Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ensikertalaisen New Yorkin must-nähtävyydet

ESTAni oli vielä voimassa San Francisco reissun jälkeen*, joten päätin tänä vuonna matkustaa toistamiseen Amerikkaan. Kohteeksi valikoitui New York, joka on aina ollut itselleni pakko-vierailla-joskus kaupunki. Tähän postaukseen olen listannut kuusi ehdottomasti näkemisen arvoista paikkaa ja lisäksi vielä kolme omaa mielenkiinnon kohdetta. Tässä siis kuusi vinkkiä siihen mitä nähdä ensimmäisellä New Yorkin matkalla. Kohteet eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

DSCN6361

Brooklyn Bridge

Tämä New Yorkin kuuluisin silta ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin Golden Gate, mutta upea se silti oli. Vinkkiä sanoisin, että silta kannattaa kävellä ehdottomasti Brooklynin puolelta takaisin Manhattanille. Näin upea Manhattan on koko ajan näköpiirissä. Ennen sillalle menoa kävele Brooklyn Heights Promenadea pitkin, josta saa upeita kuvia.
Itse nousin Brooklyniin Borough Hall asemalta, kävelin tuolle promenadille, jossa söin eväitä katsellen Manhattania ja nousin sillalle. En muista mihin aikaan olin sillalla liikkeellä, mutta turisteja ja paikallisia pyörien kanssa oli paljon. Älä tuki tietä, ja varo pyöräilijöitä!

DSCN6352

DSCN6363

2) Vapaudenpatsas eli Statue of Liberty

DSCN6277

Vapaudenpatsas on New Yorkin ikoninen näky, joka varmasti näkyy jokaisessa nykyajasta kertovassa elokuvassa. Patsasta kannattaa ihailla ilmaisesta Staten Island-lautasta käsin. Lauttoja kulkee noin puolen tunnin välein ja jos haluaa voi Staten Islandia jäädä tutkimaan tai kiiruhtaa heti takaisin lähtevään lauttaan. Matkustajat eivät saa jäädä lautalle vaan jokaisen on noustava maihin.
Vinkkinä voin antaa, ettei lautta käänny, joten parasta heti varata hyvä paikka oikealta puolelta lauttaa. Paluumatkalla, jos Vapaudenpatsaasta on saanut tarpeeksi, kannattaa katsella lähestyvää Manhattania. Kuumalla ilmalla lauttamatka myös viilentää ihanasti. Voisin mennä toistekin!

DSCN6283

DSCN6291

3) Times Square/Broadway

DSCN6249

Kamala turistirysä, joka ei ensimmäisellä kerralla tehnyt suurtakaan vaikutusta. Tulin vierailleeksi kyseisellä aukiolla kuitenkin ainakin kolme kertaa, joten taidan paikasta sittenkin pitää. Ehkä, koska valomainoksineen se muistuttaa Tokiota. Täällä ovat myös punaiset portaat, joiden alla sijaitsevat TKTS kopit, josta saa ostettua alehintaisia lippuja Broadwaylle. Itseltäni jäi Broadway-musikaali näkemättä. Asia, jonka haluan ehdottomasti joskus kokea. En ole silti varma jaksaisinko jonottaa alelippuja. Käykääpä katsomassa jonoa.

4) High Line

DSCN6317

Suurkaupungin vilkkeessä on muuallakin vihreää kuin New Yorkin Central Parkissa, tsekkaapa erikoinen puisto nimeltä High Line. Tämä ihana kävelyreitti on yläilmoissa, sillä se on rakennettu hylätylle metroreitille. High Linelle voi nousta useasta kohdasta ja lähteä kumpaan suuntaan vain (tosin kaikissa ei ole hissiä). Aivan ihana yläilmojen piknikpuisto. Tosin todella suosittu ja välttämättä ihan heti ei penkkiä löydy vapaana, jos haluaa levätä hetken. Kaiken kaikkiaan puistolla on pituutta 2.33 km. Suosittelen silti tätä reittiä kävelemään.

DSCN6301

DSCN6315

DSCN6310

DSCN6309

5) Central Park eli Keskuspuisto

DSCN6458

Kun on ainoastaan nähnyt kuvia puistosta, voi Keskuspuiston koko yllättää. Puisto on valtava! Ei sanaakaan, että tämän kävelisi päästä päähän. Hienoa olisikin vuokrata pyörä ja ajella sinne tänne. Tai tee niin kuin minä ja paikalliset ja lähde lenkille/kävelylle aamusta. Puistosta löytää varmasti rauhallisen paikan kirjan lukemiseen tai piknikille. Jos Beatles on lähellä sydäntä, kannattaa vierailla Strawberry Fieldsillä, John Lennonin muistomerkillä. Live-musiikki on taattu. Läheltä Imagine-mosaiikkia löytyy pronssinen laatta maista, jotka istuttivat kukkia ja lahjoittivat rahaa puiston ylläpitoon. Suomi oli myös listalla.

DSCN6463

DSCN6460

DSCN6468

6) New York yläilmoista esimerkiksi Top of the Rock

DSCN6375

Minuun pilvenpiirtäjät tekevät aina vaikutuksen, koska näen niitä niin harvoin. New Yorkissa on useampiakin näköalapaikkoja, joista luulisin Top of the Rockin olevan Rockfeller Center ohella niistä suosituimpia. Kuten otsikossa seisoo näistä kahdesta kävin katsomassa maisemia Top of the Rockin huipulla.  Teen tästä näköalapaikasta oman postauksen, jolloin voin jakaa enemmän kuvia ja listata omat vinkit.

DSCN6393

Pluskohteet oman mielenkiinnon mukaan:

1) Carrie Bradshawin koti

Täytyy tunnustaa, että taidan olla Sinkkuelämää-sarjan fani, mutten silti ole nähnyt kaikkia jaksoja. Nyt kun olen Nykissä käynyt, olisi mielenkiintoista katsoa sarjaa. Kaikesta huolimatta Sinkkuelämää-sarjan päähenkilön Carrien Bradshawin kotitalo piti käydä katsomassa. Tai etenkin nämä portaat ovat ne, joita fanit tykkäävät kuvata. Carrie asuu viehättävällä ja hiljaisella kadulla Greenwich Villagessa. Aivan ihastuttava alue Chelsean lisäksi.

DSCN6299

DSCN6298

2) Mood

Sarjoista puheenollen, suurin tosi-tv-lempparini on Project Runway eli Muodin huipulle sarja, josta onneksi tulee yhä uusi tuotantojakso edellisen perään. Tässä formaatissa muotisuunnittelukisan voittaja pääsee mm. New Yorkin muotiviikoille. Kaikki kilpailussa nähnyt kankaat, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kilpailijat ostavat Mood nimisestä kangaskaupasta. Sanottamattakin selvää, että oli pakko vierailla kyseisessä liikkeessä, joka on muuten kahdessa kerroksessa, ja nähdä Mood omin silmin. Mielessäni sanoin myös lähtiessäni taikasanat ”Thank you Mood”, vaikken mitään ostanutkaan.

DSCN6253

DSCN6252

3) Flatiron

En muista milloin tarkalleen ottaen huomasin olevani kiinnostunut arkkitehtuurista, tai pikemminkin kuvaavaani ehkä eniten rakennuksissa jokaisella matkallani. Oli siis pakko mennä katsomaan Manhattanin kuuluisinta kulmarakennusta. Hieno on! Tuossa vastapäätä on muuten viihtyisä aidaton ”terassialue”, jossa toimii kaupungin wifi hyvin. Lähellä on myös Marimekon liike!

//

Siinäpä ne. Jäikö listalta uupumaan joku? Ensi kerralla menen ehdottomasti katsomaan Broadway-esitystä, musikaalia tai näytelmää.

*ESTA maksaa 14USD ja on voimassa kaksi vuotta.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

27 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 30/07/2017 at 20:11

    Aika kiva listaus, hyviä täsmävinkkejä – oma reissu Nykiin on tulossa syyskuussa! 🙂 Ja kiitos kun muistutin Tim Gunnin ”Thank you Mood!” -huudahduksesta! 😀 Mä katsoin aikoinaan kans Muodi huipulle ja kuulin nyt elävänä mielessäni ton lentävän lauseen. Me ajateltiin kyllä mennä Broadwaylle, mutta ei kyllä kiinnostaa jonottaa koko päivää jonossa, joten täytyy ostaa kirpaisevat liput netistä…

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:40

      Kiitti! Ihanaa, että joku muukin on katsonut Muodin huipulle. Tim Gunn on ihana. 😀 Joo, jonot on niin pitkät tuolla aleluukuilla (tai ainakin tuossa Times Squarella), että menee varmasti puoli päivää jonossa. Netistäkin kai voi ostaa alelippuja, luulisin, mutta ei varmaan ihan puoleen hintaan. Hauskaa matkaa teille syksyllä!

