Hyppää sisältöön

Näitä Thaimaan kohteita joko rakastetaan tai vihataan – 5 kiistellyintä paikkaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 18.12.2019
Mitkä Thaimaan kohteista keräävät samaan aikaan sekä uskollisia faneja että voimakasta kritiikkiä?

1. Koh Phi Phi – kadotettu paratiisi?

Thaimaan ihanin paratiisisaari vai ylikansoitettu bilerysä? Koh Phi Phi on ehtinyt saada osakseen sekä ihailua että kritiikkiä sen jälkeen, kun se nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2000 ilmestyneen The Beach -elokuvan myötä.

Saaren miinukset liittyvät bileturismiin ja verrattain korkeaan hintatasoon. Esimerkiksi majoituksen hinta-laatusuhde on saarella heikompi kuin monissa muissa Thaimaan kohteissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koskemattomasta luonnosta ei alueella enää voida puhua. Ylikuormitettu Maya Bay on jouduttu sulkemaan kävijöiltä kokonaan koralliriuttojen suojelun takia.

Saaren pieni koko tekee siitä sympaattisen, mutta vilkkaimman sesongin aikana myös kääntyy sitä vastaan. Rannat täyttyvät ja joka paikka tuntuu kuhisevan väkeä, lauttoja ja pitkähäntäveneitä. Phi Phille on helppo yhteys esimerkiksi Phuketista.

Suuri osa Koh Phi Phin turisteista on nuoria bilettäjiä, jotka haluavat pitää hauskaa pikkutunneille saakka. Myös hotellien uima-altaista tulee helposti huvittelupaikkoja. Tämä kannatta ottaa huomioon, jos mielessä on rauhallisempi loma.

Lue myös: Käytännön vinkit Phi Phi -saarille – huomioi nämä 7 asiaa ennen matkaa

2. Bangkok – ihana, kamala metropoli

Thaimaahan saapuu kahdenlaisia omatoimimatkailijoita: niitä, jotka poistuvat Bangkokista niin pian kuin mahdollista ja niitä, jotka hakeutuvat metropolin sykkeeseen kerta toisensa jälkeen. Yli yhdeksän miljoonan asukkaan Bangkok jakaa mielipiteet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos pidät suurkaupungeista, hyvästä ruoasta, temppeleistä, ostoksista ja yöelämästä, ei ole mitään syytä epäillä, ettetkö ihastuisi myös Bangkokiin. Kun vanhat suosikit on koluttu läpi, löytyy kaupungista aina uutta nähtävää. Koko ajan syntyy uusia hittialueita, joihin turistit seuraavat paikallisten trendsetterien perässä.

ShutterstockBangkokia rakastetaan ja vihataan
Ahdistutko suurkaupungissa vai rakastatko kadota metropolin sykkeeseen? Bangkok ei sovi kaikille.

Bangkokin haittapuolia ovat liikenneruuhkaat, pitkät etäisyydet, saasteet ja likaisuus. Suurkaupungissa näkyy myös Thaimaan toinen puoli: köyhyydeltä ei voi kääntää katsetta samoin kuin sliipatun resortin suojassa.

Ensimmäisellä Thaimaan-matkalla kannattaa varata muutama päivä Bangkokiin ja muodostaa itse oma mielipide. Kaupungista voi myös etsiä itselleen mieleisen alueen. Kiinnostavatko sinua enemmän modernit pilvenpiirtäjät kattobaareineen vai historialliset paikat?

Lue myös: Miltä alueelta Bangkokissa kannattaa varata hotelli? 5 suosittua kaupunginosaa

3. Phuket – ylpeästi turistirysä

Thaimaan suurimpaan saareen Phuketiin ihastuneet matkailijat arvostavat tasokasta hotellitarjontaa, harrastusmahdollisuuksia, lapsiperheille suunnattuja huveja, ostoskeskuksia sekä kehittynyttä infrastruktuuria. Loma Phuketissa on helppo ja varma valinta.

Samalla Phuketia rakastetaan vihata – onhan se kaikkien pakettimatkojen klassikko ja suorastaan synonyymi turistirysälle. Monet saarta lyttäävät tosimatkaajat eivät tosin ole koskaan edes käyneet siellä.

ShutterstockPhuket jakaa mielipiteet
Monille tulee yllätyksenä, etteivät kaikki Phuketin rannat ole täynnä turisteja.

Yleisimmät valitukset Phuketista liittyvät turistien määrään ja käytökseen, riehakkaaseen Patong Beachiin, liikenneruuhkiin ja taksimafiaan. Phuket saatetaan kokea epäaidoksi ja turisteilta pyydetyt hinnat liian korkeiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos et viihdy Phuketissa omassa lomakohteessa tai hotellin alueella, lähde rohkeasti tutustumaan saaren muihin osiin. Iso saari on täynnä yllätyksiä, joista yksi on värikäs pääkaupunki Phuket Town.

Lue myös: Viisi asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

4. Pattaya – Thaimaan häpeäpilkku?

Thaimaasta ei varmasti löydy toista kohdetta, johon liittyisi yhtä paljon negatiivisia mielikuvia kuin Pattayaan. Se näkyy myös siinä, että Suomesta tehdään nykyään huomattavasti vähemmän pakettimatkoja Pattayalle kuin muihin rantakohteisiin.

Kaikille tulee Pattayasta ensimmäisenä mieleen seksiturismi ja niin kutsutut tyttöbaarit. Monen mielessä saattaakin herätä kysymys siitä, käykö kohteessa ketään muita kuin seuranhausta kiinnostuneita turisteja.

Vaikka yöelämä onkin Pattayalla räikeää, on kaupungilla puolellaan muitakin valtteja. Niistä tärkein on sijainti: Pattaya sijaitsee vain noin parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista. Kyseessä on yksi pääkaupunkia lähimpää löytyvä rantalomakohde.

ShutterstockPattayan plussat ja miinukset
Pattayan rannat ovat helposti saavutettavissa Bangkokista.

Pattaya on myös yksi Thaimaan parhaista golfkohteista, jossa pelit onnistuvat keskimäärin edullisemmin kuin muualla maassa. Lyhyiden etäisyyksien päässä kaupungista toimii jopa parikymmentä golfkenttää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pattayalle suuntautuviin matkoihin vaikuttaa myös tottumus, sillä kyseessä on yksi Thaimaan vanhimmista rantalomakohteista. Kaupunkiin palataan uudelleen ja uudelleen, koska niin on aina tehty.

Lue myös: Pattayan toinen puoli – kaupungin kaunein rakennus on kuin sadusta, eikä se tule koskaan valmiiksi

5. Mae Hong Son – pitkäkaulaisten naisten heimot

Thaimaasta ei puutu kiistanalaisia turisti-ilmiöitä prostituutiosta tiikeritemppeleihin ja elefanttinäytöksiin. Yksi hämmentävistä nähtävyyksistä löytyy pohjoisen Mae Hong Sonista läheltä Myanmarin rajaa.

Pohjois-Thaimaassa myydään retkiä, jotka vievät tutustumaan Myanmarista lähtöisin olevien kayan-heimojen kyliin. Varsinaiseksi nähtävyydeksi ovat kuitenkin muodostuneet naiset, jotka pujottavat kaulaansa raskaita rinkuloita. Nämä saavat kaulan näyttämään poikkeuksellisen pitkältä.

Kun kysymykset turismin eettisyydestä lisääntyvät, on kyliä alettu nähdä uudessa valossa. Naisia pidetään lähes sirkuseläiminä, joita turistit käyvät valokuvaamassa. Suuri osa kävijöiden tuomista rahoista menee aivan muualle kuin naisille itselleen.

Myanmarista aikoinaan paenneilla “pitkäkaulaisilla naisilla” ei ole Thaimaassa ollut juuri muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää saada elantonsa siitä, mitä heillä on ollut mahdollisuus tehdä.

Jos aikoo vierailla kayan-kylissä, on jokaisen matkailijan vastuulla etsiä mahdollisimman eettinen ja kunnioittava tapa tehdä niin. Muista myös, että toimeentulo on naisilla tiukassa ja vaihtoehdot vähissä.

Lue myös: Kymmenen yleistä harhaluuloa Thaimaasta – ajattelitko itsekin näin?

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja