Hyppää sisältöön

Näe yhden Espanjan-loman aikana rannat, kaupungit ja vuoret – kolme tapaa kokea Andalusia

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 05.10.2017
Andalusia sopii vaativallekin matkailijalle - Espanjan eteläisimmästä maakunnasta löytyy lomarantojen lisäksi kaikkea maailmanluokan museoista lumihuippuisiin hiihtokeskuksiin.

1. Selätä kulttuurinnälkä kaupungeissa

Matkailijan loma Andalusiassa päättyy takuuvarmasti ennen alueen kulttuuritarjonnan hupenemista. Alueen kruununjalokivi on Granadan kaupungissa sijaitseva Alhambran palatsialue, joka on Espanjan suosituin nähtävyys. Arabimystiikkaa henkivä Alhambra linnoineen ja puutarhoineen vie vierailijan suoraan tuhannen ja yhden yön satujen maailmaan.

Kulttuurihaukan ehdottomiin vierailukohteisiin kuuluu historiallinen Cordoba, joka vuosisatoja sitten oli koko Euroopan kulttuurin ja sivistyksen kehto. Vaikka monet vanhoista rakennuksista ovatkin sittemmin tuhoutuneet, vetää matkailijoita edelleen puoleensa upea moskeija Mezquita sekä tunnelmalliset arabi- ja juutalaiskorttelit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sevillan sanotaan olevan espanjalaisista kaupungeista kaikkein espanjalaisin, ja se onkin yksi Andalusian ehdottomista etapeista matkailijalle.

IstockphotoEspanja
Sevilla on kaunis historiallinen kaupunki, missä matkailijan on helppo viihtyä.

Sevilla on tunnettu mahtavasta katedraalistaan sekä Alcázarin palatsista. Kaupungin kapeilla kujilla voi todella tuntea historian havinan.

Sevillan ohjella rantakaupungin mainetta kantava Málaga on myös vaikuttava kulttuurikohde, jossa on monia tasokkaita museoita. Kuuluisimpien joukosta löytyy muun muassa kaupungin oman kasvatin Pablo Picasson töitä esittelevä museo.

Andalusiassa elävät niin ikään monet Espanjan pitkäaikaisimmista perinteistä. Sevilla ja Granada ovat molemmat mainioita kaupunkeja sekä flamenco-esityksiä että tapaskulttuuria silmällä pitäen.

Liikkuminen seudulla on helppoa, ja loman tukikohdaksi on kätevää valita jokin kaupungeista, josta käsin muihin kohteisiin voi tutustua päiväretkien kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Lämmittele aurinkorannoilla

Costa del Solilla eli Espanjan Aurinkorannikolla on vuodessa yli 320 aurinkoista päivää – loma Andalusiassa ei siis välttämättä kaipaa rannalla loikoilua kunnianhimoisempia suunnitelmia.

Suomalaiset viihtyvät Torremolinoksen ja Fuengirolan kaltaisissa lomakylissä, joiden liepeillä on rantaelämän lisäksi myös otolliset golfauspuitteet. Málagan kaupungissa puolestaan pääsee kokemaan kaupungin vilskettä meren äärellä.

IstockphotoFuengirola, Espanja
Fuengirolan rannat ovat monille Andalusian-kävijöille tuttuja.

Toisenlaista rantalomaa voi kokeilla Marbellassa. Lämpimällä hiekalla löhöilyn sijaan Marbellassa kruisaillaan huvipursilla, näyttäydytään oikeilla rantaklubeilla ja tehdään ostoksia Puerto Banusin sataman ylellisissä liikkeissä. Jos kukkaronnyörit eivät anna periksi rikkaiden ja kuuluisien elämäntyylille, riittää pelkkä katukuvan seuraaminenkin viihdykkeeksi.

Kun Aurinkorannikko on koluttu läpi, kannattaa suunnata toiselle puolelle Andalusiaa. Costa Tropicalin rauhallisella alueella on maakunnan lämpimin sää vuoden ympäri. Cádizin kaupungin kupeessa sijaitsee kauniita vaaleahiekkaisia rantoja. Huelvan rannikko lähellä Portugalin rajaa puolestaan kutsuu matkailijoita rentoutumaan ja nauttimaan kansallispuistojen kauneudesta.

3. Laskettele lumihuipuilla

Espanja ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen laskettelukohdetta valittaessa, mutta tosi asiassa maasta löytyy Euroopan korkeimpien huippujen joukkoon kuuluvia vuoria. Andalusiassa laskettelijat suuntaavat Granadan kaupungin kupeessa sijaitsevaa Sierra Nevadan vuoristoa kohti.

Sierra Nevadan jylhin vuori on lähes 3,5 kilometriin kohoava Mulhacen, joka on myös Manner-Espanjan korkein huippu. Sierra Nevada on korkeutensa ansiosta lumivarma kohde, joka on myös varsin kohtuuhintainen verrattuna keskieurooppalaisiin hiihtokeskuksiin. Laskettelusesonki kestää marraskuusta huhtikuuhun.

Flickr / Steve DunleavySierra Nevada, Espanja
Sierra Nevadan lumihuippuiset vuoret tarjoavat mahdollisuuden lasketella aivan Aurinkorannikon tuntumassa.

Andalusiassa laskettelijat pääsevät nauttimaan lajista ihanteellisissa olosuhteissa: vain lyhyen ajomatkan päässä siintää Välimeren rannikko. Ympärivuotinen aurinko tarjoaa laskettelupäivän kylkiäisenä myös kauniin päivetyksen. Keväällä lumisilta rinteiltä voi pinkaista suoraan uimarannalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäkuukausina Sierra Nevada vetää puoleensa vaellusmatkailijoita. Vuoristo on myös Unescon suojelema biosfäärialue.

>> Joko aloit haaveilla matkasta Andalusiaan? Löydä halvat lennot Rantapallon lentohaun avulla!

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Istockphoto ja Flickr / Steve Dunleavy

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Malaga

Málagan tärkeimmät nähtävyydet – 18 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja