Vietimme tosiaan juhannuksen Dublinissa poikaystäväni kanssa. Emme kumpikaan olleet olleet siellä aikaisemmin ja löysimme lennot halvalla Norwegianin kautta. Ensimmäisen yön yövyimme Dublinin ulkopuolella, pienessä vierastalossa nimeltään Aisling Guest House. Lentokentältä menee kätevästi bussi suoraan paikan päälle, emme vain tienneet, että meidän pitää ilmoittaa kuskille haluavamme Dublin Roadille, jossa jäisimme pois. Huomasimme sitten jossakin vaiheessa, että kaarramme pois Ashbournesta, hups. No, jäimme seuraavalla pysäkillä pois ja toisella bussille takaisin toiseen suuntaan ja tällä kertaa huomasimme sanoa missä haluamme jäädä pois. Aikamoinen seikkailu heti alkuun!

Aisling Guest House
Motelli oli ihan kiva. Siisti huone omalla kylpyhuoneella (ammetta ei valitettavasti ollut), mutta jossa jostain syystä oli omat sängyt molemmille. Aamiaisen sai 5€ lisähintaan. Itse huone taisi olla jotain 40€ yöltä. Itse Ashbournen keskusta oli pieni, mutta löysimme hyvän kiinalaisen noutoruokapaikan.
Dubliniin saavuimme seuraavana päivänä ja siellä majottauduimme hostelliin. Ihastuimme kyllä molemmat Dubliniin. Mielenkiintoinen ja mukavan kokoinen. Monet nähtävyydet ovat kävelyetäisyyden päässä.
Poikaystäväni ei pidä nähtävyyksien katselemisesta, joten kiersin niitä pääasiassa yksin. Ensimmäinen kohteeni oli Kilmainham Gaol, jonne menin ratikalla. Kiinnostava entinen vankila, joka nyt toimii osaksi myös museona. Vankilan lähellä on moderni taidemuseo, joka oli ihan ok, mutta puutarha museon takana on todella kaunis!
Useimmat museot ovat Dublinissa ilmaisia ja tuli käytyä vielä Luonnontieteellisessä museossa.
Dart-junalla pääsee myös tosi helposti Howth-kalastajakylään. Siellä oli kaunista ja sää suosi.
Muutama sana hostellista. Meillä ei ollut kovasti valinnanvaraa, sillä monet hostellit olivat täyteen buukattu. Löysimme kuitenkin yhden, jossa oli vielä vapaata kahdelle samasta huoneesta. D1 Hostel on keskustassa vain muutaman minuutin matkan päästä O’Connell’s kadulta. Huone oli normaalidormi: ihan siisti, mukava sänky, puhtaat lakanat. Vessat ja suihkut sijaitsivat toisessa kerroksessa ja olivat aika ok. Mutta keittiö on todella saastainen! Ei onneksi tarvinnut kokata siellä, sillä meillä oli ravintolavaraus illalle. Yksi yö meni siis ihan hyvin nukkuessa (oli muuten melko hiljainen hostelli, vaikka keskustassa olikin), mutta keittiön takia en menisi enää toista kertaa.
Ravintola, jossa söimme oli tosi mukava ja ruoka hyvää. Paikalla oli pöytiinohjaus ja sisustus hieno, pääsimme kuitenkin casual-vaatteilla ilman vaikeuksia sisään. Tunnelma oli romanttinen, sillä paikalla oli livemusiikkia ja kynttilä paloi pöydällä. Täydellinen ilta siis. Tässä linkki ravintola Matt the Thresher -sivulle: http://www.mattthethresher.ie/
Dubliniin on joskus pakko palata. 🙂
ps. mitä mieltä olet ekasta matkailupostauksestani?