Meillä tosiaan oli pieni ongelma, kun lauttamme pysähtyi vähän matkan päässä Japanin edustalla. Odotus tuntui pitkältä, mutta luultavasti 10 minuutin päästä pääsimme jatkamaan matkaa. Olen koko ajan puhunut lautasta, koska englanniksi lautan nimi on ”ferry”. Oikeastaan tämä lautta, joka Japanin ja Etelä-Korean väliä kulkee, on kantosiipialus. Tälläinen siis, jonka kantosiivet nousevat ja kannattelevat aluksen runkoa. Eli ei ihmekään, että matka-aika nopeimmalla lautalla on vain 2h 55min. Menopaluu maksoi noin 60€ kaikkineen. Molemmissa satamissa hintaan lisätään myös erilaisia satama- ja polttoainemaksuja, mutta nämä eivät ole kovin paljon.
Koska matkamme alkoi niin jännittävästi, en kauheasti liikkunut lautalla. No itse asiassa taisin istuin koko matkan paikallani. Tämä on kyllä suotavaakin ja myös ihan kuin lentokoneissa, saattaa kovaäänisestä tulla kehoitus siirtyä omalle paikalleen. Jokaisella on turvavyöt omassa penkissään. Penkit ovat mukavat ja niitä saa myös laskettua hieman makuuasentoon. Omia eväitä saa syödä vapaasti. Lautta ei myöskään ole kovin iso, vaikka se onkin kahdessa eri kerroksessa, eli vessat löytyvät läheltä. Myös joku myymälän/kahvilan tapainen lautalla on, mutta sitä en käynyt katsomassa.
Olimme ostaneet matkat etukäteen jo Suomesta, jolloin saimme kuulla, että aamun ensimmäinen paluulautta oli jo täynnä. Jouduimme tulemaan siis myöhemmällä lautalla, ja samalla kerrottiin, ettei economy-luokassa ollut enää tilaa, joten paluumatka hoitui business-luokassa. Miten nämä sitten eroavat toisistaan?
Ensiksi tulee mieleen rauhallisuus, business-luokka on pienempi, ja meidän lisäksi paikalla oli vain kaksi muuta miestä. Meillä oli oma wc, joka on vain business-luokan käytössä. Economy puolella pyöri televisio, josta tuli välillä yhtiön mainoksia, muuten joku päätön tosi-tv yms., business puolella sai katsoa elokuvan. Valitettavasti se ei vain ollut tekstitetty englanniksi, joten siitä ei itselle paljon iloa ollut. Tarjolla oli myös sanomalehtiä (japanin kielisiä). Penkit olivat molemmissa yhtä mukavat, tosin business-luokassa on paremmat käsinojat, mutta väritykseltään tykkään economy-penkeistä enemmän, vaikka olivatkin oranssit!
Paikallemme oli laitettu tohvelit, kuulokkeet ja mainoslehtisiä. Lautalla olisi myös saanut tilailla jotain, mutta minua ainakin ilahdutti pieni ruokaisa lahja, jonka business-matkustajat saivat. Sai ottaa joko makeis- tai leipävalikoiman. Itse olen enemmän makean perään, joten valinta oli helppo. Poikaystävä otti mielummin suolaista, kuten aina. Lisäksi saimme juotavaa, jota sai tilata niin monta kertaa kuin haluaa. Taisin nukkua suurimman osan ajasta, sillä nyt, kun mietin, hätkähdin vähän kuin…(meinasin kirjoittaa palvelija) 😀 SIIS lauttaemäntä tuli kysymään meiltä haluammeko lisää juotavaa.
En tullut ottaneeksi makeisvalikoiman sisällöstä kuvaa (koska en sitä lautalla jaksanut syödä vielä), mutta se sisälsi suklaata, vähän kuin tryffeleitä, mutta ne eivät olleet onneksi niin täyteläistä suklaata kuin yleensä tryffelit ovat, sitten vehnäkeksin, kalmarikeksejä, ja muffinssileivoksen ja nämä kaikki olivat sievässä rasiassa. Leipävalikoima oli söpö, se sisälsi eri täytteillä kolmioleipätyylisiä vaaleita pieniä leipiä.
Business-luokan matkustavat pääsevät myös muita ennen poistumaan lautasta.
Meillä oli myös omia eväitä mukana. Olin harmitellut, kun emme ehtineet syödä missään kahvilassa jotain makeaa, joten päätimme ottaa take-awayt mukaan. Oli vähän jännät paikat, koska tuon funny bread’in tekemiseen meni jonkin verran aikaa ja pelkäsimme, että saatamme myöhästyä lautasta. Ja arvatkaa vaan mitä selvisi terminaalissa! Olimme siellä 30 min ennen suositusaikaa, hahha. Poikaystäväni, joka oli vastuussa lautan varaamisesta, oli muistanut ajan väärin. En yhtään ihmettele, koska lähtöaika vaihtui pari kertaa. 🙂 No, ei sitä joka kerta saa juosta turhaan take-away-annokset käsissä. Tuo funny bread oli muuten yllättävän hyvää, vaikka olikin ”vain” paahtoleipää.
Lopuksi vielä tärkeä huomautus, sillä itse mokasin. Olin jättänyt paluulentolipputulosteeni Japaniin, koska en ajatellut sitä missään tarvitsevani Etelä-Koreassa. Mutta terminaalissa lomailijan pitää esittää dokumentti matkan jatkumisesta. Onneksi terminaalissa toimi wifi ja pystyin näyttämään paluulentoni sähköpostista. Huh, kyllä vähän kuumotti. Eli toisaalta oli hyvä, että olimme tarpeeksi ajoissa terminaalissa. 😀
Maahantulokortit kannattaa täyttää jo lautalla.
Japanin päässä jouduimme syyniin, ja poikaystäväni rinkkaa haluttiin tutkia. Virkailijat epäilivät, että jäisin asumaan laittomasti Japaniin ja molempien rinkat olisivat täynnä minun vaatteita/tavaroitani. En tietystikään tajunnut miksi meidät pysäytettiin, paitsi myöhemmin. En kuitenkaan kokenut tilannetta jännittävänä, sillä tiesin tottakai, ettei J:llä ole mitään kiellettyä rinkassaan, ja meidät pysäyttäneet virkailijat olivat ystävällisiä ja hymyilivät! Voisitteko uskoa esim. Suomessa rajamiesten hymyilevän, kun esittävät kysymyksiä?
Huh tulipa tekstiä. Busanista on vielä tulossa juttua, vaikka tässä saavuimmekin jo takaisin Japaniin.