  • Reply Ne Tammelat 31/07/2017 at 16:40

    Moodia lukuunottamatta ihan samat paikat päätyivät meidänkin suosikkilistalle 🙂 Times Square jäi pois postauksesta, mutta upea paikka sekin, monta kertaa tuli kuljettua ohi siitä. http://blog.netammelat.fi/2017/07/new-yorkin-parhaat-nahtavyydet.html

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:41

      Joo, itsellekin tuli kuljettua Times Squarin ohi aika monta kertaa. On se vaan yksi tunnetuimmista paikoista tuolla. 🙂

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 01/08/2017 at 08:16

    New York, sinne kun taas joskus pääsisi… Mä haluaisin erityisesti nähdä ton Carrien talon, koska oon suurin Sinkkis-fani ikinä ja nähnyt kaikki jaksot ainakin 10 kertaa! 😀 Näkyikö talolla paljon muita turisteja, varmaankin?

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:44

      Varmasti pääset. 🙂 Joo, kyllä siinä muita turisteja oli, kun itse olin Carrien kotikadulla ja vaikka on hiljainen katu, niin vieressä menee isompi tie, niin paikallisiakin kävelee ohitse melkein koko ajan.
      Voi hitsi, haluisin kanssa nähdä nuo kaikki jaksot. Monesti niitä tulee uusintana, mutta jotenkin onnistun näkemään aina ne samat jaksot, jotka oon jo nähnyt. Mutta jaksan niitä silti katsoa uudestaan. 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka 01/08/2017 at 09:55

    Kun edellisestä NYCin reissusta on jo 6 vuotta, niin tuo High Line mainituista on ainakin vielä kokematta. Seuraavalla kerralla sitten. Hyvä huomatus tuo ESTA:n oikea hinta – verkossa kun on paljon yrittäjiä, jotka kyllä välittävät ESTAnkin, mutta huomattavasti korkeampaan hintaan. Sama juttu Kanadan ETA:n osalta, sen oikea hinta on 7 sikäläistä dollaria.

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:46

      Tuo High Line on tosi suosittu paikka, en kyllä silti yhtään ihmettele. Joo, valitettavasti ESTA-huijarisivuja löytyy myös…en tietänytkään, että ETA maksaa vain 7 dollaria. Olisi kiva mennä käymään Torontossa ja nähdä Niagara Fallsit. 🙂

  • Reply Katariina 01/08/2017 at 15:53

    Tuttuja paikkoja monet 🙂 Lukiessani ihmettelin että, miksi en ole milloinkaan käynyt tuolla High Linellä, kun näyttää niin kivalta, mutta Wikipedia kertoi, että se on otettu käyttöön vasta viimeisimmän NYC-visiittini jälkeen. Aika looginen selitys siis asialle löytyi 🙂 Ja samalla tajusin, etten ole käynyt kymmeneen vuoteen New Yorkissa, apua!

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:48

      No vau, olisi mielenkiintoista nähdä NY 10 vuoden päästä, siitä kun on itse käynyt. Berliinissä taisin olla ensimmäisen kerran vuonna 2009 eli kohta tulee 10 vuotta täyteen. 😮

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas 01/08/2017 at 17:54

    Kiva katsella NEW Yorkia kesäväreissä. Me kun kävimme siellä talvella. Melkein samat kohteet mekin kyllä bongasimme. https://matkallalahelletaikauas.wordpress.com/2017/01/30/ensikertalaisen-new-york-must-see-osa2/

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:51

      Sama juttu, tykkään myös katsoa New Yorkia talvimaisemissa. Upeinta olisi matkustaa kaupunkiin, kun siellä on ruska.

  • Reply Terhi | VAGABONDA 02/08/2017 at 09:12

    Heh, hyvä syy lähteä Jenkkeihin siksi kin ESTA on vielä voimassa 😀 En ole vielä käynyt New Yorkissa, mutta kyllähän nämä kaikki pitäisi sitten kokea kun sinne menen. No okei, Moodin varmaan kylläkin jättäisin väliin kun Project Runway ei kuulu omiin suosikkisarjoihin 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:52

      No joo kyllä, koska se maksaa hurjat 14 USD. 😀 Jep, jos ei ompelusta välitä tai sarjaa ole seurannut, niin Mood jää varmasti välistä.

