Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kypros

Kypros - auringon saari Välimeren sylissä

Elina Venttola Päivitetty: 11.11.2019
Kreikan mytologian mukaan kauneuden ja rakkauden jumalatar Afrodite syntyi meren vaahdosta Kyproksella, joka pyhitettiin hänen palvonnalleen.

Kypros kuuluu Välimeren aurinkovarmimpiin kohteisiin

Välimeren kolmanneksi suurin saari Kypros sijaitsee Välimeren itäosassa lähellä Turkkia. Saaren eteläosa on Kyproksen tasavallan hallitsema ja kreikkalaisten asuttama alue, kun taas saaren pohjoisosa on Turkin miehittämä ja turkkilaisten asuttama alue. Lomamatkoja tehdään pääasiassa Kyproksen tasavallan alueelle, joka kattaa kaksi kolmasosaa saaren pinta-alasta.

Kyproksella on värikäs historia ja ennen nykytilaa sitä ovat hallinneet useat eri kansat, joista jokainen on jättänyt oman jälkensä saaren kulttuuriin. Kaksijakoisuudesta huolimatta erityisesti eteläinen Kypros on vuodesta toiseen suomalaisten suosituimpien lomakohteiden joukossa. Eikä turhaan, sillä täällä mieli lepää ja sää suosii lomailijaa. Kyproksella riittää myös legendoja ja kulttuuria, kuten tarinat Afroditesta osoittavat. Saarella on ollut asutusta jo 9 000 vuoden ajan, joten myös historiallista nähtävää on runsaasti tarjolla. Kyproksella sijaitsee esimerkiksi kolme Unescon maailmaperintökohdetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Larnaka, Kypros
Larnakan keskiaikainen linna on historiallinen nähtävyys, jossa voi käydä rennon rantaloman aikana.

Rantaelämää ja auringonpaistetta

Kypros on ennen kaikkea rantalomakohde, jonka rannoilla erityisesti perhelomailijat viihtyvät hyvin. Myös pariskunnille on tarjolla romanttiseen lomailuun sopivia hotelleja. Saaren suosituimmat lomakohteet ovat Pafos, Agia Napa ja Limassol.

Kyproksen kehuttu aurinkovarmuus tarkoittaa sitä, että aurinko paistaa tilastollisesti jopa 320 päivänä vuodessa. Kyproksella voi toki harrastaa muutakin kuin auringonpalvontaa. Mahdollisuudet vesiurheiluun, kuten sukellukseen ja snorklaukseen, ovat mainiot. Myös autolomailu ja patikointiretket ovat suosittua tekemistä. Pafoksessa parhaat vesiurheilumahdollisuudet löytyvät Coral Bayn ja Corallian hiekkarannoilta sekä läheiseltä Yeroskipoun rannalta. Meren antimia voi tutkiskella myös kalastusretkellä, joita järjestetään esimerkiksi Pafoksessa.

Agia Napa on tunnettujen hiekkarantojensa Nissi Beachin, Golden Beachin, Makronissoksen, Sandy Bayn ja Grecian Bayn ansioista kehittynyt uinuvasta kalastajien ja maanviljelijöiden kylästä menoa sykkiväksi rantalomakohteeksi.

Kyproksen ilmasto on lempeä

Kyproksella vallitsee välimerenilmasto, eli saaren kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet puolestaan leutoja ja sateisempia – tuolloin vuorossa ovat ne harvat sadepäivät, joita saarella koetaan. Lämpimintä Kyproksella on heinä- ja elokuussa, jolloin lämpötila pysyttelee jatkuvasti yli 30 asteessa. Matkatoimistot järjestävät matkoja Kyproksen lomakohteisiin ympäri vuoden. Laajinta tarjonta on kuitenkin kesäkuukausina.

Viihtyisiä tavernoita ja maukkaita mezejä

Iltaa vietetään Kyproksella ravintoloissa ja pubeissa, unohtamatta tietenkään tavernoja. Kyproksella vierailijan kannattaa maistaa saaren erikoisuutta ja nauttia perinteinen meze-ateria, joka on useiden pikkuannosten muodostama ateriakokonaisuus. Kypros on ollut tunnettu hyvistä viineistään aina antiikin ajoista saakka. Tärkeimmät viinialueet ovat Limassolin ja Pafoksen ympäristössä ja Troodos-vuoriston rinteillä. “Juo hyvin ja ole onnellinen”, kuuluu vanha kyproslainen sanonta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Agia Napassa on saaren vilkkain yöelämä, joka on kansainvälistä ja nuorekasta. Jos diskot eivät kiinnosta, aitoa kyproslaista iltaelämää on Limassolissa, jonka buzuki-klubeissa pääset tanssimaan paikallisten kanssa elävän musiikin tahdissa. Kyproksella on nähtävää myös erilaisten tapahtumien muodossa. Esimerkiksi Limassolia sanotaan Kyproksen festivaalikaupungiksi. Siellä järjestetään vuosittain muun muassa viinifestivaalit, kukkafestivaalit ja karnevaalit.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KYPROKSELLA

Agia Napa, Kypros
Agia Napa on viihtyisä rantalomakohde, jonne järjestetään pakettimatkoja.

Lennot ja matkat Kyprokselle

Suomesta on Kyprokselle hyvät lentoyhteydet. Suora lento Kyprokselle kestää noin neljä tuntia. Kyproksen päälentokenttä, Larnakan kansainvälinen lentoasema, sijaitsee Larnakan kaupungin tuntumassa. Lennot Helsingistä Larnakaan maksavat noin 200–300 euroa. Kyprokselle lentää muun muassa Norwegian.

Kypros on myös suosittu pakettimatkakohde. Esimerkiksi Aurinkomatkat, Detur ja Tjäreborg tajoavat matkoja Kyprokselle.

Kesäkaudella Kyproksen rantakaupunkeihin on kohtuullisen helppoa löytää äkkilähtömatkoja. Nämä viime hetken pakettimatkat ovat usein reilusti normaalihintaa edullisempia.

>> Vertaile hinnat ja katso äkkilähdöt Kyprokselle juuri nyt

Hotellit ja majoitus Kyproksella

Kypros on suosittu matkakohde, joten saarella luonnollisesti on kattava hotellitarjonta. Kyproksen majoitusmahdollisuudet vaihtelevat edullisista hostelleista ja aamiaismajoituksista luksushotelleihin ja vuokrataloihin. Tarjolla on myös monenlaisia teemahotelleja, esimerkiksi perheille suunnattuja hotelleja, joissa on runsas tarjonta lapsille sopivaa tekemistä – ja toisaalta rauhallisempaan aikuiseen makuun sopivia ikärajallisia resortteja, joihin lapsiperheitä ei oteta lainkaan.

Majoitusmahdollisuuksia löytyy ympäri saarta, mutta parhaat valikoimat ovat suurissa turistikohteissa. Edullisimmillaan Kyproksella voi majoittua parillakymmenellä eurolla, mutta tason noustessa myös hinnat nousevat. Keskimäärin perustasoinen hotelliyö Kyproksella maksaa 70–90 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Vertaile hinnat ja varaa majoitus Kyprokselta

Liikkuminen Kyproksella

Ketterintä Kyproksella liikkuminen on vuokra-autolla. Julkinen liikennekin on hyvä vaihtoehto. Kyproksen bussiliikenne on kohtuullisen luotettavaa ja hyvin edullista. Linja-autojen aikataulut saattavat olla vain suuntaa-antavia, mutta lomarytmissä siihen on helppo tottua. Bussilippujen hinnat vaihtelevat matkan pituuden mukaan parista eurosta muutamaan euroon. Saatavilla on myös päivä- ja viikkopasseja. Kyproksen kaupunkien välillä voi liikkua esimerkiksi Intercity-busseilla, joiden aikataulut ja lipputiedot löytyvät yhtiön internetsivuilta.

Vuokra-autoilua kannattaa harkita, mikäli hallitset vasemmanpuoleisen liikenteen ja suomalaisesta poikkeavan autoilukulttuurin. Vuokra-autot ovat kuitenkin Kyproksella melko kalliita ja tiet paikoin huonokuntoisia. Taksi on lyhyempien matkojen siirtymiseen helpoin ratkaisu.

Kyproksella liikkuessa ja erityisesti vuokra-autolla ajaessa kannattaa huomioida saarta jakava raja. Pohjois-Kypros on julistautunut itsenäiseksi valtioksi, mutta toistaiseksi vain Turkki on tunnustanut sen. Siten Pohjois-Kypros sijaitsee kansainvälisesti nähtynä edelleen Kyproksen tasavallan rajojen sisäpuolella. EU-passilla pääsee pohjoisosan turkkilaiselle alueelle pääsee ylittämällä YK:n hallinnoiman Vihreän linjan virallisten rajanylityspaikkojen kautta. Näitä on saarella yhteensä seitsemän. Jos aiot ylittää linjan suuntaan tai toiseen, muista varmistaa vuokra-autosi vakuutusturvan kattavuus saaren molemmilla alueilla.

KYPROKSEN MATKAKOHTEET

Agia Napa, Kypros
Agia Napa on erityisen tunnettu kauniista rannastaan.

