Mistä edes aloittaisin tämän jutun.
Erasmus-vaihtoaikanani Saksassa luin uutisen, että goottibändi The Curen kiertue ulottuu Suomeen. En oikeasti voinut uskoa silmiäni, sillä tässä taas oli bändi, jota en koskaan uskonut näkeväni livenä. No, kokemuksesta olen oppinut, että mulla on aika huono onni saada isoihin konsertteihin lippuja, esimerkkinä Rammstein olen onnistunut näkemään vain festareilla. Nyt ajattelin pelata varman päälle ja ostaa konserttiliput myös muualle Eurooppaan, jos Suomen liput jäisivät saamatta.
Oikeastaan tiesin jo Saksassa ollessani, etten palaisi Vaasaan opiskelemaan vaan etsisin taas kokoaikatyötä. Ostin lipun Berliiniin sekä Prahaan, Berliinin konsertti oli keskellä viikkoa ja Praha onneksi viikonloppuna. Kävi nimittäin niin, että vaikka kyseessä oli syyslomaviikko, en saanut tiistaita vapaaksi, joten jouduin myymään Berliinin konserttilipun pois. Melkein samoin kävi Prahan kanssa, itse asiassa lippu ehti jopa olla myynnissä, mutta en onneksi ehtinyt löytää ostajaa, kun jo poistin ilmoituksen. Syy siihen, että olin myymässä myös Prahan konserttilippua oli kalliit lentoliput. Jos olisin voinut palata töihin takaisin tiistaina eli saanut syyslomaviikon jälkeisen maanantain vapaaksi, olivat lippujen hinnat vielä siedettävät. Mutta lentoliput välille pe-su tai la-su olivat 400€ ja tuo oli aivan liikaa, vaikka The Cure onkin kyseessä! En kuitenkaan voinut saada tuota maanantaitakaan vapaaksi, sillä eräs tiimimme jäsenelle oli luvattu tuo päivä jo vapaaksi.
Tämä on ihan tosi juttu, mutta perjantaiaamuna katsoin vielä kerran lentolippuja ja Finnairin liput olivat n. 270€ Prahaan! Tuntuu uskomattomalta, että vain päivää ennen ostan lentoliput seuraavalle päivälle ja kaiken lisäksi lentoni lähti sunnuntaina takaisin Helsinkiin klo 11 aikaan. No, olen iloinen, että olen nyt töissä, että tälläisen lyhyen matkan pystyin tekemään. En kyllä ”normaalisti” maksisi tuota summaa muutamien tuntien oleskelussa ulkomailla.
Praha oli mulle ennestään tuttu kaupunki ja ihastuin siellä ensimmäistä kertaa eurooppalaisiin punatiilikattoihin. Prahasta ei ole ainoastaan hyviä muistoja ja huomasinkin, että ne olivat alitajunnassani. Huomasin myös kuinka kaupunki muistuttaa Budapestia! Mainittakoon vielä, että Prahan metro oli kuin Tokiossa, kun konserttihallille (02 Arena) menin, sikapaljon ihmisiä, joten piti työntyä metroon, eikä mistään saanut kiinni. Ilmeisesti puolet kaupungista kuuntelee Curea…
Takaisin tulo sujui vähän kivemmin. Mulla oli permantopaikka ja sieltä pääsi pois vain yhtiä rappusia ja tuo ihmisjoukko ei liikkunut yhtään, siis ei yhtään. Ajattelin jo, että varmaan viimeinen metro ehtii mennä, ennen kuin pääsen ulos asti. No sitten huomasin, että osa ihmisistä kiipesi yli aidan istumapaikoille ja menivät sitä kautta. Seurasin sitten minäkin esimerkkiä ja ulkona areenalta olin varmasti 10 minuutissa. The Cure esiintyi taas lähemmäs kolme tuntia ja nautin lähes joka hetkestä (oma moka, saavuin paikalle liian myöhään, koska unohdin lämppärin ja silloin ei kovin eteen enää päässyt) kyllä se tunnelma vaihtui jossain vaiheessa ja lumouduin ihan täysin.
Prahaan olin saapunut jo heti aamusta, joten melko hyvin riitti aikaa kierrellä. Ensimmäinen kohteeni oli kuitenkin mennä katsomaan areenaa. Älypuhelimeni on edelleen rikki, enkä ole ostanut vielä uutta, joten piti pärjätä perinteisellä kartalla. Ostin jo lentokentältä julkisten kulkuvälineiden 24h-lipun, jonka ansiosta en varmaan pahemmin eksynyt, koska kuljin melko paljon kulkuvälineillä paikasta toiseen.
Oli pakko käydä ottamassa nostalginen kuva John Lennon -seinälle sekä käydä katsomassa patsasvauvoja. Prahassa on kyllä outoja patsaita!
Kun saavuin aurinko paistoi ja häiki silmiin bussissa, olisi pitänyt vaan nauttia, myöhemmin paiste muuttui rankkasateeksi, joka ei onneksi kestänyt koko päivää. Piippupulla (Trdelník oli käännetty chimneyksi) maistui hyvältä ja seuraavalla kerralla maistan kaikki mauta läpi! Tuolla kerralla päädyin karamellikastikkeeseen. Voi, saako näitä jostain Suomesta?
Varmaan joku muukin on lähtenyt äkkilähdöllä jonnekin?
40 Comments
Moikka,
Laitoin sulle sähköpostia, toivottavasti tuli perille. 🙂
-Lena / london and beyond blogista
Kyllä tuli, vastasin siihen juuri. 🙂
Vautsi vau, mikä reissu! Mahtavaa, että pääsit keikalle. Itse en ole koskaan vielä ottanut äkkilähtöä ja olen kuullut näitä tarinoita, että liput saattaa yhtäkkiä halveta tunteja ennen lähtöä. Olen itse aina välillä yrittänyt etsiä, mutta ei ole tärpännyt. Nyt varsinkin kun matkustan paljon Suomea päästä päähän, tekisi mieli välillä lentää mutta on se vaan pirun kallista! Kiva kuvaus Prahasta ja toi piippupulla näyttää niin hyvältä, saakohan tosiaan mistään Suomesta?!
Oli kyllä lyhyt, mutta mieleenpainuva reissu. Mä en oo kanssa koskaan Suomessa lentänyt, ihan liian kallista. Luulen, että kansainvälisiltä ruokatoreilta voisi piippupullaa löytyä. Pidän silmäni auki. 🙂
Mystistä katutaidetta! Muistaisipa sitä aina välillä Suomessakin jäädä ihastelemaan moisia 🙂
Joo kyllä. Suomessa saisi mun mielestä olla enemmän katutaidetta. 🙂
Minä olen aika-ajoin kyttäillyt Manán kiertuetta. Usein heidän Euroopan visiittinsä käväisee vain Espanjassa. Olenkin joskus meinannut ostaa lennot ihan vain heidän keikan takia jonnekin Karibian saarelle 😀 Toistaiseksi kyttäilyt on jäänyt, kun lapsi on vielä niin pieni, mutta enköhän vielä joskus jatka kyttäilyä.
Niin, Suomen sijainti on kyllä joskus niin sääli, harvoin aikasemmin lempibändit tulivat tänne. Toivottavasti pääset joskus näkemään Manán! (en tiedä kyllä onko artisti tai bändi, mutta googletan).
Olipas pikavisiitti, mutta ymmärrän kyllä että musiikin ja lempparibändin perässä sitä mennään ja aina ei ole mahdollista niille Suomen keikoille päästä. 🙂 Oli kyllä aikamoinen tuuri, että löysit noin lähellä lähtöä vielä halvat (tai kohtuuhintaiset) lentoliput! 🙂
Joo oli kyllä varsinainen pikavisiitti, en ihan joka bändin vuoksi maksaisi jotain 300€, mutta The Cure oli pakko nähdä vielä toisen kerran. 🙂
Hauska postaus ja ikimuistoinen tarina!
Nyt en kyllä muista, kuinka lyhyellä varoitusajalla olisi lennot napannut. Jotain työjuttuja on saattanut olla puolen päivän varoitusajalla, mutta lomareissuja en kyllä muista. Matkoja on tosin varattu lounastauon keskusteluista useammalle ihmiselle tunnin sisällä, mutta nekin matkat on sitten ollut ajankohtaista myöhemmin.
Tallinnaan olen Tampereelta lähtenyt yöksi siten, että aamukahvilla torilla mietittiin, mitä tänään tehtäisiin. Neljän tunnin päästä oltiin autolla jo menossa lautalla Helsingistä kohti Tallinnaa eli siinä ei montaa minuuttia mennyt kun varattiin matka ja kaveri soitteli puolisolta lupaa reissuun 😀
Kiitos palautteesta! 🙂
Hahah, Tallinna on niin lähellä, että luulisi aika monen tehneen sinne extempore reissun, mutta epäilen. Hauska tarina 😀
Eipä oo tullut otettua varsinaista äkkilähtöä mutta ensi viikonloppuna on pikavisiitti Itävaltaan Innsbruckiin tiedossa ja syynä mikäs muukaan kuin Volbeatin keikka 😀 Itse en ole mikään fani mutta komeampi puoliskoni sitäkin enemmän ja kyllähän mulle aina ulkomaanreissu kelpaa 😉
Voi vitsi, kuulostaa kyllä niin kivalta! Innsbruckissa on kyllä vuoret niin hurjan lähellä. Se jäi kaupungista mieleen. 😀
Nämä tällaiset extempore-reissut on usein ikimuistoisia, vaikka olisivatkin lyhyitä! Onkohan tuo piippupulla sama kuin mitä maistoin Budapestissa… En kylläkään tykännyt siitä lainkaan, vaan meni pari haukun jälkeen roskiin 🙁
On, mun mielestä aivan samanmakuinen. Unkarilaista piippupullaa mastoin joskus messuilla…mä oon niin sokerihiiri, että kaikki menee kyllä alas (paitsi mämmi).
Aivan huippua, että nappasi lentojen kanssa, ja mikäpä sen parempaa kuin yhdistää keikka- ja kaupunkimatka ja vielä ihan ex tempore! Tässä itsekin seurailen josko tulisi superhalpoja lentoja Vaasasta Tukholmaan, jonne tuli ostettua liput Depeche Moden keikalle, kun eivät tällä kertaa Suomeen tule. Hotellin sain onneksi napattua tosi hyvään hintaan ihan kivenheiton päässä keikkapaikasta, paria päivää myöhemmin saatavuus oli jo ihan muuta. Nyt sitten pidetään peukkuja, että saadaan vielä lennot hyvään hintaan!
Hei toivottavasti sait liput hyvään hintaan! Enpä tiennyt, että Depeche Mode tekee keikkoja tällä hetkellä, no en bändiä aktiivisesti seuraa. Ajatella, että asuin vielä vuosi sitten Vaasassa..
Jos on rahaa ja mahdollisuus toteuttaa tuollaisia unelmia, niin olen sitä mieltä että niin pitää tehdäkin! Ei tietty ihan koko ajan pysty matkustamaan jonkun tapahtuman perässä, mutta jos se on tärkeä juttu, niin ehdottomasti!
Jep, jos aikaa ja rahaa olisi enemmän, niin olisin varmaan koko ajan jossain. 😀 Aloin nyt tässä miettiä mikä on sellainen artisti tai bändi minkä haluan vielä nähdä livenä, mutta en saa just nyt päähäni yhtäkään, vaikka onahan niitä.
Tämän seikkailun ansiosta tuo keikka on varmaan jäänyt sulle vieläkin paremmin muistiin! 🙂 Noi Prahan vauvapatsaat on mustakin tosi outoja, vähän pelottaviakin jopa. Ja piippupulla, nam <3
Jep, Helsingissä oli niin epätodellinen olo, kun näki livenä, niin lähellä Robertin ja Simonin. Harmi, että Prahassa menin ihan liian myöhään keikkapaikalle. Joo tosiaan noilla vauvoilla ei ole lainkaan kasvonosia, niin siinä mielessä kyllä vähän pelottavia jopa.
Lontooseen lensimme kerran yhdeksi päiväksi ja illaksi konsertin takia – ei tosin tällaisen vaan kuolleen ystäväni muistokonserttiin. Ystäväni hautajaiset Lontoossa tulivat niin nopealla aikataululla ettemme päässeet lähtemään, mutta hänen puolisonsa järjesti sitten myöhemmin muistokonsertin, molemmat kun lauloivat kuorossa, jota puoliso vielä johti, niin siihen sitten päätimme lähteä. Samalla matkalla pääsin myös käymään ystäväni haudalla.
Elämäni lyhyin Lontoossa (ja sen ympäristössä) pistäytyminen – mutta kaihoisasti mieleen jäänyt.
http://meriharakka.net/2010/06/14/yhden-paivan-autoloma-englannissa/
Kylläpä on ollut surullinen syy matkaan, mutta varmasti kaunis tilaisuus.
Mun työ ei valitettavasti ole kovinkaan äkkilähtöjä suosiva. Jo tässä kuussa mun pitää (tai pitäisi) tietää, miten haluan lomailla tammikuun alusta huhtikuun loppuun… Toki sitä voisi varata jonkin ajankohdan jo etukäteen ja jättää kohteen valinnan viime tippaan, mutta jos äkkilähtöä ajankohdalle ei saa, ainakaan edulliseen hintaan, niin sitten saattaisi harmittaa. Siksi yleensä tiedänkin jo hyvissä ajoin, minne olen menossa, jossa lennot saisi edes vähän edullisesti 🙂 Mutta ihana keikkareissu varmasti, vaikkakin lyhyellä aikataululla. Itsekin olen muutamia reissuja tehnyt ulkomaille ihan vain keikkoja nähdäkseni, ja pari kertaa töihinkin olen sitten porhaltanut suoraan lentokentältä 😀
Mä tiedän onneksi aikalailla, koska mulla on lomia, mutta taitaa olla vähän muillakin silloin…
Hah, mä kanssa puhuin pomon kanssa, että jos tulisin aamulennolta Berliinistä (jonne mulla oli myös lippu), mutta ei mikään lentänyt tarpeeksi ajoissa. Joulukuussa taidan lähteä suoraan töistä lentokentälle. Jännitysmomentti siinäkin.
Mitä huonoja muistoja sulle oli Prahasta alitajunnassa?
Siis mä näin noita piippupulla-kojuja, mutta hitto että jäi kaivelemaan, etten ostanut moista! Pakko siis palata tonne 😀
Lisäksi Prahassa oli sellaisia perunakierretikkuja, ihan mielettömän hyviä nekin!
Nooo, liian pitkä juttu, niin lyhennän vähän, Prahassa mulla CS host ja me mentiin yhdessä jonnekin tapahtumaan. Jossakin vaiheesssa en sitten näe häntä enää missään, mulla ei ole hajuakaan missä olen (koska olin vaan seurannut ratikasta bussiin jne.) ja mun passi ja tavarat oli hänen luona. Tää oli myös sitä aikaa, kun älypuhelimia ”ei ollut”. No lopulta löysin hänet.
Juttu jatkuu, mutta tuo oli se pääasia.
Höh, mä en nähnyt lainkaan tuollaisia perunakierretikkuja, seuraavalla kerralla sitten.
