Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ensivaikutelmat Kathmandusta, Nepalista

Täällä sitä ollaan ja tässä heti ensimietteitä kaupungista. Kuvat ovat puhelimella otettuja, sillä en halunnut ottaa taaskaan läppäriä matkalle mukaan. Edit. Useista yrityksistä huolimatta, en pysty lisäämään kuvia, vaan puhelin heittää ulos takaisin Google-hakuun.

Kathmandun kentällä meitä piti olla vastassa japanilaisen avomieheni nepalilainen kaveri. Häntä ei näkynyt. Ajattelimme, ettei ihme, sillä koneemme oli ainakin 30 minuuttia myöhässä, jonka lisäksi viisumin hankkimisessa meni aikaa. Koneemme piti laskeutua kuuden jälkeen aamulla, mutta olimme vasta klo 9.30 ulkona ihmettelemässä eli hyvä, ettei kaveri meitä odottanutkaan! Saatoimme maksaa vähän ylihintaa taksista, mutta ainakin mahduimme hyvin. Matkatavaroita, kun oli yhteensä 70kg. Tässä postauksesta ei selviä miksi meillä noin paljon matkatavaroita on, mutta palaan asiaan myöhemmin!

Hostellimme sijaitsee Thamelissa, joka on varmasti kuuluisin ja paras paikka tehdä ostoksia Kathmandussa. Olen täällä ensimmäistä kertaa, japsilleni tämä on kolmas vierailu. Itse en ole aivan tyytyväinen yöpymisvalintaan, mahdollista onkin, että vietämme seuraavan viikon hotellissa. Ne eivät tosiaan ole täällä pahanhintaisia, mutta esimerkiksi ilmastoinnista on tinkittävä, tai ainakin meidän.

Nepalissa on nyt sadekausi, ei siis todellakaan paras aika vierailuun. Ilmankosteus ei onneksi ole niin hirvittävän hiostava kuin Singaporessa esimerkiksi. Tällä hetkellä kello lyö seitsemän ja pimeys alkaa laskeutua. Nepalissa ei ole katulyhtyjä eikä liikennevaloja. Aikamoinen kulttuurishokki, mielenkiintoista nähdä millaiset tuntemukset koittaa, kun ensi viikolla pakkaan kimpsut ja kampsut ja on aika lähteä.

Ruoka on täällä todella hyvää. Ensimmäinen annos, jota maistoin olivat Momot, kiinalaistyyliset mytyt (dumplings). Niiden seurana join kaakaon, aivan ihanaa sekin. Eikä hinnalla pilattu, vain 80rs eli alle euron. Tänään  kävimme syömässä japanilaista, söin katsu donin eli friteerattua kanaa, kananmunan ja riisin kanssa. Harvoin teen pelkkiä ruokapostauksia, mutta täältä Neplista voisin hyvinkin tehdä. Listallani on vielä monta ruokaa, jota haluan kokeilla!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Rosita 12/07/2017 at 11:06

    Kattelin aamulla sun instasta khatmandu-maisemia ja Oi että oli eksoottisia!

    Kiva lukee sun matkapäiväkirjamaista tekstiä. Ja kauhee nälkä tuli myös noista ruokakuvailuista 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 12/07/2017 at 11:40

      Kiitti kommentista! Eksotiikkaa ei kyllä puutu.
      Ruoka on ollut kyllä hyvää, paitsi nyt sitä varjostaa yks perinteinen turistivaiva. Mutta onhan vesi ja banaanit hyviä myös 😉 No söin kyllä aamulla hyvää kanasienikeittoa ja se pysy sisällä yllättävän pitkään.

    Leave a Reply