  • Reply Janni / Lentopelko 02/08/2017 at 09:38

    Viime aikoina itsellenikin on tullut kunnon New York -kuume, sinne on joskus pakko mennä käymään! Ei kyllä tosin ole ajankohtaista vielä varmaan pariin vuoteen, kun on yksi pidempi reissu tulossa.. Kivoja vinkkejä ja tuo Carrien kotitalo pitäis kyllä myös käydä tsekkaamassa, vaikken mikään himofani olekaan!

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:55

      Kannattaa käydä katsomassa Carrie-talo, tuo alue on tosi kiva! New York on kyllä suosittu kohde, varmasti pääset sinne joskus. Lennot saa lähes samalla hinnalla kuin majoituksen. Pidempi reissu kuulostaa hyvältä!

  • Reply Sofia 04/08/2017 at 16:01

    New York on yksi mun lempikaupungeista maailmassa, ja siellä on tullut vierailtua jo useasti. Komppaan näitä samoja nähtävyyksiä ensikertalaisille, lisäisin listaan ehkä vielä näkymät Manhattanin skylinelle Brooklyn Heightsista ilta-aikaan. Hirvee NY-ikävä iski kyllä näitä kuvia katsellessa, ensi vuonna olisin menossa taas uudelleen 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 19:58

      Vau, hienoa, että pääset lempikaupunkiisi. NY ei noussut mun suosikiksi, mutta haluan käydä siellä silti uudestaan. Olin yksin liikkeellä, niin en uskaltanut kovin myöhään olla liikkeellä, mutta uskon, että näkymät olivat hienot.

  • Reply Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia 05/08/2017 at 05:17

    Hyviä vinkkejä, enkä ollut kaikista kuullutkaan. Itsellä on NYC käymättä, eikä ole minkäänlaista hinkua ollut sinne koskaan, joten saa nähdä tuleeko mentyä. Kuuluisihan se sellaiseen ”matkailulliseen yleissivistykseen”…

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 20:00

      Ai jännä, mutta vähän sama kuin mulla Espanjan kanssa. Mutta makuja on monia, vaikka tietysti NY on niin suosittu, että jotenkin voi ehkä olettaakin, että jokainen haluaa sinne joskus matkustaa.

  • Reply Sanna I Siveltimellä 05/08/2017 at 10:24

    Hyviä vinkkejä New Yorkiin! Broadwayt on kyllä loistavia, mitä muutamia olen käynyt katsomassa. Nycissä on kyllä jotain uskomatonta taikaa ja sinne tahtoo aina vaan uudelleen ja uudelleen…

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 20:02

      Kiitti! Uskon, että Broadwayt ovat loistavia. Joku kerta vielä, mielellään musikaali ja näytelmä. 🙂 Jännää olisi nähdä joku tunnettu näyttelijä lavalla. Olisi upeeta!

  • Reply Ira/ Coconut & Good Vibes 05/08/2017 at 15:40

    Kiitos hyvistä vinkeistä New Yorkiin! Ei olla vielä siellä käyty. Florida toistaiseksi ainoa USA:n vierailtu kohde. Upea toi Flaritonin rakennus! Mekin ollaan aina niin fiiliksissä pilvepiirtäjistä, joten se on yksi syy miksi uskoisin New Yorkin säväyttävän. Kiva kuulla kuitenkin, että on myös iso puistoalue vastapainona! 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 20:12

      Ole hyvä! 🙂 Flariton on jännä rakennus, olisi niin hienoa päästä sinne sisälle käymään. New Yorkissa on kyllä puistoalueita ja vettä lähettyvillä, niin pääsee kyllä luonnon rauhaan, jos sitä kaipaa. Valtava, mutta silti niitä rauhallisia kolkkia löytyy.

  • Reply Merja / Merjan matkassa 05/08/2017 at 18:38

    Olen New Yorkissa viettänyt vain muutaman tunnin lentojen välillä, joten eipä siinä paljon ehtinyt näkemään. Olisi joskus kiva mennä uudestaan paremmalla ajalla. Näitä nähtävyyksiä tulisi varmasti kierreltyä, varsinkin Carrien talo olisi huippua nähdä 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 05/08/2017 at 20:21

      Joo, ei varmasti. Toivottavasti pääset paremmalla ajalla. Tuo Carrien talo on tosi kivalla alueella, senkin takia sinne kannattaa mennä. 🙂

  • Reply Veera Bianca 20/08/2017 at 16:13

    Erittäin hyviä vinkkejä! Itse käväisin tänä keväänä ensikertaa NYCissä ja odotan jo että pääsen kohteeseen pian uudelleen! 🙂 Central Park jäi tosin lyhyellä reissulla vierailematta!

  • Leave a Reply