Valkoista hiekkaa Dominikaanisessa tasavallassa
Shutterstock
Rantalomat
Rantalomailua ja espanjalaisperintöä
Kahdeksan miljoonan asukkaan Dominikaaninen tasavalta jakaa Karibian toiseksi suurimman saaren Hispaniolan naapurimaansa Haitin kanssa. Saaren länsikärki kuuluu Haitille ja Dominikaaninen tasavalta kattaa noin kolme neljännestä sen itäosassa. Maan virallinen kieli on espanja.
Pääosa matkailijoista tulee Dominikaaniseen tasavaltaan aurinkolomalle nauttimaan upeista rannoista. Niitä onkin tarjolla yllin kyllin, ja majoituksen suhteen matkailija voi valita mitä tahansa pienistä majataloista hulppeisiin luksushotelleihin. Rantalomailua aktiivisempaa tekemistä kaipaaville tarjolla on muun muassa golfia, surffausta ja ratsastusta.
Meripihkaa ja piparkakkuvärejä
Karibian aurinko hemmottelee kävijöitä hellelukemilla – tosin kesäkuusta aina marraskuulle saakka alueen riesana on hurrikaaniriski.
Suosituimpia rantakohteita ovat lainelautailijoiden Cabarete, luonnonkaunis Samana ja pastellisävyinen Puerto Plata, jotka kaikki sijaitsevat saaren pohjoisrannalla.
Juuri Puerto Platan edustalle Kolumbus laivastoineen laski ensimmäistä kertaa ankkurinsa luullen olevansa jossain aivan muualla. Puerto Plata tunnetaan pastellinvärisistä piparkakkutaloistaan, jotka edustavat kirjavaa karibialaishenkeä parhaimmillaan. San Felipen linnoitus ja meripihkamuseo kuuluvat kaupungin pidetyimpiin nähtävyyksiin.
Kallisarvoinen meripihka lukeutuu paikallisin erikoisuuksiin ja meripihkaiset korut ja koriste-esineet ovatkin suosittuja tuliaisia Dominikaanisesta tasavallasta. Keltaisen meripihkan lisäksi tarjolla on punaista, vihreää ja sinistä meripihkaa. Näistä sininen on arvokkainta.
Pääkaupunki Santo Domingo
Dominikaanisen tasavallan pääkaupunki Santo Domingo tunnetaan latinalaisamerikkalaisesta charmistaan, siirtomaa-aikaisista rakennuksistaan ja railakkaasta yöelämästään.
Santo Domingon perusti Kristoffer Kolumbuksen veli Bartolomeo vain neljä vuotta saaren löytymisen jälkeen. Nykyisin pääkaupungissa on kolme miljoonaa asukasta. Sen vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintölistalle, ja keskiaikaiset korttelit kielivät edelleen espanjalaisvalloittajien perinnöstä. Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi jo vuonna 1844, mutta historian kerrokset näkyvät yhä.
>> Lue lisää vinkkejä Dominikaaniseen tasavaltaan!
Teksti: Riikka Krenn
Kuva: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Karibian rytmejä Dominikaanisessa Tasavallassa – nauti lomasta näissä kohteissa
Dominikaaninen tasavalta, Intia ja Meksiko – tiesitkö, että näihin upeisiin rantaparatiiseihin pääsee edullisesti äkkilähdöllä?
Tätä hotellia et unohda – katso miltä näyttää viiden tähden ananaksen muotoinen huvila
Palmuja ja paratiisirantoja – kolme syytä matkustaa Dominikaaniseen tasavaltaan
Tältä näyttää Karibian paras golfkohde – katso kuvat
Matkaoppaiden parhaat vinkit Dominikaaniseen tasavaltaan – Top 5
Dominikaanisen tasavallan parhaat huvit – 3 menovinkkiä
Tässä paratiisissa Robinin video kuvattiin – katso upeat rannat