Millainen on Kalifornian hintataso? Näin arvioit, kuinka iso matkabudjetti lomalle tarvitaan
Matkoja kohteeseen Yhdysvallat
Yksi kalleimmista osavaltioista
Suomalaiset ovat joutuneet odottamaan pitkään suoria lentoyhteyksiä Kaliforniaan. Nykyään Finnairilla on kuitenkin valikoimassaan suora reitti sekä San Franciscoon että Los Angelesiin – Yhdysvaltojen länsirannikolle matkustaminen ei ole koskaan ollut helpompaa. Lisäksi vaihdollisten yhteyksien liput ovat ennätyshalpoja.
Moni ensimmäistä matkaansa suunnitteleva saattaa miettiä, millainen reissubudjetti Kaliforniaan tarvitaan. Vastauksia on monta kohteista ja loman kestosta riippuen, mutta yksi asia on fakta: Kaliforniassa raha kuluu nopeasti.
Kalifornia on New Yorkin ja Havaijin ohella yksi Yhdysvaltojen kalleimmista osavaltioista. Ihanteellisen ilmaston lisäksi elokuvateollisuus ja teknologiayhtiöt ovat tuoneet alueelle paljon vaurasta väkeä. Kaliforniassa on ostovoimaa, ja se näkyy myös hintatasossa.
Yhdysvalloissa lähes kaikkeen lisätään myyntivero, jonka suuruus riippuu osavaltiosta. Tämän päälle kaupungit voivat lisätä omia verojaan. Kalifornian verotus kuuluu Yhdysvaltojen korkeimpiin.
Majoitus on iso menoerä
Lentojen lisäksi majoitus on selkeästi suurin kulu Kalifornian matkalla. Kalleinta yöpyminen on San Franciscossa ja Los Angelesissa, joissa hyvällä paikalla sijaitsevien yksinkertaistenkin hotellien hinnat alkavat sesonkiaikaan noin 150 eurosta.
Myös kansallispuistoissa ja muilla suosituilla luonnonpaikoilla yöpyminen on usein hintavaa. Helpointa majoituksessa on säästää varaamalla hotellin keskusta-alueiden ja tunnettujen nähtävyyksien ulkopuolelta tai yöpymällä pienemmillä paikkakunnilla.
Monet vuokraavat huoneen tai asunnon esimerkiksi Airbnb:n kautta. Kaliforniassa tämäkään vaihtoehto ei välttämättä ole erityisen edullinen ainakaan yksittäisiä öitä varten – siivous- ja varausmaksujen jälkeen hinta voi olla motellia korkeampi.
Yksin matkustavien kannattaa harkita hostelleja, joissa vuodepaikkojen hinnat alkavat noin 30 eurosta. Sesonkiaikaan makuusalien yökohtaiset hinnat liikkuvat helposti 50 eurossa.
Kalifornian road tripillä kustannuksia voi keventää yöpymällä tienvarsimotelleissa. Ketjumotellit ovat persoonattomia, mutta siistejä, ja ne ovat toimiva valinta pitkän ajopäivän jälkeen. Hinnat alkavat noin 50 eurosta.
Autonvuokraus kannattaa
Lähes kaikki matkailijat päätyvät vuokraamaan jossain vaiheessa Kalifornian-lomaa auton. Rannikkoa myötäilevä Highway 1 on kaikkien automatkojen klassikko, joka koetaan yleensä Los Angelesista San Franciscoon tai päinvastoin.
Vuokra-autojen hinnat vaihtelevat auton tyypin, vuokraamon ja ajankohdan mukaan. Edullisimmillaan auton voi odottaa saavansa päiväksi noin 30 eurolla. Kun vuokraat auton pidemmäksi aikaa, päiväkohtainen hinta laskee. Muista huomioida mahdolliset lisävarusteet- ja vakuutukset. Alle 25-vuotiailta peritään korkeampi hinta.
Auto kannattaa varata hyvissä ajoin silloin, kun kyseessä on vilkas matkustusaika. Kesän lomakuukausien lisäksi kuuminta sesonkia ovat joulun aika sekä amerikkalaisten juhlapyhien pitkät viikonloput kuten marraskuinen kiitospäivä, toukokuussa vietettävä Memorial Day sekä syyskuinen Labor Day.