Kyllä sitä on juttuja joita ei aina voi mitata rahassa. Joku muu ei ehkä ymmärrä, mutta itse sitten miettii, että olipa hienoa, että olin siellä. The Cure oli muuten täällä meillä Piilaaksossa muutamia kuukausia sitten keikalla. Olisin myös ehkä mennyt, mutta en tiennyt keikasta ennen kuin se oli jo loppuunmyyty.
Kyllä hyvin sanottu, en ikinä oikeastaan mieti jälkeenpäin mitä joku juttu on maksanut, vaikka sillä hetkellä voi kirpaistakin. Harmi, ettet nähnyt The Cure. Siis Robert on jo 57 ja Simon 56 ja soittavat lähes joka ilta 3h! Ja Simon laukkaa lavaa kuin villihevonen. Eli uskon, etteivät ihan heti (onneksi) lopeta.
Ihana yllätys! 🙂 Juuri noin spontaanisti kuuluukin toimia ja seikkailla aina kun mahdollista!
Joo niin se vaan on. 🙂 Pitää muista tämä ja uskaltaa.
Olipa hauska keikkareissu! Mä voisin Coldplayn takia tehdä jotain vastaavaa 🙂 Vielä ei ole kovin spontaaneja lähtöjä tullut tehtyä.
Toivottavasti näät bändin, luulin että bändi on jo hajonnut. 😮 Kyllä sen Jyrkin vielä pitäisi tulla, niin pysyisi ehkä paremmin kärryillä musiikkimaailmasta.
Hyvä, mahtava äkkilähtö! Me lähdettiin perheen kanssa myös reippaasti alle vuorokauden varoitusajalla viikoksi Kroatiaan. Pakata saatiin vasta yöllä, kun muksut roikkuivat illan jaloissa. Meinasi jo epätoivo iskeä, mutta niin vaan istuttiin seuraavana aamuna klo 7 lentokoneessa. 🙂
Hauskoja patsaita, mä kyllä tykkään!
Kiva pyrähdys Prahaan. Ymmärrän kyllä, että lempparibändin näkemiseen näkee aikaa ja rahaa. Ovat ne niin tärkeitä ja ihania kokemuksia! En ole kyllä noin nopealla aikataululla Suomesta lentänyt mihinkään. Tässä syksyllä tosin ostin Indonesian sisäiset lennot edellispäivänä vain viidelläkympillä. Halpaa!
En edes muistanut noita jättivauvoja, mutta onhan minullakin albumissani kuva sellaisesta. Siis sellaisessa ihan oikeassa albumissa, johon on liimattu paperikuvia. Eli ei ole ihan viime vuodelta. Minä näin noita piippupullia aika vastikään jossain, mutten yhtään muista missä. Olisiko voinut olla keväällä Berliinissä? Vai olisiko kuitenkin niinkin eksoottisessa paikassa kuin Lappeenrannan satamassa, jossa kesällä satuttiin sellaisille kansainvälisille ruokamarkkinoille, jotka tuntuivat kiertävän pitkin Suomea? Saattoikin olla siellä.
Aivan ihania tällaiset spontaanit reissut! Vaikka itse kyllä useimmiten tylsästi ostan liput ja suunnittelen reissut jo kuukausia etukäteen. Praha on tosi kiva kaupunki, sinne voisin lähteä joskus uudestaan.
Praha. <3 Tällaiset seikkailut on elämän suola! Joskus niihin kuluu enemmän ja joskus vähemmän rahaa, mutta kyllä ne on mielestäni sen arvoisia. Olisipa useammankin mahdollista elää todella spontaanisti.
En ole kuullut tuon nimisestä bändistä koskaan : )
Reittilennoille en ole ikinä löytänyt ns. äkkilähtöhintoja. perinteisiä lomareissuja sen sijaan on tullut shoppailtua äkkilähtöhinnoilla useitakin.