoinen tuuri, sillä otin klubin edessä niin kauan kuvia, että jossain vaiheessa lukittu ovi aukeni ja vahtimestari(?) meni käymään pienessä kaupassa/kioskissa, joka on tien toisella puolella. Kun hän tuli takaisin, kysyi hän minulta, josko haluaisin käydä The Smiths huoneessa. Nojoo, en varmaan mennyt. Mäihä mikä mäihä!

DSCN6546

DSCN6548

Vierailun arvoinen kohde on myös silta, johon kappaleen Still Ill sanat viittaavat. Vähän epäilin löytäisinkö oikeaa paikkaa, mutta pelko oli kyllä ihan turha. Silta oli paljon kivempi kuin ajattelin, vaikka ennakkoon katsotuissa kuvissa se näytti jo kyllä hauskalta.

DSCN6673

DSCN6677

DSCN6676

DSCN6689

Morrissey’n nuoruusvuosien koti löytyy Manchesterin lähiöstä nimeltä Stretford, jossa myös tuo yllämainittu The Iron Bridge sijaitsee. Jätän julkaisematta kuvan kotitalosta, sillä oli aika outoa kävellä talon ohi ja vaivihkaa ottaa siitä kuvia. Tiedä ketkä siellä nyt asuvat, mutta ymmärrän, etteivät ehkä pitäisi arvossa parveilevia faneja talonsa ympärillä. Talo löytyy kuitenkin King’s Roadilta ja talon numero löytyy superhelposti googlesta, jos kiinnostaa. Stretfordiin pääsee kätevästi junalla eli käyttäen ”Metro linkiä”.

DSCN6703

DSCN6709

Pakko tähän postaukseen on saada musiikkia, ja mikäs sopisi paremmin kuin Morrisseyn Suedehead, jossa herra kiertää James Deanin jalanjäljissä. Kyllä ne muutkin osaa fanittaa!

The Smiths kuva Stephen Wright/ The Quietus

//

Morrissey tosiaan esiintyi viime vuonna pääesiintyjänä Flow-festareilla täällä Helsingissä. Olin herraa tietysti katsomassa lähes eturivissä ja sain jopa pienen palan paitaa. Mutta se mikä hämmästytti oli, että keikan pituus oli vain tunnin!
Olin ensimmäistä kertaa festareilla, eikä siellä oikein ollut muuta hyvää artistia, joka olisi kiinnostanut. Olinkin hyvin pettynyt tuosta soittoajasta. Koska olin niin lähellä lavaa huomasin myös, että taisi itse Morrisseylle tulla esiintymisaika yllätyksenä, settilistalta pudotettiin ainakin yksi kappale pois…
Muuten aika kiva festari, mutta luulen, että osittain tuonne mennään viettämään aikaa ja näyttäytymään. Osa varmasti miettii Flow-vaatteita viikkoja etukäteen..

DSCN7409

DSCN7419

DSCN7421

Manchester on Englannin Berliini eli rakastuin heti

Tänään kävin ostamassa uuden muistikortin tulevaa matkaa varten. Se on mikäs muukaan kuin Manchester. Ihastuin kaupunkiin heti, siihen tosin saattoi vaikuttaa, että Manse eli Tampere on saanut lempinimensä tästä Englannin työläiskaupungista ja että kyseisestä kaupungista tulee hyvää musiikkia kuten The Smiths. Musiikki, kun on elämäni suola. Tässä Manchesterin eri alueita esittelyssä. Ensi kerralla lupaan antaa konkreettisia esimerkkejä esimerkiksi kahviloista.

DSCN6558

Northern Quarter

Aloitetaan pohjoiskorttelista, sillä hostellini sijaitsi siellä. (Se oli muuten niin mukava, että menen samaan uudestaan). Ympäri kaupunkia löytyy katutaidetta graffittien muodossa sieltä täältä, mutta tässä korttelissa on varmasti kuvatuin. Nimittäin edesmennyt David Bowie.
Alueelta löytyy runsaasti ravintoloita, kahviloita, baareja ja erilaisia pieniä liikkeitä. Pohjoiskortteli on vain noin viiden minuutin matkan päästä Piccadilly Gardens -aukiolta, joka on aivan Manchesterin keskustassa. Sieltä myös lähtee monet bussit ja ratikat, vähän kuin Tampereen Keskustori siis.

DSCN6493

DSCN6494

DSCN6495

Gay Village

Ehkäpä suosikkialueeksi muodotui pieni ”homokylä”, sillä se sijaitsee pienen kanaalin varrella. Itse asiassa paikan kaunein katu on nimeltään Canal St. kuinkas muuten. Alueelta löytyy niin ikään myös baareja, joiden yläpuolella heiluvat rainbow-liput. Alueella on myös wifi, jonka sain toimimaan ihan kadulla.
Aivan Gay Villagen vieressä on Manchesterin bussiasema, josta minäkin lähdin Edinburghiin.

DSCN6640

DSCN6641

DSCN6633

DSCN6635

DSCN6716
Huomaatteko mikä hyönteinen on roskalaatikossa? Se on MCR:n tunnus.

China Town

Manchester on väkimäärältään noin Helsingin suuruinen kaupunki eli asukkaita on hieman yli 500 000. Näin ollen pitää kaupungissa tietysti olla oma kiinalaiskortteli, joka on kyllä naurettavan pieni. Pääasiassa alueella on ravintoloita.
Aivan China Townin nurkilla on Manchesterin Art Gallery, joka Lontoon museoiden tapaan on ilmainen. Kyseisessä taidegalleriassa myydään muuten Iittalan tuotteita! Taidegalleria on kahdessa kerroksessa ja se sisältää sekä nyky- että perinteista taidetta. Menen ehdottomasti uudestaan.

DSCN6591

DSCN6589

DSCN6590

DSCN6594

St Peters Square

Täältä löytyy niin ikään valtava kirjasto kuin ylhä kaupunginvaltuusto.

DSCN6598

Castefield

Tämä alue löytyy pienen kävelymatkan päästä keskustasta (noin 20 minuuttia). Löysin itse asiassa alueen vahingossa, kun olin palaamassa kävellen Salfordista. Lisää kanaaleja ja pitkiä veneitä, kenties niissä asuu joku. Yläpuolella siltoja, joista junat kulkevat. Kerrassaan hurmaava paikka.
Aluella on tiede- ja teollisuusmuseo, jossa unohdin viimeksi käydä, nyt aion ottaa vahingon takaisin. Myös tämä museo on ilmainen.

DSCN6578

DSCN6567

DSCN6565

DSCN6573

Syy miksi menen nyt joulukuussa Manchesteriin uudestaan on lempibändini keikka ja tietysti haluan nähdä lisää kyseistä kaupunkia. Ehkä myös tutustua uusiin kortteleihin, tässä ei nimittäin ollut kaikki.

DSCN6722

Lontoon tuulia

On sääli, ettei aina suunnitelmat toteudu, tai olisihan se tylsää jos aina saisi kaiken. Tarkoitukseni oli kiertää Iso-Britanniaa enemmänkin ja erityisesti vierailla Cornwallissa, mutta valitettavasti se jäi. Kun olin ostanut lennot San Franciscoon, tajusin mikä tulisi olemaan budjettini Iso-Britannian kierrokselle. Kolme uuttaa kaupunkia tuli kuitenkin nähtyä ja vierailin ensimmäistä kertaa Skotlannissa.

Lähdin matkaan Saksasta. Olin jo lähtenyt Erasmus-vaihtokaupungistani Bambergista ja vietin muutaman päivän Berliinissä. Onneksi tunnen erään henkilön sieltä, sillä hän lupasi ottaa rinkkani ja läppärini säilytettäväksi sen ajaksi, kun kiertäisin Brittejä käsimatkatavaroilla. Alkuperäinen suunnitelma oli siis nähdä muitakin kaupunkeja kuin Lontoo ja Hastings, joissa olen aikaisemmin käynyt. Sattumalta matkustinkin taas keikkojen vuoksi ensin Lontooseen. Kävi aika uskomaton tuuri, että kaksi suosikkibändiä esiintyi peräkkäin saaren pääkaupungissa. Ensimmäinen bändi oli Yossarian, jonka ilmasikeikan näin Bambergissa. Hah, voisin kirjoittaa paljonkin tuosta keikasta ja muutamasta sattumuksesta mitä siellä tapahtui, mutta jääkööt ne nyt pois tästä blogista.

Viihdyin Lontoossa hyvin yksin, kerrankin sai mennä omaan tahtiin ja itse sai valita kaikki kohteet. Olen käynyt Lontoossa aiemmin kaksi kertaa, molemmilla kerroilla halusin käydä Natural History museossa, mutta molempina aikoina aika ei vain riittänyt. No, nyt tuli korjattua tämä asia ja kävin myös muutamassa muussa museossa. Mahtavaa nuo ilmaiset museot Britteinsaarilla eli ei tosiaan vain Lontoossa ole museot ilmaisia!

DSCN6376

DSCN6367

DSCN6329

DSCN6337

DSCN6408

DSCN6411

Koska Yossarian esiintyi Camdenissa (joka on muuten varmasti suosikkialueeni Lontoossa) olin varannut läheisestä hostellista huoneen yhdeksi yöksi. Toinen bändi jota menin katsomaan oli Chameleons Vox, jonka keikka Lontoossa oli mulle jo neljäs. Menee yli ymmärryksen miten olen nähnyt tämän lempibändini jo näin monta kertaa! (No Saksassa asuminen vähän ehkä auttoi).
Chameleons Voxin keikka oli aivan eri suunnalla, joten myös hostelli vaihtui. Teen molemmista hostelleista lyhyen yhteisen postauksen, sillä toisessa tulen yöpymään varmasti seuraavalla vierailulla ja toiseen en astu enää jalallani, vaikkei se niin paha ollutkaan.

DSCN6277

DSCN6281

DSCN6279

DSCN6268

DSCN6393

DSCN6399

Chameleons Voxilla oli kaksi lämppäriä, jotka olivat molemmat todella hyviä. Jälkimmäistä Desperate Journalistia olen monet kerrat kuunnellut vielä täällä Suomessakin, ja harmittaa kyllä kovasti, ettei heidän seuraavasti keikasta ole tietoakaan. Vaikka bändi hyvä onkin, en heidän takiaan matkustaisi esimerkiksi Lontooseen. Toinen lämppäri oli nimeltään Nine Day Decline.

DSCN6437
Desperate Journalistin solisti kietoo mikrofonijohdon kaulansa ympärille joka keikalla.

DSCN6443
Chameleons Vox: Mark Burgess ja kasvoton Neil Dwerryhouse.

Lontoon jälkeen oli vuorossa Manchester, jossa halusin vierailla paristakin syystä. Olen aika monesti jo maininnnut, että rakastan Suomen kaupungeista erityisesti Tamperetta eli Mansea. Tämä lempinimi tulee, mistä muustakaan, kun Manchesterista. Voitte vaan arvata kuinka etsin kaupungista samankaltaisuuksia. Saatte tehdä omat päätelmät, kun Manchesterista kertova postaus on valmis. Toinen syy vierailuun oli musiikki, joka tulee kaupungista, tietysti erityisesti The Chameleons (Chameleons Vox) ja The Smiths (Morrissey).

Manchesterin jälkeen matkustin bussilla Skotlantiin ja siellä vierailin kahdessa kaupungissa, Edinburghissa ja Glasgowssa. Glasgow oli alkuperäisessa listassa Cornwallin kanssa, enkä voinut heittää sitä listasta ulos, sillä Chameleons Voxilla oli siellä keikka. Hah! Oli muuten uskomattoman hyvä ja lähdin iloisesti pomppien keikkapaikalta pois. Syyn kerron myöhemmin, mutta lisään tähän Desperate Journalistin kappaleen, sillä kaikenlaista tapahtui.

Pienet kaupungit Rye & Eastbourne (2012)

Huitelen jossain päin Japania, enkä tiedä miten ehdin nettiin, joten olen ajastanut teille postauksia. Nämä ensimmäiset koskevat työssäoppimisaikaani Englannin Hastingsissa lokakuussa 2012.

Host-perheemme äiti oli kyllä mukava, kun kuskasi meidät pieneen kaupunkiin, Rye:n. Autolla matka sujui nopeasti ja matkalla oli kiva katsella Englannin maalaismaisemia. Sattuipa niinkin, että ajoimme erään Beatles-jäsenen kodin ohi. Tosin paljon hänen taloansa ei näkynyt, sillä se oli niin kaukana tiestä.

hastings 408

hastings 384

Rye:ssa kävelimme ympäriinsä ja istuimme kahvilaan. Ostin myös tuliaisen, Rye-kangaskassin, jonka annoin äidilleni.
Jos muuten joku mainitsee minulle Englannin maaseudun (tai vaikka koko Iso-Britannian) tulee minulle aina väistämättä ensimmäisenä mieleen Agatha Christien rikosromaanit. En tiedä sopisiko Neiti Marple näihin maisemiin, mutta voi hyvinkin olla.

hastings 370

hastings 369

hastings 398

hastings 386

hastings 377

hastings 415

hastings 416

Eastbourne sen sijaan on hieman isompi kaupunki ja se on sen verran matkan päästä Hastingsista, ettei host-äitimme jaksanut lähteä ajamaan meitä sinne. Menimme siis toisen opiskelijan kanssa sinne kahdestaan, kolmas meistä oli luvannut kalastaa D:n kanssa, joten hän jäi retkeltä pois.

hastings 913 – Kopio

hastings 914

Menimme kaupunkiin junalla, mutta tulimme bussilla takaisin, sillä junan raiteessa oli jotain vikaa. Tämä oli oikeastaan kiva juttu, sillä bussin ikkunasta näki maisemia paremmin. Varsinkin, kun saimme etuikkunan paikat!

Eatbourne onkin samankokoinen kaupunki kuin Hastings ja myös se näytti kivalta. Täälläkään suunnitelmissa ei ollut mitään erikoista, joten tulimme vain kävelleeksi ympäri kaupunkia ja ostimme joulukortteja! Lokakuussa jo myös (?) Englannissa valmistaudutaan joulun tuloon.
Nyt myöhemmin olen huomannut paikan Beachy Head, jota olisi ollut hienoa käydä katsomassa. Joten jos Eastbourneen päädytte, tuo on varmasti vierailun arvoinen paikka.

hastings 921

hastings 934
Spar löytyi. ja maailman paras suklaapatukka. Tuon jälkeen olenkin aina silloin tällöin himoinnut Rieseniä. Niitä ei voikaan ostaa ihan joka kaupasta, vaikka tuskin koskaan niihin kyllästyisin. Nykyään jos vain Riesen on tarjolla, niin sellaisen otan. Tälläinen Riesen-himo jäi Eastbournesta mieleen. 😀 Aiemmin olin toki myös tätä patukkaa maistanut, mutta nyt ihastuin siihen täysin.

hastings 938

Psst, seuraa Japanin matkaa Instasta. Nimimerkkini on reisereisefin