Saksassa on kolme Frankfurtia!

DSCN5655

Olin jo aiemmin ostanut lipun Chameleons Voxin Amsterdamin keikalle, mutta ajattelin, ettei kaksi keikkaa riitä mihinkään. Kävin siis läpi toukokuun Iso-Britannian keikkoja ja katselin lentolippuja, harmi vain, ettei tarpeeksi halpaa paluulippua löytynyt. Sitten silmiini osui keikka Frankfurt am Mainissa. Tarkistin lukujärjestyksen ja suunnitelma syntyi. Lähdin tiistain oppitunnin jälkeen junalla yöksi Frankfurt(Mainiin) ja palasin aamuksi klo 10 tunnille. Mikä onni, että Frankfurt am Main sijaitsee vain noin muutaman tunnin päästä Bambergista! Lisäksi keikka oli paras, vaikka tietysti Kölnin oli ihan ihka ensimmäinen mulle ja siksi erityinen, niin kyllä kuitenkin Das Bett:n keikka oli kokonaisuutena paras.

DSCN5662

Frankfurt am Mainissa olin toista kertaa, sillä Kölnistä palatessani pysähdyin tuossa kaupungissa myös. Aikaa oli silloin ja nytkin liian vähän kaupunkiin tutustumiseen, mutta palaan varmasti tähän talouselämän keskukseen vielä keväällä. Frankfurt am Main on varmasti se kaupunki, josta ihmiset puhuvat, kun mainitsevat Frankfurtin. Saksassa on kuitenkin myös toinen samanniminen kaupunki Frankfurt an der Oder, joka sijaitsee lähellä Puolan rajaa ja Berliiniä. Tuonne kaupunkiin olisi ollut muuten mahdollista lähteä opiskelijavaihtoon Vaasan yliopistosta.

DSCN5694

Näiden lisäksi on tietysti lentokenttä Frankfurt-Hahn (HHN), jonne mm. RyanAir lentää. Kyseinen lentokenttä ei sijaitse Frankfurt am Mainin kaupungissa, vaan sinne kestää bussilla kyseisestä kaupungista noin kaksi tuntia. Frankfurt am Mainin kaupungissa on myös iso kansainvälinen kenttä (FRA), joka Wikipedian mukaan on Saksan suurin.

screenshot.2

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply