Paras kahvila, kaunein puu ja Lohjan alueen suurin saari

Yhteistyössä Visit South Coast Finland ja Lumomatkailu.

Kovin moni asia ei saa heräämään lauantaiaamuna kello seitsemän, mutta tiedossa ollut retki Lohjalle ja Lohjansaarelle sai jalkoihin vipinää. Olinkin kokoontumispaikalla jo reilusti ennen retkelle lähtöä ja ehdin ikkunaostoksille. Kun bloggaajajoukko oli koolla, suuntasi pieni bussimme kohti ensimmäistä kohdetta Cafe Lauria, joka sijaitsee aivan Lohjan keskustassa. En ollut koskaan aiemmin käynyt Lohjalla, tiesin vain missä se suurinpiirtein sijaitsee ja että se on Tomi Joutsenen kotikaupunki. Enpä kyllä sitäkään aavistanut, että muutamien tuntien jälkeen tulisin loitsuamaan aurinkoa esiin Kalevalaa lausuen. Mutta ensin menimme siis Lohjalle.

Cafe Laurin omistaa Jukka ja Timo. Salista vastaa Jukka ja keittiön puolella työskentelee Timo. Jukka olikin meitä kahvilan ovella iloisesti vastassa ja samalla kun saimme eteemme suolaiset piirakat (minulle sienipiirakka), paikallista kuohuviiniä ja laadukasta mehua, kertoili hän meille kahvilasta.
Herroista kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta kahvilan pyörittämisestä, mutta hyppy tuntemattomaan on kannattanut, kahvila on ollut pystyssä jo seitsemän vuotta ja viime vuonna yleisö äänesti sen Suomen parhaaksi kahvilaksi. Voin sanoa omasta ja myös muiden puolesta, että emme lainkaan ihmetelleet. Ihastuimme kaikki kahvilaan, mahdollisimman läheltä tuodut raaka-aineet ja huomioonottava asiakaspalvelu tekivät kahvilavierailuista todella mieleenpainuvan, eikä ehkä vähiten se, että omistaja halaa meistä jokaista lähtiessämme.

FSCN9008

FSCN9003

FSCN9004

FSCN9006

Jälkiruoaksi oli kakkua tai pullaa, otin kinuskivadelmakakun ja ai että kuinka hyvää tuo kinuski oli. Täytyy muuten sanoa, etten yleensä juo kahvia, mutta halusin kuitenkin uteliaisuuttani maistaa Cafe Laurin kahvia, ja koska en kehdannut kieltäytyäkään. Yllätyksekseni kahvi oli hyvää ja otin sitä vielä toisen kupillisenkin. Saimme myös kotiin viemisiksi paketit, mutta en ole vielä voinut maistaa miltä kahvi kotona maistuu, sillä kahvinkeittimeni on vielä muualla.

Ja hei joka perjantai Cafe Laurissa on esiintyjä. Huomasin tietysti heti, että Heikki Salo esiintyy 11.11. Mielenkiintoista!

FSCN8979

FSCN9001

Vatsat täynnä huristelimme seuraavaksi Lohjansaarelle, joka on Lohjanjärven suurin saari. Syy menoomme oli vuosittainen Kekri-juhla, joka juhlistaa sadonkorjuuta. Myynnissä olikin paljon erilaisia tuotteita, vihanneksista hilloihin. Kotiin lähtikin purkki lakkahilloa.
Kun olimme aikamme kierrelleet Kekri-juhlan kojuja tallustelimme kohti kotaa, jossa pääsimme maistelemaan lillukkateetä (hyvää) sekä loitsuamaan. Keli oli melko harmaa, joten loitsumme keskittyi auringon esiin tuomiseen. Voin sanoa, että onnistuimme loistavasti ja lopunpäivää pärjäsikin lyhythihaisella. Saimme kodassa myös omat henkilökohtaiset tammenterho-ennustukset. Mukavia juttuja tulossa! 😉

FSCN9002

FSCN9010

FSCN9005

FSCN9013

FSCN8896

FSCN8893

FSCN8894

FSCN8899

Loitsukodassa asuva noita lähti näyttämään meille tietä kohti Paavolan tammea. Kysessä ei ole todellakaan mikä tahansa puu vaan jo pelkkä upea ulkonäkö saa mykistymään. Paavolan tammea on tituuleerattu Suomen kauneimmaksi puuksi, ja itse ainakin voin kyseiselle puulle tämän tittelin antaa. Puu saa hiljentymään ja ei voi kuin ihailla arviolta 400-500-vuotiasta puuta. Olen jo pidemmän aikaa halunnut ottaa jonkun puun pohkeeseen tatuoinniksi, mutta en ole vieläkään varma minkä. Olen siis aivan puu-fani ja yksi syy miksi retkelle halusin lähteä oli Paavolan tammen näkeminen. Vaikka puu vetääkin hiljaiseksi, kannattaa testata puun vieressä oleva akustiikka. Tuossa paikassa on jotain mystistä, sen voin vannoa. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde!

FSCN8999

FSCN9000
Se on pähkinä!

FSCN8993

FSCN8994

FSCN8995

FSCN8938

Lisää puita oli luvassa, sillä seuraavaksi vierailimme Fruticetumissa, hedelmälajipuutarhassa. Paikalla kasvaa arviolta 300 omenapuulajiketta! Tiesittekö, että noin montaa eri lajiketta edes on? Itse en ainakaan ole tiennyt ja opinkin paikan päällä kaikenlaista. Lohjansaarella sijaitsee aivan ainutlaatuinen ilmasto Suomessa, joka takaa sen, että paikalta löytyy myös mm. päärynä- ja luumupuita ja jopa viinirypäleitä. Muuten jos pihassasi kasvaa omenapuu, etkä ole varma mikä lajike on kyseessä, viepä omena Fruticetumiin tutkittavaksi, siellä tiedetään! Tietysti paikan päällä voi maistella ja ostaa puutarhan tuotteita. Kun tämän paikan näkee, on helppo uskoa, että Lohjansaarta kutsutaan Suomen Toscanaksi. Ja meillä oli kuuma, oltiin loitsuttu ehkä liikaa!

FSCN8991

FSCN8989

FSCN8988

FSCN8997

FSCN8984

FSCN8987

FSCN8974

FSCN8981

Lohjalta on noin 20 km matkaa Lohjansaarelle. Paluumatkalla olin väsynyt, mutta iloinen hauskasta retkestä. Lue myös muualta retkestä Bernard and Bianca, La Petite Princesse ja Mutkia matkassa.

FSCN9009
Kiitos vielä Visit South Coast Finland ja Lumomatkailulle, oppaallemme Tuulalle, kuskillemme Hansille, kaikille vierailukohteille sekä tietysti mukaville lohjansaarelaisille!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply