Vähään aikaan ei ole tullut kirjoitettua Saksasta mitään, joten ajattelin vaihteeksi kirjoittaa. Ehdin Erasmus-vaihtoni aikana matkustella useammassa maan kaupungissa. Näin enemmän kuin mitä ehdin kirjoittaa. Eli nämä kokemukseni ovat keväältä 2016. Jos Saksa ei niinkään kiinnosta, kannattaa edes katsoa viimeisen eli kolmannen paikan kuvat, kyseessä on todella kuvauksellinen ja ainutlaatuinen kohde.
Tein Erasmus-vaihtoni kauniissa ja historiallisessa Bambergin kaupungissa. Sieltä tein nämä reissuni junalla, ja kaikki paitsi Trierin matka, olivat päiväreissuja. Jälkeenpäin ajateltuna, järkevämpää olisi ollut jäädä yöksi, eikä pitää niin kiirettä. Mutta mennäänpä esittelyihin.
Kolme uutta vinkkiä saksaan:
Trier
Kuten sanottu Trier oli ainoa kohde, johon en tehnyt päiväretkeä. En silti viettänyt kaupungissa yötä, vaan jatkoin matkaani Luxembourgiin. Itse asiassa mielestäni Trier oli kiinnostavampi kaupunki, ja palasinkin seuraavana päivänä Luxembourgista aikaisemmin takaisin Trieriin, että ehtisin näkemään kaupungista vielä enemmän.
Trierissa minua kiehtoi historialliset rakennukset, kuten upea kaupunginportti Porta Nigra ja kirkot sekä koristeelliset rakennukset.
Stuttgart on kaupunki, josta en etukäteen oikein tiennyt mitään. Oikeastaan ainoastaan Mercedes-Benzin museosta olin lukenut etukäteen, ja vaikken mitenkään erityisesti autoista ole kiinnostunut, en omista edes ajokorttia, niin päätin museossa vierailla. Eikä ollut turha reissu!
Museo on moderni, autoja ja muita liikennevälineitä on esillä 1800-luvun lopulta nykyhetkeen. Myös erikoisautoja löytyi, kuten kuvista voi katsoa. Museon hissit ovat kuin jännitys- tai scifielokuvasta.
Lisäksi Stuttgartin kirjasto oli mielenkiintoinen, siitä sain vinkin Instagramin kautta. Kun olin kaupungissa käymässä oli siellä menossa jotkit festarit, jonka lisäksi puistoon oli pystytetty iso valkokangas ulkoilmaelokuvaa varten. Se sattui olemaan Star Wars, vähän harmitti, ettei ollut mitään mahdollisuutta jäädä katsomaan elokuvaa!
Etelä-Saksan Uhldingen-Mundhofenin kylässä Unteruhldingen on pieni epätyypillinen ulkoilmamuseo. Bodenjärven laitamille on nimittäin restauroitu mielenkiintoinen paalukylä. Nämä paalutalot jäljittelevät kivi- ja pronssikauden aikaisia rakennuksia, hurjaa! Paalukylät (joita löytyy myös esimerkiksi Sveitsin puolelta) on lisätty UNESCOn maailmanperintökohteeeksi vuonna 2011. (Prehistoric Pile Dwellings around the Alps).
Paikalta löytyy myös museokauppa ja wc, ja jos oikein muistan, niin lähellä oli jäätelökioski. Aivan ihana paikka! Tämän paikan valitsin muuten Neuschwansteinin linnan sijaan. Oli vaikea valinta, mutta luulen, että tulevaisuudessa linnalle on helpompi matkustaa.
Ps. Kuva ei tee oikeutta tälle järvelle…
Ajattelin jossain vaiheessa listata kaikki UNESCO-kohteet, jotka olen Saksassa nähnyt. Perästä kuuluu siis!
19 Comments
Trier on tuttu. Kävin siellä toissa vuonna tammikuun lopulla. Keli oli kurjan synkkä ja sateinen, joki tulvi. Silti tykkäsin kaupungista tosi paljon. Ihastelin kauniita rakennuksia ja kirkossa luuhasin toista tuntia, kun katseltavaa oli vaikka ja kuinka. Join ehkä elämäni parhaan cappuccinon italialaisessa kahvilassa, johon hakeuduin lämmittelemään kylmänä iltapäivänä. Joskus vielä palaan Trieriin paremmalla ajalla ja ilmoilla.
Jotain kaupungissa varmasti on, jos tuollaisessa säässä näkee myös kauneuden ja jää hyviä muistoja. 🙂 Itse tykkäsin myös upeista kirkoista.
Trierissä on myös yliopisto, jossa opiskelee n. 13 000 opiskelijaa, joista 57% naisia, 11 % ulkomaalaisia. Suomalaiset opiskelijat ovat tervetulleita. Trieri parneriyliopisto on Itä-Suomen ylipisto Joensuussa.
Voin suositella Saksassa opiskelua, vaikka itse tein vain siellä Erasmus-vaihdon. Helpompaa tietysti on, jos puhuu kieltä, tai jossain tapauksissa välttämätöntä.
Trierissä olen kerran käynyt – kun satuin ajamaan ohi autolla ja piti yösijaa etsiä. Vasta paikan päällä tajusin että tässä paikassa on historiaa. Tuosta Bambergin kaupungista — se on yksinkertaisesti MAHTAVA paikka. Olen kaksi kertaa käynyt ja aina tuskaillut vanhan kaupungin pysäköintijärjestelmien kanssa, mutta kun saa auton parkkiin ja suuntaa Schlenkerlan panimoravintolaan tilanne rauhoittuu. Sieltä saa aivan super hyvää (kuka tykkää ..) savuolutta!
Joo! Bamberg on ihana. <3 Olen ollut superonnekas, kun sain viettää kaupungissa useamman kuukauden. Itsellä ei tullut koskaan käytyä Schlenkerlanissa, mutta uskon, että on hyvä, usein ihmisiä seisoskeli ulkona asti. 🙂
Olen käynyt noista vain Trieristä. Itse en kaupunkiin erityisesti ihastunut, mutta ehkä vain siksi, että olimme juuri viettäneet pariviikkoisen Reinin ja Moselin pittoreskeissa pikkukaupungeissa ja Trier tuntui jotenkin liian suurelta niiden jälkeen. Mekin teimme Trieristä vielä päivämatkan junalla Luxemburgiin.
Uskon hyvin tuon mitä kirjoitit. Paluumatkalla otin junan Moselin joenvartta ja ai että mitkä maisemat. Taatusti yksi kauneimmista junareiteistä Saksassa.
Saksassa kyllä kauniita pikkukaupunkeja riittää. Voi, kun pääsisi Saksaan pian taas. :/
Onpa mielenkiintoisen tuntuinen museo, pitää laittaa muistiin, jos tulee liikuttua tuolla suunnalla. Stuttgartissa joskus poikettiin, tosin vain Porche-museossa, joka kyllä oli myös hieno. Trierissä on ensimmäisen kerran käväisty 1990-luvun alussa ja tänä syksynä sitten vähän paremmin. Yksi uusimmista postauksistani onkin myös Trieristä, joten oli mukava lukea tätä juttua.
Joo, museo on kyllä tosi hienosti toteutettu! Luinkin juttusi Trierista, hauskaa aina lukea kaupungeista, joissa itsekin on käynyt.
Trierissä kävimme, siitä tykkäsimme kovasti. Myös Bamberg on pari kertaa nähty ohimennen, kun on se on ollut sopivasti lähietäisyydellä Treppendorfista, jonne musiikinopemieheni mieli aina palaa. Siellähän on kaikkien muusikoitten tuntema Thomannin musiikkitalo, siis liike, josta voi ostaa soittimia ja tilata niitä postimyynnistä kotiin. Varsinainen muusikoitten pyhiinvaelluskohde 🙂 Stuttgart ei ole sattunut kunnolla reitille. Vielä. Ja nyt harmittaa, että emme tienneet noista Bodenseen rannoilla olleista paalukylistä, olimme nimittäin juuri kuukauden Sveitsissä Bodenseen toisella puolella. Olisi ollut kiva nähdä nuokin. Mutta onpahan jotain odotettavaa.
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo Thomannin musiikkitalo. (Mun pitäisi itse asiassa päättää vienkö korjaukseen viuluni vai ostanko uuden, pitääkin katsella hintoja tuolta).
Itsekin taisin ihan sattumalta löytää nuo paalutalot, varmaan selatessani UNESCO-kohteita. Mutta siellä ne odottelee teitä seuraavalla reissulla. 🙂
Enpä ole missään noista käynyt, mutta Saksasta tykkään Berliinin ja Munchenin perusteella. Stuttgart voisi olla kiva.
Saksassa on myös paljon ihania ja söpöjä pikkukaupunkeja, jos sellaisista välittää. Ja tietysti miljoona linnaa.
Minulla tuli vain yksi bingo tuosta Stuttgartista, hitsi miten olen kaikki nämä vuoden Saksassa reissanneena onnistunut välttämään tuon kaupungin! Onneksi vielä siis kohteita näkemättä Saksassa. 🙂
Noh, Saksa on niin iso maa kuitenkin, ettei kaikkialle ihan ehdi. Itsekin haluan nähdä vaan koko ajan enemmän maasta, mutta samalla voisin joka reissulla mennä myös Berliiniin.
Saako huutaa BINGO. Kaikki kolme kohdetta käyty!
Olemme autoilleet Saksassa todella paljon, mutta on se vain niin suuri maa, että nähtävää riittää.
Nyt ei tullut osumia! Saksalaisista kaupungeista tuttuja ovat vain Berliini ja Munchen. Teininä olen käynyt myös Kölnissä, mutta en siitä reissusta juuri mitään muista (paitsi Kölnin tuomiokirkon jonka juurella nökötän vanhassa valokuvassa). Saksasta löytyisi vaikka mitä, mutta useasti muut kohteet menevät Saksan ohi.
Saksassa olen jonkun verran kiertänyt, Stuttgartin ohi ajettiin jokunen vuosi sitten, oli liian kiire poiketa (olin kyydissä miehen työmatkalla), harmi. Saksa on erinomainen matkailumaa. Pikkusiskoni asui Berliinissä viisi vuotta. Ja se on mielestäni yksi Euroopan mielenkiintoisimpia kaupunkeja.
Kiitos kiinnostavasta esittelystä.