Tämän vuoden ainut lento tulee tapahtumaan joulukuussa, kun menen lyhyelle matkalle Lontooseen aivan yksin. Kuu jää isänsä kanssa kotiin ja vähän jännittää miten se menee. Jännittää pystynkö edes lähtemään, sillä en ole vauvasta vielä päivääkään ollut erossa (mikä on tietysti ihan luonnollista). Aion ottaa reissun enemmänkin nukkumiseen kautta, mutta tietysti jotain haluan nähdäkin. on tuossa kuvia Lontoo on aika tuttu itselleni, koska olen siellä käynyt ehkä 4-5 kertaa, mutta aivan kuten Berliini, myös Lontoo tarjoaa joka kerta jotakin uutta. Tässä viiden kohdan suunnitelma, johon jokaisen toivon merkitseväni ”koettu” rastin.
1) Koko matkan idea (jos nukkumista ei lasketa) on Chameleons Voxin keikka. Olin jälleen kerran liian myöhässä ostamassa lippua Manchesterin keikalle, se oli loppuunmyyty elokuussa, kun olin ostamassa lippua. Onneksi Lontoossa on myös joulunalla keikka. Tämä onkin kolmas keikka jonka nään kyseiseltä bändiltä Lontoossa, joka kerta vain keikkapaikka vaihtuu. Onneksi on edes samassa suunnassa.
2) Keikan lisäksi haluan vihdoin nähdä musikaalin Lontoossa. Ajatuksissa on mennä katsomaan Wicked, vaikka Agatha Christie -fanina myös Hiirenloukku kiinnostaisi. Lippua en ole vielä ostanut, sillä en osaa päättää minkä hintaluokan lipun ostan vai yritänkö hankkia alennetun lipun. Kokemuksia?
3) Joulu on lähettyvillä, joten luultavasti tulen ostamaan joululahjoja Lontoosta. Ainut ongelma ehkä tulee olemaan se, että matkustan vain käsimatkatavaroilla. Ja löysin jo nyt muutaman vähän painavampia juttuja, jotka haluan ostaa. Lisäksi haluan ostaa itselleni Disney Storessa yhden mukin, jota olen halunnut siitä asti kun sellaisen olen nähnyt.
4) Lontoon vierailu ei ole mitään ilman ilmaisia museoita, etu, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Sää on luultavasti sateinen ja kolea, joten on mukavaa viettää aikaa sisällä. Tosin sade ei kauheasti itseäni haittaa milloinkaan. Aikaa ei ole kovin paljoa, joten valitsin käyntikohteeksi Tate Modernin, jossa olen jo käynyt, mutta onneksi näyttely on tietysti vaihtanut.
5) On asioita joita pitää ehdottomasti kokea, joten iltapäivätee Lontoossa kuuluu tällä hetkellä suunnitelmiini. Olen jo paikkoja googletellut ja myös tämä Mutkia matkassa postaus on oiva opas ja näistä yksi valikoitui kärkeen.
Lyhyesti sanottuna Lontoossa joulukuussa nämä asiat ovat listallani: keikka, musikaali, museo, iltapäivätee ja shoppailu. Eikä vähäisempänä kahdeksan tunnin yöunet!
Voit seurata myös muualla somessa:
Instagram, Twitter, Facebook
No Comments