Afroditen kaupunki Pafos

Kyproksen lounaiskärjessä sijaitseva Pafos kuuluu Kyproksen nopeimmin kasvaneisiin ja suosituimpiin lomakohteisiin. Kaupungissa vallitsee kansainvälinen tunnelma erityisesti matkailijoiden ja laajan palveluvalikoiman ansiosta. Afroditen tarun tapahtumapaikat löytyvät Pafoksesta.

Pafoksen lähettyvillä sijaitsee mielenkiintoisia käyntikohteita, kuten munkkiluostari ja appelsiini- ja banaaniviljelmiä. Kaupunki kuuluu myös Unescon maailmaperintöluetteloon. Pafoksella voi viettää rantaelämää esimerkiksi kaupungin kuuluisimmalla uimarannalla Coral Baylla, tai joillakin hotellien pienistä rannoista. Pafoksessa voi myös golflomailla, sillä kaupungin tuntumassa sijaitsee neljä golfkenttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue lisää Pafoksesta

Monipuolinen Agia Napa

Saaren itärannikolla sijaitseva Agia Napa (usein myös muodossa Ayia Napa) on yksi Kyproksen monipuolisimmista lomakohteista. Agia Napa tarjoaa milloin yöelämää, milloin retkiä läheiseen venetsialaisluostariin. Yöelämä on Agia Napassa vilkasta etenkin keskikesällä, jolloin kaupunki täytyy nuorista juhlijoista. Agia Napan suosituin ranta on Nissi Beach, mutta etenkin lapsiperheet viihtyvät myös Agia Napan vesipuistossa.

>> Lue lisää Agia Napasta

Yhdistä rantaloma ja kaupunkiloma Limassolissa

Kyproksen toiseksi suurin kaupunki Limassol on hyvä kohde sekä ranta- että kaupunkilomalle. Limassolin ympäristöstä löytyy paljon pieniä ja suuria rantoja. Aurinkorannoista suosituimpia on Dassoudi Beach, jonka läheisyydestä löytyy paljon palveluita. Kaupunkilomaa viettävät viihtyvät myös Limassolin kaupoissa, joiden tarjonnasta on helppo löytää tuliaisia kotiin tuotavaksi.

Limassolista voi myös lähteä patikoimaan Troodosvuoriston rinteille tai retkelle lähiseudulle. Limassolin lähellä sijaitsee paljon käyntikohteita, kuten Unescon maailmaperintölistaltakin löytyvät Troodoksen maalatut kirkot.

>> Lue lisää Limassolista

Shoppailua Larnakassa

Limassolin ohella Larnaka on oiva kohde niin ranta- kuin kaupunkilomailijoille. Larnakan palmujen reunustaman rantakadun varrella sijaitsee rantojen lisäksi ravintoloita ja kauppoja. Larnaka on yksi Kyproksen parhaista ostospaikoista kauppakeskuksineen ja merkkiliikkeineen. Kauppojen ja rantojen lisäksi Larnaka tarjoaa myös kulttuuria. Larnakan alueella kannattaa vierailla esimerkiksi Unescon maailmaperintölistallakin olevassa esihistoriallisessa Khirokitian kaupungissa.

>> Lue lisää Larnakasta

[rp_social]

KYPROKSEN PARHAAT

Kypros
Kyproksella pääsee helposti liikkumaan vuokra-autolla, jos pystyy ajamaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä.

Kyproksen parhaat lomakohteet

  1. Limassol
  2. Pafos
  3. Larnaka
  4. Agia Napa
  5. Nikosia

Maista ainakin näitä

  1. Mezet – löydä omat herkkusi laajasta tarjonnasta
  2. Viinit – maistele paikallisia makuja
  3. Halloumi – tiesitkö, että aito halloumi-juusto on kotoisin Kyprokselta?

Kyproksen Unesco-kohteet

  1. Pafoksen historiallinen kaupunki
  2. Khirokitian muinaiskylä
  3. Troodos-vuoriston bysanttilaiset kirkot

Lisätietoa

Visit Cyprus: Kyproksen virallinen matkailusivusto

Teksti: Jenna Lehkonen, Riikka Krenn
Kuvat: Cyprus Tourism Organisation, Istockphoto, Shutterstock

[rp_social]

Vinkkejä ja ideoita

Kypros

Kyproksen erikoiset lait ihmetyttävät matkailijaa – tiesitkö jo näistä?

Varoshan aavekaupunki

Kyproksen lomaparatiisista tuli aavekaupunki: loistosta jäljellä vain autioituneet hotellit ja rannat

Pafos, Kypros

Näin hurmaava on Kyproksen vanha pääkaupunki – katso kuvat Pafoksesta!