Suomen suurin matkablogiyhteisö

Interrail 2010: Saksa: Berliini

Ensimmäinen pidempi matkani oli reilireissu Keski-Europpassa. Kaiken kaikkiaan kuukauden matkustelin junilla punainen rinkka selässäni. Olin jo tuolloin kiinnostunut Saksasta, joten pääpaino reissullani keskittyi kyseiseen maahan. On jotenkin hassua, etten tullut käyneeksi lainkaan Etelä-Saksassa, sillä nyt olen menossa tekemään Erasmus-vaihtoani Baijerin osavaltioon. Tämä osavaltio Etelä-Saksassa on Saksan suurin. Ajattelin, että voisin kirjoittaa Erasmus-vaihtoni lähestyessä kaikista noista Saksan kaupungeista, jotka tuli nähtyä vuonna 2010. Kaiken kaikkiaan seitsemän kaupunkia.

3032

Reilini aloitin lentämällä Saksan pääkaupunkiin Berliiniin. Olin aivan ensimmäistä kertaa kaupungissa, joten tuli lähinnä nähtyä niitä pakollisia turistikohteita, mutta jotka toki ovat kiinnostavia. Näihin kuuluivat Holokaustin muistomerkki, Brandenburgin portti, East Side gallery, Berliner Dom, Siegessäule, KaDeWe-ostoskeskus, Kaiser Wilhelm kirkko, Checkpoint Charlie ja paljon muuta. Aloitin reilin helmikuussa ja lopetin sen maaliskuussa Berliiniin myös, josta lensin takaisin Suomeen. Kyllä huomasin eron, kun taas maaliskuun puolella palasin Berliiniin, kuin talvi ja kevät. Tosin niin se taitaa Saksassa vähän ollakin, että kevät alkaa jo maaliskuussa.

021

2964

2949

2953

Viihdyin Berliinissä todella hyvin ja siitä tuli heti suosikkikaupunkini. Olen jo aikaisemminkin sanonut, että tunne voi johtua siitä, että kaupunki on ensimmäinen johon matkustin yksin parikymppisenä ja kun huomasin pärjääväni sain siitä itseluottamusta.

052

050

072

Berliiniä voin suositella lähes kaikille. Se ei ole kaunis kaupunki, mutta super mielenkiintoinen!

Kohokohta: koko kaupunki
Arvosana: 10

Seuraavana: Hampuri

2979

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply sarsa/Pohjoistuuli puhaltaa 17/02/2016 at 18:15

    Minulla on vielä Saksa kokonaan käymättä ja olenkin pohtinut, että jos keväällä / alkukesästä menisi käymään. Olen miettinyt vaihtoehdoista joko Berliiniiä (paljon historiaa ja ilmeisesti paljon nähtävää) tai Hampuria, josta itselläni on mielikuva kauniimpana kaupunkina Berliinin rosoisuuteen verrattuna. Mielenkiinnolla odotankin mitä sanot Hampurista.

    • Reply Tiia/ReiseReise 17/02/2016 at 22:49

      Hyvät vaihtoehdot. Olen itse asiassa kirjoittanut jo tuon Hampuri osuuden valmiiksi. Näin kaupungista harmittavan vähän, joten kirjoitettavaa ei paljoa ollut. Toivottavasti ehdin opiskelijavaihdon aikana käymään kaupungissa uudestaan.

    Leave a Reply