Isoissa kaupungeissa parkkipaikoista on varauduttava maksamaan joskus hyvinkin suolaisia hintoja. Tarkista hotellia varatessa, kuuluuko parkkipaikka hintaan tai mitä siitä veloitetaan. Esimerkiksi San Franciscossa hotelli saattaa periä parkkeerauksesta jopa yli 40 euroa yöltä.
Julkinen liikenne on Kaliforniassa edullista, samoin kaukobussit. Junaliput sen sijaan ovat verrattain kalliita.
Lue myös: Kymmenen vinkkiä Yhdysvaltain road tripille – näin suunnittelet elämäsi seikkailun
Ravintolat, nähtävyydet ja huvit
Pikaruoka on Kaliforniassa keskimäärin Suomen hintatasoa edullisempaa. Valikoima ei rajoitu hampurilaisiin ja ranskalaisiin, vaan lähes kaikkea on tarjolla meksikolaisesta ruoasta salaatteihin, kasvisruokaan ja aasialaiseen keittiöön.
Á la carte -ravintoloissa hinnat vastaavat Suomen tasoa. Muista myös, että hintoihin lisätään verot ja tarjoilijalle on jätettävä 15–25 prosentin tippi.
Ruokakaupoissa elintarvikkeiden ja päivittäistavaroiden hintataso on Kaliforniassa yllättävänkin korkea, ja eri ketjujen välillä on puolestaan isoja eroja. Ruokakaupoista löytyy usein valmista pikkupurtavaa sekä esimerkiksi voileipä- ja salaattibaareja, joita kannattaa hyödyntää. Paras valikoima on Whole Foodsissa.
Yöelämässä baarien hintahaitari on laaja. Tyylikkäissä yökerhoissa ja hotellien kattobaareista cocktailista on varauduttava maksamaan noin 15 euroa. Yksinkertaisessa kuppilassa perusdrinkin voi saada noin kuudella eurolla.
Nähtävyyksien hinnat ovat yleensä maltillisia, mutta Kalifornian teemapuistoista haaveilevien kannattaa kasvattaa reilu reissukassa. Erilaisten teemapuistojen perusliput maksavat yleensä noin 50–100 euroa henkilöä kohden.
Mikä Kaliforniassa on edullista?
Budjettikohde Kalifornia ei ole, mutta onko osavaltiossa mikään erityisen edullista? Lista on melko lyhyt. Bensa on Kaliforniassa kalliimpaa kuin muualla Yhdysvalloissa, mutta suomalaisen näkökulmasta edullista.
Huoltoasemaa valitessa kannattaa huomioida, että bensan hinta ilmoitetaan gallonaa kohden. Yksi nestegallona on noin 3,8 litraa, ja yleinen bensan hinta Kaliforniassa on noin 3,80 dollaria eli noin 3,30 euroa. Hinnat voivat vaihdella reilustikin osavaltion sisällä.
Amerikkalaiset merkkituotteet ovat niin ikään edullisempia kuin kotimaassa. Tavallisissa ketjuliikkeissäkin saattaa olla joskus tuntuvia alennuksia. Jos matkustat Kaliforniaan Black Fridayn aikaan, varaudu kulutushysteriaan ja puolitettuihin hintoihin.
Kauneudenhoitopalveluista manikyyrit ja pedikyyrit ovat Kaliforniassa verrattain edullisia, ellei kyseessä ole luksuspaikka. Muista kuitenkin, että kaikissa palvelutilanteissa on tapana jättää tippiä.
Alkoholijuomia myydään Kaliforniassa lähes kaikkialla supermarketeista kulmakauppoihin ja huoltoasemiin. Erityisesti väkevät alkoholijuomat ovat reilusti edullisempia kuin Suomessa.
Lue myös: Kuinka paljon sinä tiedät Kaliforniasta? 10 hauskaa faktaa
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock, Istockphoto, Inka Khanji
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää