Hyppää sisältöön

Millainen on Espanjan suomalaisin kaupunki? 5 faktaa monien rakastamasta Fuengirolasta

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 23.12.2023
Espanjan Fuengirolassa asuu paljon suomalaisia. Tiesitkö, mistä kaikki alkoi?

1. Kadehdittava talviaurinko houkuttelee Fuengirolaan

Eteläisen Espanjan Aurinkorannikolla sijaitseva Fuengirola on ulkomaalaisten kaupunki, jossa kolmasosa asukkaista on tullut jostain muualta. Brittien lisäksi suomalaiset muodostavat yhden kaupungin suurimmista ja näkyvimmistä ryhmistä.

Houkuttelevinta Aurinkorannikolla on miellyttävä ilmasto. Lämpötila saattaa hipoa kahtakymmentä astetta keskellä syvintä talvea, kun pohjoisessa Espanjassa hytistään koleassa sateessa. Vaikka varsinaisia rantakelejä ei olisikaan tarjolla, saadaan auringosta nauttia ympäri vuoden. Vuoden keskilämpötila on 18 astetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Fuengirola on kasvanut yhteen viereisen Mijasin kanssa. Kaupungit yhdistyvät niin saumattomasti, että samalla kadulla toinen puoli asukkaista saattaa elää Fuengirolassa naapureiden asuessa Mijasin puolella.

2. Toiseksi eniten suomalaisia Suomen ulkopuolella

Suomalaiset ovat ottaneet Fuengirolan ja sen lähialueet omakseen. Heti Ruotsin jälkeen Aurinkorannikolla asuu eniten suomalaisia Suomen ulkopuolella – arvioiden mukaan jopa yli 25 000 ihmistä, joista monet vain talven yli.

Aluksi Fuengirolaan muuttivat lähinnä eläkeläiset, mutta tänä päivänä Aurinkorannikko houkuttelee myös nuoria ja lapsiperheitä. Monille Fuengirolan suomalainen koulu Colegio Finlandés mahdollistaa helpon muuton Espanjaan koko perheen voimin. Koulua voi käydä aina lukiotasolle saakka.

3. Mini-Suomi alkoi Los Pacosista

Tiesitkö, miten urheilu liittyy suomalaisten muuttoliikkeeseen Fuengirolaan? Suomalainen yrittäjä Teuvo Hakulinen alkoi rakennuttaa 60-luvun lopussa Los Pacosin lomakylää Fuengirolaan. Paikasta tuli Fuengirolan ensimmäinen suomalaiskeskittymä, jonne muutettiin 70-luvulla.

Yhtenä Fuengirolan valttikorteista pidettiin hyviä treeniolosuhteita urheilijoille. Hakulinen perusti kaupunkiin valmennuskeskuksen, jossa hyödynnettiin talven leutoa säätä. Suomen pimeyttä ja lumisia treenimaastoja pääsi pakoon Aurinkorannikolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Los Pacosin alueella asuu edelleen paljon suomalaisia. Avenida Finlandia -niminen katu muistuttaa, mistä kaikki sai alkunsa.

4. Kaikki palvelut suomalaisille

Tuhansien suomalaisasukkaiden ansiosta lähes kaikki palvelut ovat Fuengirolassa saatavilla suomeksi. Kotimaisten ruokatuotteiden lisäksi Fuengirolasta saa muun muassa suomalaisia terveydenhuolto- ja kauneuspalveluita, kiinteistövälitystä, remonttiapua ja päivähoitoa.

ShutterstockFuengirola on suomalaisten kaupunki
Fuengirolassa on helppo kokeilla Espanjassa asumista.

Fuengirolassa ilmestyy suomalaisia lehtiä, ja siellä voi harrastaa tai työskennellä suomen kielellä suomalaisen työnantajan palveluksessa. Espanjaa tai edes englantia ei välttämättä tarvitse osata selvitäkseen arjesta ja asioiden hoitamisesta.

Fuengirolaan on perustettu myös oma suomalaisen musiikin festivaali Fugefest, joka järjestetään vuosittain lokakuussa. Tapahtumaa on juhlittu vuodesta 2015 saakka suomalaisten artistien johdolla.

Lue myös: Ei koti-ikävää Espanjan-lomalla! Viisi Suomi-baaria Fuengirolassa

5. Blue Flag -rantojen kaupunki

Monia Espanjaan muuttavia suomalaisia houkuttelee ajatus ympärivuotisesta rantaelämästä. Fuengirolassa rantalomailijat ovat hyvissä käsissä, sillä kaikki kaupungin neljä rantaa ovat saaneet Blue Flag -tunnustuksen. Kyseessä on Euroopan ympäristösäätiön myöntämä merkintä, joka takaa rannan täyttävän tietyt laatukriteerit.

Málagan provinssin alueelle Aurinkorannikolle myönnettiin vuonna 2018 yhteensä ennätykselliset 25 Blue Flag -lippua. Fuengirolan rannat ovat nimeltään El Castillo, Fuengirola, Los Boliches-Las Gaviotas sekä Carvajal.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Tältä näyttää Espanjan mini-Suomi – löydätkö tuttuja paikkoja?

>> Löydä halpa loma Aurinkorannikolla Rantapallon äkkilähtöhaun avulla!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja