Hyppää sisältöön

Unelmien loma Thaimaassa – valitse kohde omien matkahaaveidesi mukaan

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 03.10.2018
Eksoottinen unelmaloma tarkoittaa jokaiselle haaveilijalle eri asiaa. Thaimaa on suosittu lomakohde juuri siksi, että täällä lähes kaikki on mahdollista.

Rauhallinen rantaloma: Koh Samet

Koh Sametin daari sijaitsee maltillisen ajomatkan päässä Thaimaan pääkaupungista Bangkokista. Matka taittuu kätevästi ilmastoidulla minibussilla, ja Ban Phenin kaupungista saarelle on enää lyhyt lauttamatka. Perillä odottaa kaunis luonnonsuojelukohde täynnä rauhallisia rantapoukamia.

Kohtuullisen välimatkan vuoksi Koh Sametille tullaan Bangkokista viikonlopun viettoon. Saari on pieni ja sieltä löytyvät vain välttämättömät palvelut. Jos kuitenkin kaipaat nimenomaan laatuaikaa ja rentoutumista, vierähtää Koh Sametilla helposti viikkokin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockKoh Samet, Thaimaa
Koh Samet hemmottelee kävijöitä rauhallisilla postikorttirannoilla.

Luvassa on rantaleikkejä valkealla hiekalla, riippumatossa makoilua bungalowin terassilla sekä illallisia kynttiöin ja soihduin valaistulla rantahiekalla. Koh Sametille tullaan rauhoittumaan, joten nähtävyyksiä ja kauppakeskuksia ehtii kiertämään myöhemmin.

Sukeltajille ja luonnon ystäville: Koh Tao

Koh Taon saari tunnetaan yhtenä maan parhaista sukelluspaikoista, ja myös erilaiset sukelluskurssit ovat siellä edullisia. Sopivan kurssin löytäminen ei ole hankalaa, sillä ensimmäiset sukelluskoulujen edustajat tapaa melko varmasti jo satamassa saarelle saapumisen yhteydessä. Edullisia tarjouksia kannattaa hyödyntää – hintaan saattaa esimerkiksi sisältyä ilmainen majoitus kurssin ajaksi.

ShutterstockThaimaa, Koh Tao
Kaunis ja rauhallinen Koh Tao on sukeltajan unelmakohde.

Pimeän tullen rannat rauhoittuvat nopeasti, sillä valtaosa saarelle tulleista matkailijoista lähtee aamuisin sukeltamaan. Tunnelmallisia illanviettopaikkoja toki löytyy, mutta megabileisiin ei tällä saarella eksy.

Koh Taoon tutustuu parhaiten skootterilla. Hiljaisempia rantapätkiä löytyy saaren itäpuolelta. Kun nämä on koluttu, kannattaa ottaa venetaksi viereiselle Koh Nangyanin saarelle. Maisemat ovat vertaansa vailla tällä hiekkakaistaleiden yhdistämällä kolmoissaarella.

Jos haluat oppia lomalla jotain uutta, valitse Chiang Mai

Jos loman haluaa viettää uusia taitoja oppien, kannattaa suunnata Chiang Maihin, Pohjois-Thaimaahan. Jooga-, kieli- ja hierontakurssien lisäksi kokkauskurssit ovat suosittuja tapoja viettää lomaa. Mikä olisikaan sen hienompi matkamuisto, kuin taito valmistaa ihanan tulista thaimaalaista ruokaa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockChiang Mai, Thaimaa
Chiang Mai on ihana kulttuurikaupunki, missä on helppo viettää loma oppien uusia taitoja.

Kurssitarjontaan kannattaa tutustua paikan päällä, sillä eri kurssien sisällöt vaihtelevat. Parhaassa tapauksessa kokkauskurssi voidaan järjestää kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla luomumaatilalla, missä itse räätälöity kuuden ruokalajin menu valmistetaan oman tilan antimista.

Kurssien lisäksi Chiang Maissa on paljon nähtävää. Kaupungin temppeleitä kiertäessä vierähtää päivä jos toinenkin, ja kuuluisilta viikonloppumarkkinoilta voi hankkia paikallisia käsityöesineitä tai muuta kotiin vietävää.

Elämysten täyttämä lomakohde: Pai

Pikkuruinen Pain kylä Pohjois-Thaimaassa on viime vuosina kasvattanut suosiotaan tunnelmallisena lomakohteena.

Vain muutaman korttelin laajuinen keskusta-alue koostuu ravintoloista, pienistä kaupoista ja majapaikoista. Pain todelliset aarteet sijaitsevat tämän alueen ulkopuolella.

ShutterstockPai, Thaimaa
Pain tunnelmallinen kylä on kokemisen arvoinen.

Kaupunkia ympäröivien riisipeltojen takana poreilee vesiputouksia ja kuumia lähteitä. Lähteiden ympärille rakennettuihin uimaloihin ja kylpylöihin pääsee kohtuullisella sisäänpääsymaksulla. Vesiputousten ihastelu on luonnollisesti ilmaista.

Jos todella haluaa nauttia kauniista vuoristomaisemista, voi harkita moottoripyöräajelua Chiang Maihin. Paista vuokratun ajopelin jättäminen Chiang Maihin voi onnistua, ja matkatavarat voidaan kyyditä perille päivittäin väliä liikennöivän minibussin kyydissä. Maisemat kiemurtelevilla vuoristoteillä ovat niin upeat, että taakse jäävän unelmaloman muisto lämmittää myöhemmin kylmääkin syyspäivää.

>> Lue lisää vinkkejä Thaimaahan Rantapallon kohdeoppaasta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Anne Ventelä
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja