Uusi banneri ja mitkä kolme k:ta?

Siinä missä syksyllä tekee mieli aloittaa uusi harrastus, saa uusi vuosi aikaan pohdintaa omasta itsestä ja muutoksesta. Voi olla, että juuri tällöin myös blogi kohtaa muutoksia. Uusi vuosi, uudet kujeet ja niin edelleen. Nyt teki mieli vähän muuttaa banneria ja miettiä mihin asioihin haluan blogini keskittyvän.

Blogini bannerissa komeilee taas nuoli. Ajattelen, että se voisi nykyään löytyä aina banneristani, olla vähän kuin logo. Suunta on selvä, eteenpäin. Olen nähnyt monella mustaa ja valkoista bannerin värityksessä, mutta vaikka se usein onkin tyylikäs, en henkilökohtaisesti niin paljon tykkää tuosta sävy-yhdistelmästä. Sen sijaan bannerini on sininen, joka on lempivärini. Taustana on pilkkuja, joihin olen ihastunut nyt viimeaikoina. Ja onhan mulla tuo pilkullinen kesähattu, joka sopii hyvin teemaan.

DSCN6038 – kopio

Sitten nämä kolme K:lla alkavaa sanaa. Haluan, että jatkossa blogini keskittyy kaupunkilomiin, sillä en oikein viihdy rannoilla tai paratiisisaarilla vaan helle saa mut usein vain kärttyisäksi. Kulttuurin alle voi laittaa niin paljon, mutta lähes joka reissulla vierailen museoissa, etenkin nykytaide kiinnostaa, joten niistä haluan edelleen kirjoittaa. Tietysti myös avopuolisoni kautta opin paljon japanilaisesta kulttuurista ja siitä kirjoitan mielelläni edelleen. Jo aiemmin olen aina myös kirjoittanut kasvisruokapaikoista ja toivottavasti saan joskus tänne ison listan erilaisista kasvisruokaravintoloista ympäri maailmaa. Olen vienyt ajatusta myös niin pitkälle, että olen ajatellut, etten ollenkaan julkaisi muita kun kasvisruokia blogissani. Tämä ei kyllä varmaan tule toteutumaan, sillä rakastan kalaa.

Tässä lyhyesti ajatuksiani blogistani tällä hetkellä. Hmm..mutta katsotaan, kun tätä vuotta eletään eteenpäin tuleeko joku uusi kategoria blogiini.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply