Suomen suurin matkablogiyhteisö

Yö japanilaisessa nettikahvilassa Aomorissa

screenshot.71
(Karttaa voi klikata)

DSCN1760

Kesän toista kertaa Tokiossa, josta matkasimme kohti Hokkaidoa eli Japanin pohjoissaarta. Meillä oli hurja, kenties perin japanilainen suunnitelma, säästää rahaa ja yöpyä nettikahvilassa! Nettikahvilat ovat avoinna siis ympärivuorokautisesti, tosin voi olla, että kahviloissa on eroja aukioloajoissa. Saavuimme myöhään, klo 23 jälkeen Aomorin ”pikkuasemalle” ”Shin-Aomoriin” ennen pohjoissaarelle siirtymistä. Karttaa ei ollut, vain netistä katsottu osoite ja haisu, siitä missä kahvila voisi olla. Käveltiinkin ensin ihan väärään suuntaan, mikä oli ärsyttävää pimeässä pienessä kaupungissa. Paljon katuvaloja ei ollut asuinalueella, jonka läpi kävelimme isommalle tielle. Pienen puiston näimme temppelillä varustettuna, näytti kovin aavemaiselta mustassa yössä. En tykännyt!

DSCN1773

DSCN1771

DSCN1770

Satuimme löytämään lovehotellin, ja harkitsimme jo hetken menemmekö sinne. Olisi sekin ollut kokemus! Palasimme kuitenkin vielä kerran isommalle tielle, josta onneksi viimeinen menimme oikeaan suuntaan. Nettikahvilan oviaukko oli vielä hämärästi koko rakennuksen sisäaukiolla. Olin tosi iloinen kun saavuimme sisälle nettikahvilaan. Tiesin kyllä, ettei siellä kovin hyvin pystyisi nukkumaan. Halusin kuitenkin kokeilla tätä japanilaista tapaa.

Kuvat varmasti kertovat enemmän nettikahvilasta kuin sanat tai mielikuvat. Olin itsekin ajatellut kahvilan olevan vähän epäsiisti tai epämääräinen, mutta yllätyin positiivisesti. Tietokoneen voi varata kopista tai kuten me, myös oman huoneen voi varata. Oma huone maksaa 1500yen/yö. Sanoisin nettikahvilan olevan turvallinen, Japani on yleensäkin ottaen tosi turvallinen maa (miinus luonto) ja kirjautuessa passi piti näyttää. Joissakin nettikahviloissa on myös suihku, niin tässäkin oli, suihkuun olisi päässyt 250yenillä.

DSCN1764

DSCN1765

DSCN1762

DSCN1761

Huoneestamme löytyi tatami eli kengät pitää jättää maton ulkopuolelle, pöytä, kaksi ”tuolia”, tv, tietokone, netti oli tosin tosi hidas eli hyvä nettikahvila. Aulasta voi hakea vilttejä, luettavaa (japaniksi), ilmaista juomaa saa 24h ja myös maissikeittoa oli, mutta en suosittele edes maistamaan. WC:eet sijaitsevat käytävällä, naisten wc oli ainakin siisti ja söpö pinkki.

DSCN1766

DSCN1769

DSCN1768

DSCN1767

Kyllähän tuolla yö meni mielenkiinnosta, meidän lisäksi oli pari muuta henkilöä, joten rauhallista oli nukkua. Aamulla puistossa sijaitseva temppeli ei näyttänyt yhtään pelottavalta enää, oli pakko ottaa kuva muistoksi.
Seuraavana vuorossa Hakodate! Mun rakkauskaupunki.

DSCN1775

Ps. Tässä vinkki miten muuttaa yenit euroiksi päässä nopeasti eli 100yen on noin 1€, 1000yen noin 10€ jne. Tällä hetkellä tietysti vähemmän, mutta tuo on musta kätevä systeemi.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

49 Comments

  • Reply Anna / Tämä matka -blogi 31/01/2016 at 12:50

    Japanin plussapuolia tosiaankin on tuo turvallisuus.
    Miinuspuolia on pimeys. Pääväylältä hetki sivuun, ja saisi olla oma lyhty mukana.

    Olipahan hieno nettikahvila, jos yhteys on mitä on. No toisaalta, tuskin tuolla olisi kovasti harmittanut. Varmasti aika kului ihan hyvin nuokkuessa ja tuota konseptia ihmetellessä : )

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:04

      On muuten totta tuo. Muistan, kun mentiin tuttavaperheen kanssa syömään, niin ei siellä ”lähiössä” katuvaloja ollut. Ja kaksivuotias sai juosta aina vähän matkaa edellä.
      Juu, kumma kyllä tuubivideot toimi ihan hyvin, muistan kuunnelleeni suosikkikappaleita piiitkästä aikaa.

  • Reply Teija / Lähdetään taas 31/01/2016 at 12:56

    Mitä ihmettä?! 😀 Oltiin pari vuotta sitten Japanissa kiertämässä, mutta en edes matkan suunnitteluvaiheessa törmännyt tällaiseen. Aika eksoottista 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:06

      Aijaa 😀 Toisaalta aika harvassa maassa varmaan erikseen on nettikahviloita. (Siis ei wifi+kahvila yhdistelmiä).

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 31/01/2016 at 17:57

    Japanista löytyy kaikkea outoa tai ainakin erikoista. 🙂 Eipä tullut yövyttyä nettikahvilassa reilu vuosi sitten, kun olin Japanissa, mutta miksipäs ei. Toisaalta ehkä menisin ennemmin kapselihotelliin – se kokemus kiinnostaisi kovasti ja jäi vähän kaivelemaan, ettei tullut testattua. Perinteiset majatalot kiinnostavat myös, mutta mitä niitä viimeksi katselin, niin ne olivat aika hinnoissaan ja jäivät sen takia silloisella budjetilla kokeilematta.

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:08

      Voi kyllä, eikä aina positiivisessa mielessä. Mua kanssa vähän kiinnostaa nuo kapselihotellit, mutta se voisi olla liian ahdas mulle, kääntyilen aika paljon nukkuessa. Ja totta, kalliita ovat! Miksiköhän?

  • Reply Mika / Lähtöportti 31/01/2016 at 19:53

    Olen kuullut Japanin nettikahvilaöistä, mutten kuitenkaan itse harkinnut. Tuollainen oma huone tuli yllätyksenä, näyttää ihan kelpo paikalta viettää yö tuohon hintaan. Kuvat on havainnolliset ja hyvä että lisäsit summittaisen vaihtokurssin tuohon loppuun.

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:10

      Mä kanssa yllätyin, mielikuvissa oli vähän harmaampi kahvila. Nyt ymmärrän vähän paremmin, ettei se nettikahvila yö ole niin kammottava vaan ihan toteutettavissa oleva. Ehkei kuitenkaan enää. 🙂

  • Reply Noora 31/01/2016 at 20:15

    Mä olen myös kuullut, että japanilaiset harrastavat aika paljon tuota nettikahviloissa yöpymistä. Tosin olin kuvitellut kahvilat enemmän sellaisiksi kirjaston tietokonehuone -tyyppisiksi, joissa on pitkät pöydät pullollaan vieri vieressä olevia koneita ja jengi nukkuu sitten siinä koneen edessä 😀 Sellaisessa en ehkä ensimmäiseksi yöpymään lähtisi, tuollaista paikkaa kuitenkin voisin mielenkiinnosta koittaa! Tuo oma huone oli varsin viihtyisän oloinen. Eihän se nyt minkään hostellin tasolle yllä, mutta tuolla hinnalla ei tarvitsekaan. Omassa rauhassa pystyisi varmasti ihan hyvin yönsä torkkumaan 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:12

      Joo samaa mäkin kuvittelin. 😀 Ja mietin, että jos molemmat nukahdetaan, varastaako joku meidän tavaroita. Jep, kokemuksena oli hauska, mutta jatkossa varmaan nukun ihan sängyssä. 🙂

  • Reply laurasitinerary 31/01/2016 at 22:45

    En ollut kuullutkaan tällaisesta nettikahvilayöpymisvaihtoehdosta 🙂 Mielenkiintoinen idea. Saitko siis nukuttua?

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:12

      Joo mahdollista on. Sain nukuttua jonkun verran, mutta aika huonosti, ja en heti malttanut mennä nukkumaankaan.

  • Reply Anna / Muuttolintu 01/02/2016 at 04:34

    Tämäpä tulikin sopivaan saumaan. Ollaan elokuussa näillä näkymin suuntaamassa Japaniin, ja joku juuri vinkkasi meille näistä nettikahvilayöpymisistä. Täytyy kokeilla!

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:14

      Ai kun kiva! Elokuussa taitaa olla aika kuuma vielä, mutta ihastutte varmaan Japaniin. 🙂 Jos yövytte nettikahvilassa, niin olisi kiva lukea/katsoa kuvia siitä. 😀

  • Reply Essi / family and a map 01/02/2016 at 09:09

    Ihan uusi tuttavuus mulle tuo nettikahviloissa yöpyminen. 🙂 Tosin koko Japani vielä tuntematon, mutta ehkä sinnekin joskus vielä tulee lähdettyä.

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:23

      Mä tiesin asiasta etukäteen, mutta olin ajatellut nettikahvilat vähän erilaisiksi. Ihan hauska kokemus kyllä, kovin hyvin ei kyllä tullut nukuttua. 😀

  • Reply meidänmatkassa 01/02/2016 at 18:23

    Japani on alkanut kiinnostamaan juuri senkin takia, että olen kuullut sen olevan todella turvallinen maa. Muutenkin sen erikoinen kulttuuri kiehtoo, mutta nettikahvilaan en menisi yöpymään ensimmäiseksi. 😀 -Monna

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:25

      Jep, en mäkään varmaan toista kertaa mene. 😀 Turvallinen maa on kyllä, välillä uskomattoman.

  • Reply Huli/Meanwhile in Longfield.. 01/02/2016 at 19:03

    Ihan uusi juttu mulle! Japanissa en ole koskaan käynyt, moni on sitä kehunut, joten innolla odotan ensimmäistä omaa reissuani tuohon hyvinkin eksoottiseen maahan. 🙂

  • Reply Reetta / Matkasto 01/02/2016 at 21:15

    Hauska! Tosiaankin ”vain Japanissa” toteutuskelpoinen yöpymistapa! 😀 Niin kutsutuilla osoitteilla ei kyllä paljoa tee, jos ei tunne muutenkin jo kaupunkia, ja jos ei ole porukkaa liikkeellä keltä kysyä (japaniksi). Mä kuljin muinoin Sapporosta Kyuushulle junalla ja muistaakseni vaihdoin junaa Aomorissa – vaihtoaika 4 minuuttia – joten tuo alue on kokonaan jäänyt tsekkaamatta. Odotan innolla kertomuksia Hakodatesta!! Se osa Hokkaidoa on vielä vieras, ja yksi hyvä ystävä on hiljan sinne muuttanut. Pitäisi käydä kylässä. 🙂

  • Reply Stacy Siivonen 01/02/2016 at 21:59

    Ei lainkaan hassumpi! Mietinkin jo jenin vaihtokurssia. Toinen, mitä mietin, on se, saako koppinsa pimeäksi. Minä olen varmasti nukkunut kovemmallakin alustalla kuin tatamilla, en tosin hyvin.

  • Reply Titta & Thomas / IKILOMALLA 02/02/2016 at 05:49

    Ihan mahtava idea tuo nettikahvilassa yöpyminen!

    Itse on tullut vietettyä öitä (säästettyä hotellikustannuksia) milloin minkäkinlaisissa paikoissa. Tuo oma pieni huone vaikuttaa varsin viihtyisältä ja siellä saisi kyllä hyvät unet otettua surffailun ohessa 😀

    Ihmeellinen Japani – toivottavasti pääsen joskus näkemään paikan omin silmin. 😉

    Titta

  • Reply Tanja/Levoton Matkailija 02/02/2016 at 09:21

    Vitsti mikä idea olla yötä nettikahvilassa! Ensin kuvittelin että nukuitte siellä pöydän vieressä tai lattialla 😀 Hauska idea. Oliko muut kahvilassa yöpyneet japanilaisia?

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:16

      Jep, kyllä mäkin vähän hieraisin silmiä, kun ei ollutkaan sellanen kahvila, kun kuvittelin. Hm..taisi molemmat olla japanilaisia, toisesta näin vain jalat niin paha sanoa. 😀 Kaupungissa on myös vain noin 300 000 ihmistä, niin ei ehkä kovin montaa turistia tuonne mene.

  • Reply Kiia 02/02/2016 at 13:07

    Japani on mun ikuisen haaveilun kohde, mutta jäänyt käymättä vielä toistaiseksi hintatasonsa vuoksi. Lähivuosina reissu tuonne on tarkoitus kuitenkin tehdä, joten tämä nettikahvilavinkki konkreettisesti jonkun toteuttamana on kyllä hyvä! Menee kyllä tää lukulistalle jatkossakin Japanijuttujen suhteen 🙂

    • Reply Tiia/ReiseReise 03/02/2016 at 11:21

      Kiva, jos jäät lukemaan. Japanista on kyllä vielä tulossa juttuja, mutta maaliskuussa alkaa mun vaihto, niin jutut muuttuu kertomuksiksi Saksasta. 😀
      Japani on kyllä aika kallis maa, tai ainakin majoitus ja lennot, ruoka taitaa olla halvempaa kuin Suomessa (paitsi hedelmät). Toivottavasti pääsette pian reissuun!

  • Reply Henna /suurin onni 02/02/2016 at 17:19

    Onpa hämmentävää, mutta varmasti oiva tapa viettää ns. ylimääräinen yö, joksi ei viitsi maksaa hotellia. Jotenkin, kun on tottunut reissussa nettikahviloihin, jossa on vaan isossa huoneessa pöytiä, joilla koneita ja sitä sitten facebookataan ja kirjoitellaan maileja vieri vieressä, ei osannut edes olettaa, että tuollaisia pienten koppien nettikahviloita on olemassa. Minäkin jotenkin kuvittelin, että menitte sinne rivistöön istumaan koneelle ja juomaan teetä, että olisi joku paikka, jossa yö istua tavaroiden kanssa. Mutta tuohan vaikuttaa toimivalta! En kyllä oikein tiedä, mitä ne paikalliset siellä puuhaavat yöt läpeensä, kun oman kopinkin tarvitsevat… 😀

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:20

      Japanilaisista ei tiedä. 😀 Oon kuullut, että osa saattaa nukkua myös karaokehuoneissa. Kokemuksen takia tuolla yö oltiin, en välttämättä uudestaan menisi. 🙂

  • Reply Esa | Reissuesan matkablogi 02/02/2016 at 18:49

    Hyvä vinkki tällaiselle budjettimatkailijalle, joka ei ole koskaan käynyt Japanissa, yöpymisen hinta on juuri sopiva :).

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:26

      Kiva, jos vinkistä oli apua. Unohdin tosin mainita, että hinta lasketaan ajan mukaan eli ei kannata mennä kovin aikaisin.

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 02/02/2016 at 20:37

    Hehe olispa tää konsepti Suomesta, mut löytäis sieltä aina! Japanilaiset ne sitten keksii vaikka mitä. 😀 Oliko tuolla siis henkilökuntaa koko yön paikalla?

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:28

      Todellakin, vaikka mitä. 😉 Tämä nettikahvila oli ainakin 24h eli joo henkilökunta oli paikalla koko yön. 🙂

  • Reply Elämää ja Matkoja 03/02/2016 at 11:57

    Enpäs ollut aiemmin tällaisesta kuullutkaan ja ensimmäinen mielikuva oli yön vietto pöydän ääressä nuokkuen jonkun peliaddiktin möykätessä vieressä 🙂

    Tuolla hinnalla yksi yö meni varmasti aivan hyvin näissäkin oloissa, ihan jo kokemuksen vuoksi!

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:29

      Vähän samanlainen mielikuva oli mulla, onneksi todellisuus oli toinen. 😀
      Hyvin meni kyllä yö, mutta kovin hyvin en saanut nukuttua, ja maltoinkin mennä melko myöhään vasta nukkumaan. Tuo vaaleanpunainen juoma oli niin hyvää, että piti hakea pari kertaa lisää. 😛

  • Reply Virpi/ Täynnä tie on tarinoita 03/02/2016 at 23:23

    Aina oppii uutta, en ollut tälläisestä koskaan kuullut. Ensimmäinen mielikuvani oli ihan jutun alussa, että onko siis ihan ”luvallista” nuokkua kahvilan pöydässä koko yö, ettei missään vaiheessa henkilökunta tule sanomaan että voitte jo poistua. 😀 Mutta että oikein huoneet ja kokonainen konsepti tälle idealle, aika mielenkiintoista ja varmasti toimii monen kohdalla oikein hyvänä ja ikimuistoisena majoitusvaihtoehtona!

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:31

      Jep, varaa vaan huoneen kahdeksaksi tunniksi, niin hyvin siinä koko yön on, ilman, että henkilökunta tulee valittamaan. 🙂 Unohdin postauksessa mainita, että hinta määräytyy tuntien mukaan.
      Oli kyllä ikimuistoinen kokemus. 🙂

  • Reply Eevi / Rento matkablogi 04/02/2016 at 10:50

    Tää on jotain ihan erilaista kuin mitä meidän reissut on koskaan olleet ja hurjan mielenkiintoista kun Japani on alkanut kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Meidän kokoonpano ei ehkä sallisi ihan näin eksoottista yöpymistä, mutta tosi hauska idea!

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:34

      Nettikahvilassa voi kyllä muutenkin vierailla, hinta määräytyy tuntien mukaan, harmittavasti unohdin mainita asian postauksessa. Kiva, että Japani kiinnostaa. 🙂 Itse toivoisin käyväni vielä ainakin talvella ja keväällä siellä. Mutta ei ainakaan tänä vuonna pääse. :I

  • Reply Jenna / With huge passion for life 04/02/2016 at 16:53

    Melko ainutlaatuinen elämys! 🙂 (Olisi muuten varmasti lovehotellikin!) Japani on kyllä niin huippu maa!

    • Reply Tiia/ReiseReise 04/02/2016 at 17:35

      Oli kyllä hauska ja unohtumaton kokemus. Toisaalta lovehotelli voisi olla kiinnostava kokemus, mutta toisaalta en haluaisi nähdä niitä paikkoja.
      Samaa mieltä viimeisestä lauseesta!

  • Reply Pirkko / Meriharakka 04/02/2016 at 17:38

    Eipä ole tullut yöpymispaikkana mieleen, mutta varmaan ilmaisena (tai hyvin halpana) paikkana viihtyisämpi ja turvallisempi kuin jollain asemalla yöpyminen!

  • Reply Johanna Hulda - Discovering Sunbeams 04/02/2016 at 20:09

    Täähän on ihan loistava vinkki, ja aika luksus nettikahvilaksi tuo paikka, ainakin verrattuna niihin rotanloukkoihin joissa itse on tullut datailtua! Oman makuupussin ja -alustan kanssahan tuolla jo nukkuisi vallan mainiosti. 🙂 Nörttimiehenikin varmasti tykkäisi yöstä nettikahvilassa, ainakin jos netin nopeus riittäisi pelaamiseen 😀

  • Reply Kohteena maailma 05/02/2016 at 13:18

    Aivan loistava vinkki niille, jotka haluavat säästää rahaa reissuilla! Toisaalta myös niille, jotka on seuraavan päivän umpiväsyneitä 😀 Kuuluu kyllä kokemuksena teemaan ”kerran elämässä”!

    1994 Coast to Coast retkellä Jenkeissä säästettiin rahaa ”nukkumalla” paljon busseissa, kun oltiin ”nuoria ja notkeita”. Nykyään kun ollaan pelkkä ”ja”, niin majoituskulut on nousseet, kun NUKUTAAN yöt hotellissa 😀
    https://www.rantapallo.fi/kohteenamaailma/2015/07/02/coast-to-coast-grazy-dream-1994/

  • Reply Annika | Travellover 05/02/2016 at 15:30

    Enpä ole tiennyt, että nettikahvilassa voi nukkua. Mikä kahvila sellainen on, jossa on omat huoneet ja suihkut? 😀 Love hotellissa olen kerran yöpynyt vähän niin kuin vahingossa. Se selvisi oikeastaan vasta, kun sängyssä ei ollut edes peittoa.

  • Reply Kiira / Lifelong Adventure 05/02/2016 at 19:34

    Olipa hauska postaus! Mä oon vanha kunnon japanifani, ja teininä tuli otettua selville kaikki mahdollinen tuosta sushin ja mangan luvatusta maasta, mutta nettikahvilassa yöpymisestä en ole koskaan kuullutkaan. Mikä vääryys! Tahtoo nimittäin ehdottomasti kokeilla, kun joskus vaan japaniin pääsen. 😀

  • Reply Karoliina / From Karoliina 05/02/2016 at 20:08

    No nyt tuli aivan uutta tietoa, hauska postaus! Japani kiehtoo mua aivan suunnattomasti, ahmin kaiken siitä kirjoitetun mitä eteeni sattuu 🙂 Ehkä itsekin vielä sinne joku päivä lähden!

  • Reply Tanja 06/02/2016 at 09:18

    Tää oli mullekin aivan uutta tietoa, mutta taidan hienohelmana nukkua jatkossakin hotelleissa 🙂 Kapselikin voisi olla hyvä vaihtoehto jos esim lento tulee myöhään ja ekan yön majoitus vielä auki…

    Japani on myös mun bucketlistillä, sinne on vielä päästävä mutta mieluiten kirsikankukkien aikaan 😀

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 06/02/2016 at 14:51

    kiitos riemukkaasta postauksesta. Tuntuu että Japani-postaukset ovat toinen toistaan kummallisempia mikä tietysti kertoo enemmän maasta kuin itse kirjoittajsta mutta tämä on kyllä yksi hupaisimmista. Täytyy kyllä sanoa että mielenkiinto heräsi ja mielelläni ottaisin vastaan myös raporttia lovehotellista… 🙂

  • Reply salaine 06/02/2016 at 16:11

    Mielenkiintoista. Nettikahvilasta kun syntyi ajatus, että olisi ihan tavallinen kahvila, missä Wi-Fi. Mutta hiukan erilainen tämä sitten olikin. Kaikkea sitä onkin tarjolla, ei voi muuta todeta.

  • Leave a Reply