Hyppää sisältöön

Tämä lomakohde on tehty matkailijoita varten – katso kuvat golfareiden Belekistä

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 21.07.2015
Välimeren rannikolla sijaitseva Belek on paitsi suosittu golfkohde, myös mainio valinta rantalomailijalle.

Hyvä tarjonta matkailijoille

Antalyan ja Alanyan välissä sijaitseva Belek on aurinkoinen lomakohde. Kaupunki on kirjaimellisesti rakentunut turismin ympärille, mikä näkyy esimerkiksi mainiona hotellitarjontana. Hyvien majoitusmahdollisuuksien lisäksi matkailijoita houkuttelevat runsas aktiviteettitarjonta ja erityisesti laadukkaat golfkentät.

Belek sijaitsee Välimeren rannalla, ja lomakaupunki onkin ensisijaisesti ranta- ja golfkohde. Belekissä on runsaasti tasokkaita golfkenttiä, ja pelaaminen on monien sinne saapuvien lomalaisten pääaktiviteetti. Tekemistä riittää kuitenkin myös viheriöiden ulkopuolella, sillä pitkillä rannoilla voi kokeilla monenlaisia vesiurheilulajeja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suosituin aika matkustaa Belekiin on toukokuusta lokakuulle. Kaikkein kuuminta on heinä-elokuussa, jolloin lämpötilat voivat kohota jopa 40 asteeseen.

Katso kuvat aurinkoisesta Belekistä ja lähde matkaan!

1. Pitkät rannat houkuttelevat Belekiin

Välimeri on Belekissä lähellä, ja kaupungin pitkät hiekkarannat ovat mainioita paikkoja rentoutua kuuman auringon lämmössä. Upota varpaat lämpimään hiekkaan ja virkistäydy vilvoittavassa meressä.

2. Lähde golflomalle

Belekin golfkentät houkuttelevat aurinkoiseen kohteeseen runsaasti aktiivimatkailijoita, sillä lomakaupungin ympäristössä on monia tasokkaita golfkenttiä.

3. Ota kaikki irti hyvästä hotellitarjonnasta

Belekin majoitustarjonta on tasokasta ja valinnanvaraa riittää. Valitse siis tarjonnasta itsellesi parhaiten sopiva hotelli ja ota siitä kaikki irti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Paljon aktiviteetteja

Golfkaupungin aktiviteettitarjonta ei rajoitu pelkästään mailan varteen, sillä Belekissä voi myös kokeilla erilaisia ranta-aktiviteetteja. Rannoilla päivän saa kulumaan esimerkiksi erilaisten hiekkarakennelmien parissa.

5. Lämmin ilmasto hemmottelee

Belekin eteläinen sijainti takaa sopivat lomailuolosuhteet, sillä lämmin ilmasto ja viilennystä tarjoava Välimeri ovat monille kaikkea, mitä rantalomalta voi toivoa. Unohda siis arjen stressi ja heittäydy täysillä lomatunnelmaan!

>> Lue lisätietoa Belekistä Rantapallon kohdeoppaasta

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Flickr / Christian, Getty Images

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Turkkilainen aamiainen

Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja