Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lontoon tuulia

On sääli, ettei aina suunnitelmat toteudu, tai olisihan se tylsää jos aina saisi kaiken. Tarkoitukseni oli kiertää Iso-Britanniaa enemmänkin ja erityisesti vierailla Cornwallissa, mutta valitettavasti se jäi. Kun olin ostanut lennot San Franciscoon, tajusin mikä tulisi olemaan budjettini Iso-Britannian kierrokselle. Kolme uuttaa kaupunkia tuli kuitenkin nähtyä ja vierailin ensimmäistä kertaa Skotlannissa.

Lähdin matkaan Saksasta. Olin jo lähtenyt Erasmus-vaihtokaupungistani Bambergista ja vietin muutaman päivän Berliinissä. Onneksi tunnen erään henkilön sieltä, sillä hän lupasi ottaa rinkkani ja läppärini säilytettäväksi sen ajaksi, kun kiertäisin Brittejä käsimatkatavaroilla. Alkuperäinen suunnitelma oli siis nähdä muitakin kaupunkeja kuin Lontoo ja Hastings, joissa olen aikaisemmin käynyt. Sattumalta matkustinkin taas keikkojen vuoksi ensin Lontooseen. Kävi aika uskomaton tuuri, että kaksi suosikkibändiä esiintyi peräkkäin saaren pääkaupungissa. Ensimmäinen bändi oli Yossarian, jonka ilmasikeikan näin Bambergissa. Hah, voisin kirjoittaa paljonkin tuosta keikasta ja muutamasta sattumuksesta mitä siellä tapahtui, mutta jääkööt ne nyt pois tästä blogista.

Viihdyin Lontoossa hyvin yksin, kerrankin sai mennä omaan tahtiin ja itse sai valita kaikki kohteet. Olen käynyt Lontoossa aiemmin kaksi kertaa, molemmilla kerroilla halusin käydä Natural History museossa, mutta molempina aikoina aika ei vain riittänyt. No, nyt tuli korjattua tämä asia ja kävin myös muutamassa muussa museossa. Mahtavaa nuo ilmaiset museot Britteinsaarilla eli ei tosiaan vain Lontoossa ole museot ilmaisia!

DSCN6376

DSCN6367

DSCN6329

DSCN6337

DSCN6408

DSCN6411

Koska Yossarian esiintyi Camdenissa (joka on muuten varmasti suosikkialueeni Lontoossa) olin varannut läheisestä hostellista huoneen yhdeksi yöksi. Toinen bändi jota menin katsomaan oli Chameleons Vox, jonka keikka Lontoossa oli mulle jo neljäs. Menee yli ymmärryksen miten olen nähnyt tämän lempibändini jo näin monta kertaa! (No Saksassa asuminen vähän ehkä auttoi).
Chameleons Voxin keikka oli aivan eri suunnalla, joten myös hostelli vaihtui. Teen molemmista hostelleista lyhyen yhteisen postauksen, sillä toisessa tulen yöpymään varmasti seuraavalla vierailulla ja toiseen en astu enää jalallani, vaikkei se niin paha ollutkaan.

DSCN6277

DSCN6281

DSCN6279

DSCN6268

DSCN6393

DSCN6399

Chameleons Voxilla oli kaksi lämppäriä, jotka olivat molemmat todella hyviä. Jälkimmäistä Desperate Journalistia olen monet kerrat kuunnellut vielä täällä Suomessakin, ja harmittaa kyllä kovasti, ettei heidän seuraavasti keikasta ole tietoakaan. Vaikka bändi hyvä onkin, en heidän takiaan matkustaisi esimerkiksi Lontooseen. Toinen lämppäri oli nimeltään Nine Day Decline.

DSCN6437
Desperate Journalistin solisti kietoo mikrofonijohdon kaulansa ympärille joka keikalla.

DSCN6443
Chameleons Vox: Mark Burgess ja kasvoton Neil Dwerryhouse.

Lontoon jälkeen oli vuorossa Manchester, jossa halusin vierailla paristakin syystä. Olen aika monesti jo maininnnut, että rakastan Suomen kaupungeista erityisesti Tamperetta eli Mansea. Tämä lempinimi tulee, mistä muustakaan, kun Manchesterista. Voitte vaan arvata kuinka etsin kaupungista samankaltaisuuksia. Saatte tehdä omat päätelmät, kun Manchesterista kertova postaus on valmis. Toinen syy vierailuun oli musiikki, joka tulee kaupungista, tietysti erityisesti The Chameleons (Chameleons Vox) ja The Smiths (Morrissey).

Manchesterin jälkeen matkustin bussilla Skotlantiin ja siellä vierailin kahdessa kaupungissa, Edinburghissa ja Glasgowssa. Glasgow oli alkuperäisessa listassa Cornwallin kanssa, enkä voinut heittää sitä listasta ulos, sillä Chameleons Voxilla oli siellä keikka. Hah! Oli muuten uskomattoman hyvä ja lähdin iloisesti pomppien keikkapaikalta pois. Syyn kerron myöhemmin, mutta lisään tähän Desperate Journalistin kappaleen, sillä kaikenlaista tapahtui.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply sannintaikasaappaat 18/11/2016 at 22:44

    Blogissani on sinulle tunnustus 🙂
    https://www.rantapallo.fi/sannintaikasaappaat/2016/11/18/bloggaamisesta/

    • Reply Tiia/ReiseReise 18/11/2016 at 22:48

      Hei hah, just huomasin sen ja kun kirjauduin kommentoidakseni huomasinkin tämän sun kommentin. Kiitokset! 🙂

    Leave a Reply