Suomen suurin matkablogiyhteisö

Airbnb tarjoaa muutakin kuin majoitusta

Olen majoittunut muutaman kerran Airbnb:n kautta, ainakin Pariisissa. Kokemukseni ovat olleet vaihtelevia. Saksassa majoittuessani kirjoitin hostille rehellisen suosituksen paikan siisteydestä ja sain kaksi aika ikävää viestiä takaisin. Myöhemmin olen katsonut hänen arvostelujaan ja siisteydestä muutkin ovat valittaneet.
Mutta en avannut blogiani kirjoittaakseni majoituksista Airbnb:n kautta vaan uudemmasta toiminnosta. Nykyään nimittäin matkallaan voi varata erilaisia elämyksiä Airbnb:n kautta! Mitä olen selannut sivuja, niin hyvältä vaikuttaa. Valitettavasti en ole vielä itse ehtinyt testaamaan yhtään elämystä, jos sinä olet, olisi kiva kuulla kokemuksia!

Rakastan tehdä listoja, joten tässä muutama Airbnb:n sivun kautta löydetty elämys, jota haluaisin jossain vaiheessa kokeilla. On myös kiva miettiä löytyisikö itseltä jokin taito, jota voisin opettaa matkailijoille. Vielä ei valitettavasti esimerkiksi Suomessa voi tarjota elämyksiä.

Mehiläiset

Eniten itseäni kiinnostaisi, yllättävää kyllä, mehiläisten hoitaminen. Luin aikoja sitten Sue Munk Kidd:in kirjan Mehiläisten salaisuudet ja tuon kirjan kautta kiinnostuin mehiläisistä. Olisi todella mielenkiintoista saada tietää enemmän ja oppia miten koko prosessi toimii. Olen aina ajatellut, että pelkään mehiläisiä ja pysyisin niistä mieluusti niin kaukana kuin mahdollista, mutta kuitenkin mehiläisten hoitaminen on listani kärjessä.

Twickenham/Lontoo/Iso-Britannia

screenshot.76

Kuvaussessio ammattilaisen kanssa

Olen sellainen henkilö, joka ei osaa olla kovin luontevasti kameran edessä. Kuvista tuleekin usein parempia, kun saan ottaa ne itse, mutta sitten tietysti kuvakulma on paljon suppeampi. Ristiriitaista kyllä toivon saavani reissuilta kuvia, jossa itse poseeraan. Usein kyllä, kun katson lopputulosta on ilmeessäni vikaa ja kuvat jäävät vain muistikortille. Haluaisinkin kokeilla millaista olisi olla kuvattavana ammattilaisen toimesta. Luulen, että studion sijaan luonto/kaupunkimiljöössä pystyisin rentoutumaan paremmin. Löysin kuvausession ainakin Pariisista, aika hienoja taustoja kuville! Tämä kyseinen henkilö tarjoaa kuvaussessioita aina neljälle henkilölle kerrallaan, mutta suositukset ovat todella hyvät.

Pariisi/Ranska

Kasvisruokaa

Kun yksin matkustan ei minua voi oikein laskea ruokaelämysten etsijäksi. En myöskään syö tai halua edes maistaa punaista lihaa matkoillani, vaikka kyseessä olisi suussasulava kansallisruoka ym. Jos olen matkalla japanilaisen avopuolisoni kanssa on ruoalla aika suuri merkitys. Meillä onkin kokkikurssissa kokemusta Nepalista ja kokemus oli hyvin positiivinen. Täytyy myöntää, etten viihdy kovin hyvin keittiössä, mutta asia paranee koko ajan. On kiva oppia uusia taitoja, varsinkin sellaisia, joista on arkielämässä hyötyä. Portugalissa järjestettävä kasvisruokailu vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta ja koska itselläni ei ole allergioita, voisin syödä kaikkea ja ehkä oppia reseptin tai pari.
Tähän listaan oli pakko mahduttaa Lissabon, sillä jo mainittu japsini matkustaa luultavasti taas tammikuussa kaupunkiin. Tällä kertaa ajattelin mennä mukaan ja voipi olla, että oikeasti ilmottaudun tälle aterialle!

Lissabon/Portugali

Mentalistin luona

Jonkun mielestä tämä on varmaankin aika höpöhöpö-juttu. Olen kuitenkin kiinnostunut jonkin verran esimerkiksi yliluonnollisesta jutuista tai elämyksistä, joita ei järjellä pysty selittämään. Yksi suosikkiohjelmani vuosia sitten oli Taikatemput paljastuvat. Pidän muutenkin hurjan paljon teatteri- ja sirkusmaailmasta. Tälläiset mentalistin temput saavat varmaan häh-olon ja uskon, että kokemus on vaillansa vertaa. Hauskaa on huomata, että alle 2-vuotiaan lapsen saa ottaa mukaan.

Firenze/Italia

Tälläisiä minua kiinnostavia elämyksiä löysin, jos lähtisi näitä enemmänkin selaamaan, niin löytyisi vaikka mitä. Olisi kiva kuulla millaisia elämyksiä sinä ostaisit?

Ps. Ja hei, jos haluat 35€ arvosta matkustuspisteitä Airbnb:lle, samalla, kun minä saan 20€, niin rekisteröidy käyttämällä tätä linkkiä. Vain uusille Airbnb-asiakkaille!

Pahoittelen, että Airbnb-kuvat ovat niin pieniä, se ei ollut tarkoitus, mutta vaikka yritin kaikki temput en onnistunut saamaan niitä isommiksi.

Seuraa myös Instassa ja auta minua tavoittamaan 500 tilaajan tavoitteeni tänä vuonna!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Janni / Lentopelko 14/05/2018 at 08:32

    Itse olen myös silmäillyt näitä elämysvaihtoehtoja, en kuitenkaan ihan toteuttamismielessä. Tähän asti palvelu on saanut toimia meillä vain majoituksen etsimistä varten muutamassa eri maassa, mutta miksei näitä elämyksiäkin voisi kokeilla. 🙂 Sitten kun näitä voi tarjota myös Suomessa, täytyy ruveta itse järkkäämään vaikka jotain suomalaisia sauna- ja grilli-iltoja maaseudulla… 😀

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:40

      Joo, kuulostaa hyvältä! Usko, että suomalaisilla olisi paljon tarjottavaa ja kiinnostusta löytyisi. 🙂

  • Reply Katariina/Maisemajahdissa 15/05/2018 at 22:06

    Kiitos elämyksistä muistuttamisesta! Olen niitä muutamaan otteeseen Airbnb:n sivuilla silmäillyt, mutta elämykset olivat ainakin siinä vaiheessa vielä sen verran harvassa kaupungissa tarjolla, että eivät ole osuneet omalle matkareitilleni. Täytyykin tsekkailla, olisiko tulevan kesän matkakohteissa Airbnb-elämyksiä tarjolla. Ainakin näin kokeilematta tykkään ideasta 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:41

      Eipä mitään! 🙂 Itse asiassa itsekin unohdan näitä aina tarkistaa, tosin nyt en olekaan oikein käynyt Tallinnaa pidemmällä. Ehdottomasti kokeilen joskus.

  • Reply anmariencfc 18/05/2018 at 21:31

    Kuulostaapa mielenkiintoiselta uudelta palvelulta, josta pitää ottaa varmaan tarkemmin selvää! Mehiläiset saa kyllä jäädä itseltä välistä, olis mun painajainen…

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:43

      Joo, toivon itsekin pääseväni testaamaan jotain elämystä. Heh, uskon, ettei ehkä kaikille mehiläiset sovi.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com 19/05/2018 at 09:40

    Me käytetään Airbnb:tä tosi paljon majoituksia varatessa, ja on huomattu tämä kokemusten ilmaantuminen tarjolle. Ensimmäisenä on tullut mieleen, että onkohan ne vähän ylihinnoiteltuja. Mutta jos kohtuuhintaan löytäisi jonkun mielenkiintoisen kokemuksen niin voishan sitä vaikka kokeillakin. Tuo kuvaussessio kuulostaa kivalta!

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:46

      Joo, on varmaan etukäteen vaikeaa arvioida onko jokin ylihinnoteltu. Tosi tärkeäksi kyllä nousee arvostelut, vaikka ei nekään kaikkea kerro, koska kyse on tietysti omakohtainen kokemus. Tähän keräsin vain vaihtoehtoja, jossa hinta on itselleni sopiva.
      Mun mielestä sulla on jo niin hienoja kuvia, ettet tarvitsisi mitään kuvaussessiota. 😀

  • Reply Travelloverin Annika 20/05/2018 at 00:14

    Ensimmäistä kertaa katselin noita vaihtoehtoja, kun varailin majoitusta tänne Dubliniin. Kaikenlaista on täälläkin tarjolla. Valokuvaussessioihin en taida lähteä, mutta katutaidekierros edelleen houkuttelee. Katson vähän tulevan viikon säätä ja varaan kierrokseni. Asuntokin piti ottaa samasta palvelusta, koska hotellien hinnat ihan käsittämättömät: kolmen tähden hotelleissakin sellaiset 250 euroa yö.

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:47

      No huh, kuinka kallista. Piti oikein miettiä missä itse yövyin Dublinissa, niin likaisessa ym. hostellissa. Tylsää, kun Dublin on ihana kaupunki. :/
      Toivottavasti katutaidekierros toteutuu, kuulostaa hyvältä!

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä 20/05/2018 at 00:19

    Minä olen tutkaillut näitä myös sillä silmällä, mutta vielä en ole löytänyt kohteista sellaisia, joista haluaisin maksaa pyydetyn summan. Eikö näitä tosiaan vielä voi tarjota Suomessa? Kovasti kiinnostaisi järjestää vaikka ruokakierroksia tai panimotoureja niistä kiinnostuneille! 😀

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:49

      Tietääkseni ei voi vielä tarjota Suomessa, joka on tylsä juttu. En edes tiedä miksei näitä ole jokaisessa maassa..
      Nuo kierrokset kuulostaa hyvältä, toivottavasti joskus toteutuu. 🙂

  • Reply Heta 20/05/2018 at 09:02

    Ei vitsi, miten tämä on mennyt mulla ihan ohi! Olisipa hauskaa juuri tsekata vaikka nuo mehiläiset!

    • Reply Tiia/ReiseReise 29/05/2018 at 15:48

      Itsekin varmaan huomasin elämykset joskus sattumalta. Pitää päästä myös testaamaan. 🙂

    Leave a Reply