Kuinka moni muistaa vielä Journey Diary -blogin ja kivat matkakuvahaasteet? Itse luin blogia säännöllisesti ja osallistuin myös ensimmäiseen 10 matkakuvaa-haasteeseen. Haasteen toisen osan skippasin, sillä silloin en löytänyt jokaiseen kohtaan sopivaa kuvaa, ja lopulta koko osallistuminen unohtui. Mutta parempi tosi tosi myöhään kuin ei milloinkaan (haaste on 10/2015, kääk!). Tosin taas yksi kuva jää uupumaan (tai jos voisin skannata kuvan lapsuudesta, niin asia olisi eri). Lopussa ohjeet haasteeseen, jos joku muu tästä innostuu, mutta lyhyesti sanottuna tarkoitus on lisätä otsikkoon sopiva kuva.
Tässä 10 matkailuaiheista kuvaani:
1. Kuva täydellisestä hetkestä
Tähän olisi tietysti miljoona eri vaihtoehtoa, mutta laitetaan tämä Bambergista. Tuolloin kesäkuussa avomieheni oli tullut vierailemaan kaupunkiin. Kävimme yhdessä uimassa Regnitz-joella ja sen jälkeen kakkukahveilla. Aivan täydellinen päivä mulle! Tässä Biergartenissa oli myös hassua kakkusekoilua, josta huolimatta pelkästään hyviä muistoja herättää tämä kuva.
2. Perinteinen turistikuva
Minä ja Golden Gate. Kuinka montaa elokuvaa olen katsonut ja sillan nähnyt. Olin myös kova Siskoni on noita -fani. Aivan uskomatonta oli kävellä silta päästä päähän.
3. Kuva mahdollisimman kaukaa
Uusi-Seelanti on kaukaisin paikka jossa olen käynyt. Kuvassa Mt.Eden.
4. Suurkaupungin sykettä
Suurkaupungista tulee ensimmäisenä Tokio mieleen, sieltä tämä kuva, tosin ei ehkä ole vaikeaa tunnistaa mikä kaupunki kyseessä.
5. Zzz – matkustaminen väsyttää
Tämän kuvan lavastin. Kyseessä Kaunasin Park Inn by Radisson hotelli, jonka kanssa tein yhteistyön eli hotelliyö saatu blogin kautta.
Olen melko varma, että tämä on paras kuva auringonlaskusta mitä löytyy. Niitä ei vain ole. Ei sillä, etten auringonlaskuista välittäisi, usein vain matkustan yksin ja silloin en halua hengailla myöhään missään, en näköjään Suomessakaan.
7. Herkuttelu olennaisena osana reissuja
Voi kyllä, tai oikeastaan osa elämää. Kuva Budapestista, yhdestä monista rauniobaareista. Tuo juoma oli aivan ihanaa! Älkää kysykö mitä se oli, sillä en enää muista. :/
8. Hehkutettu nähtävyys, joka olikin pettymys
Painted Ladies, joka löytyy San Franciscosta. Ehkä asiaan vaikutti se, että puisto, josta on varmaan parhaat näkymät oli suljettu, mutta kyllä kaupungissa on aika monta muuta taloa, jotka ovat upeimpia.
9. ”Teen mitä vain hyvän otoksen eteen” -kuva
Voi juu. Halusin kuvan, jossa mulla on dirndl-mekkoni päällä. En oikein tiennyt ketä olisin vaivannut ottamaan kuvan, joten päätin ottaa sen itse. Ei muuta kuin mekko mukaan ja pyörällä ylös kohti Altenburgia (en ole vielä paikasta blogiin kirjoittanut). Eräs tuona päivänä ottamani kuva on tämän postauksen artikkelikuva, jos tarkasti katsoo voi nähdä jalassani olevat lenkkarit. Kameran asetin pyörän satulan päälle, ja 10s oli aikaa juosta tarpeeksi kauas pellolle.
Takana Bamberg (johon toki Altenburg kuuluu).
10. Kuva roadtripiltä
Kun olin lapsi teimme autolla useita reissuja ympäri Suomen, pääasiassa mökin vuokrausta ja huvipuisto vierailuja. Jokunen kuva tien päältä taitaa olla (tämä aikaa ennen digikameroita), mutta ne pitäisi skannata. En omista ajokorttia, enkä ole aikuisiällä tainnut olla yhdelläkään road tripillä. Eli oikaisen ja laitan kuvan, joka on otettu autosta, kun olen ollut päiväretkellä. Tämä kuva on Uudesta-Seelannista.
Siinä omat kuvani ja tosiaan jos joku muu haluaa tämän tehdä alla on helposti kopioitava lista kuvien otsikoista. Ehkäpä jossain vaiheessa tulee vol. 3?
1. Kuva täydellisestä hetkestä
2. Perinteinen turistikuva
3. Kuva mahdollisimman kaukaa
4. Suurkaupungin sykettä
5. Zzz – matkustaminen väsyttää
6. Auringonlasku
7. Herkuttelu olennaisena osana reissuja
8. Hehkutettu nähtävyys, joka olikin pettymys
9. ”Teen mitä vain hyvän otoksen eteen” -kuva
10. Kuva roadtripiltä
OHJEET HAASTEESEEN
1. Haasteeseen saa tarttua vapaasti, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Journey Diary -matkablogin (linkki tähän postaukseen)
2. Linkitä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta saan koottua haastepostaukset yhteen linkiksi/vinkiksi
3. Voit halutessasi haastaa useammankin bloggaajan tai vaihtoehtoisesti olla haastamatta ketään
4. Haasteeseen saa osallistua aivan vapaasti, ei tarvitse jäädä odottelemaan, että joku sinut haastaisi