Palataan Japaniin! Aloitimme Japan Rail Pass matkamme siis Tokiosta, johon myös palasimme. Sekoitan tähän postaukseen nyt kaikkia päiviä, sillä pääasiassa Tokiossa ollessa aika meni sukulaisten tapaamiseen, ei niinkään nähtävyyksien katselemiseen. Jotain sentään ehdimme tehdä.
Jo viime reissulla halusin laulaa karaokea, mutta poikaystäväni ei oikein innostunut ajatuksesta. En ole koskaan laulanut karaokea missään, mutta ajattelin sen Japanissa olevan helppoa, kun näissä paikoissa saa oman kopin ja yleisöä ei ole. Nyt kävi kuitenkin niin, että ensimmäisenä iltana tapasimme pari poikaystäväni kaveria syömisen merkeissä, jonka jälkeen menimme sinne karaokepaikkaan. No, arvatkaa vaan kehtasinko laulaa. Onneksi miehet vetivät tunteella, niin oli hauska ilta. Jatkoimme myös tuolta jonnekin Shibuya-alueen baariin, josta lähdimme myöhemmin taksilla ”kotiin”. Toinen näistä kavereista saa ilmeisesti jotain taksialennusta ja koska hän asui lähellä yöpymispaikkaamme, J:n veljen kämppää, otimme yhteisen taksin alueelle.
Ja opin jotain uutta, jos ajaa taksilla keskustan alueella ei tarvitse turvavyötä kiinnittää. Jo vain. :I Annoimme myös taksikuskille päivän naurut, kun hän kuuli jutun, miten emme saaneet poikaystäväni veljen ovea auki vaan jouduimme pyytämään apua naapurilta. Japanilaisista kodeista voisi varmaan kirjoittaa oman postauksen, hah!
//
Viikkojen päästä otettiin käsittelyyn toinen ehdoton must-juttu Tokiossa, nimittäin purikura. Tämä on siis kuvauskoppi, josta saa muistoksi kivat tarrat. Tämän olisin halunnut toteuttaa myös viime Japanin reissulla, mutta J:n mielestä näihin menevät vain teinitytöt (mikä ei kyllä pidä paikkaansa, kyllä siellä turistejakin käy;)
En tiennyt mitä odottaa, mutta ei ihan odotukset täyttyneet. Pääasiassa siksi, että jokaiseen valintaan on aikaraja, joka menee tosi nopeasti, kun ensi kertaa purikuraa. Koristeluun saa onneksi käyttää aikaa melko reilusti, eri asia sitten on, onko esim. poikaystävä kovin innokas tähän.
Myöskin musiikki on todella kovalla näissä paikoissa. Mutta kuitenkin olen lopputulokseen tyytyväinen, tuli hauskoja kuvia, joten menisin uudestaan. Hinta ei myöskään olen paha! En tarkalleen muista, mutta olisiko ollut jotain 400yen. Muistoksi saat siis tarra-arkit molemmille, ei valokuvia.
//
Tällä kertaa onnistuimme vierailla myös Ghibli-museossa. Kyseessä ovat siis varmasti tunnetuimmat japanilaiset anime-elokuvat, joita studio tekee eli Kikin lähettipalvelu, Totoro, Henkien kätkemä jne. Olimme Tokiossa viime marraskussa ja tarkoitus oli käydä museossa. Valitettavasti se oli silloin kiinni koko ajan, kun olimme paikalla. Museo on myös todella suosittu, joten liput kannattaa ostaa pari kuukautta etukäteen, ellei käy niin hyvä tuuri kuin meillä. Nimittäin museo oli loppuunmyyty, kun pari viikkoa ennen matkaa, katsoimme lippuja. Kuitenkin samana päivänä kuin meillä oli lento Japaniin, oli museoon vapautunut lippuja myyntiin, joten onnistuimme sellaiset ostamaan!
Itse museo sijaitsee Mitakan juna-asemalta pienen, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä. Netistä ostetut liput vaihdetaan sisäänkäyntiä vastapäätä, tien toisella puolella olevassa Lawson-kioskissa (joka on kuin pieni kauppa). Yhä nämä liput vaihdetaan museossa hienoisin pääsylippuihin, jotka onneksi sai pitää. (Voin laittaa omasta lippustani kuvan Instaan).
Museossa ei saa ottaa lainkaan kuvia, paitsi ulkona. Siellä ei tosin ole paljon mitään. Oli myös sateinen ilma, joten ei kauheasti huvittanut olla ulkosalla. Museon luulin ensin olevan iso, koska se oli muutamassa kerroksessa, mutta itse asiassa ei se olekaan, mutta joka yenin arvoinen! Oli myös hienoa vain keskittyä katsomaan näytteillä olevia asioita, kun ei ottanut yhtäkään kuvaa. Monia yksityiskohtia ja upeasti esille laitettuja juttuja on luvassa! Museossa on myös pieni elokuvateatteri, jossa esitetään lyhyt anime-elokuva, suosittelen menemään katsomaan sen. Kannattaa mennä jonottamaan ajoissa, sillä nyt osa joutui istumaan portailla.
Yli 19-vuotiaille pääsylippu museoon on 1000 yeniä.
Ainoat miinukset tulevat museon kaupasta, jossa ei ollut yhtäkään Kiki-postikorttia eikä paljon muutakaan ostettavaa (ostin lopulta kaksi postikorttia, koska halusin ostaa jotain, mutta en edes tiedä mistä elokuvasta ne ovat). Myöskin museon esite oli melkein kokonaan, ja uuden elokuvan esitteet olivat, vain japaniksi! Ainoastaan museon säännöt olivat käännetty englanniksi, mutta esim. museon pohjapiirrustus ja missä ovat mitkäkin huoneet; vain japaniksi. Jotenkin niin tyypillistä.
