Hyppää sisältöön

Kolme helppoa päiväretkeä Rodokselta – postikorttimaisemat vain tunnin matkan päässä

  • Maria Hietala
Elina Venttola, Maria Hietala Päivitetty: 14.07.2023
Rodokselta pääsee kätevästi lähisaarille tai vaikka Turkin puolelle.

Rodoksen parhaat päiväretket

Olit sitten lomailemassa Rodoksella koko viikon tai suuntaamassa saarihyppelylle Kreikan saaristoon, Rodos on hyvä aloituspiste monille matkoille.

Päiväretkille voi lähteä joko yksityisten matkanjärjestäjien kanssa tai omatoimisesti hankkimalla lauttaliput verkosta, paikallisista matkatoimistoista tai satamasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kannattaa muistaa, että lauttamatkat voivat olla Kreikassa yllättävänkin kalliita – esimerkiksi Turkkiin matkustettaessa tunnin matka maksaa helposti 50 euroa. Hintoja on hyvä vertailla opastettujen ja omatoimisten retkien välillä.

Lue kolme vinkkiä päiväretkiin Rodokselta!

1. Postikorttimaisemien Symi

Symi sopii päiväretkeksi kuvauksellisia maisemia etsivälle matkailijalle. Saari sijaitsee noin puolentoista tunnin lauttamatkan päässä Rodokselta.

Symiä pidetään yhtenä Kreikan kauneimmista saarista, eikä olekaan liioiteltua sanoa, että jokaisen Rodoksella lomailevan pitäisi tehdä vähintäänkin päiväretki Symille.

Kun saarelle saapuu mereltä, vastassa ovat sataman värikkäät rakennukset ja pienen saaren leppoisa elämänmeno.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pääkaupungin lisäksi kannattaa pistäytyä myös sympaattisessa rinnekylässä Choriossa tai Panormitiksen luostarissa. Chorio muodostaa Symin toisen keskustan, jossa on ravintoloita ja baareja. Kesähelteillä rinteen laelle kipuaminen vaatii päättäväisyyttä, mutta portaat ovat pääosin loivat ja maisemat palkitsevat huipulla.

ShutterstockPäiväretki Symille
Symin värikkäät talot ovat saaren kuvatuin maisema.

Symin rannat ovat pääosin kapeita ja pikkukivisiä. Satamasta tehdään veneretkiä Saint Georgen näyttävälle rannalle, jonne pääsee ainoastaan vesiteitse.

Omatoimimatkailijoiden kannattaa jakaa loma siten, että majoittuu osan ajasta Rodoksella ja osan Symillä. Sievällä pikkusaarella viihtyy pidempäänkin kuin päiväretken verran. Illan viimeisten lauttojen lähdettyä saarelle laskeutuu rauha.

Symillä on varsin hyvä majoitusvalikoima, mutta vilkkaimman matkailukauden aikana varaukset on syytä tehdä hyvissä ajoin. Kätevin paikka majoittua on satama-alue pääkaupungissa – tällöin et joudu raahaamaan matkatavaroita rinteitä pitkin.

Lauttalippuja Symille voi löytää edullisesti. Yhdensuuntaiset liput maksavat keskimäärin 10–20 euroa.

>> Lue lisää: Rantapallon matkaopas Symille

2. Lumoava Halki

Halki sijaitsee nopeimmillaan alle tunnin lauttamatkan päässä Rodokselta, ja se on yksi pienimpiä Dodokanesian saariryhmän saaria. Nimi voidaan kirjoittaa myös muodossa Chalki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Halki tunnetaan luostareistaan, joten päiväretkellä kannattaa pistäytyä paikallisessa luostarissa. Esimerkiksi Pyhän Johanneksen luostariin pääsee paikallisella bussiyhteydellä, mutta aikataulut on hyvä varmistaa ennen matkaa.

Lauttaliput saarelle ovat edullisia muihin kohteisiin verrattuna: yhdensuuntaisen lipun voi saada halvimmillaan noin 5–10 eurolla. Reitillä on useita toimijoita.

Halki, Kreikka
Halki on viihtyisä ja rauhallinen saarikohde Rodokselta.

Halkin pääkaupungissa tunnelma on täysin erilainen kuin Rodoksen kaupungissa. Saaren kaunis arkkitehtuuri ja suurimmilta turistimassoilta välttyneet rannat tekevät Halkista ihanteellisen päiväretken niille, jotka etsivät lomaltansa rauhaa.

Hylätyistä paikoista kiinnostuneille saarelta löytyy autioitunut kylä keskiaikaisine linnoineen. Kylä hylättiin, kun merirosvous yleistyi ja saaren asukkaat katsoivat parhaaksi muuttaa sataman läheisyyteen.

3. Linnan ja rannan Marmaris

Monet matkailijat päätyvät käymään Rodoksen-loman aikana myös Turkin puolella, sillä naapurimaa on houkuttelevan lähellä. Rodokselta tehtävien päiväretkien kohde on Marmaris.

Marmaris tunnetaan linnastaan, joka rakennettiin jo ennen ajanlaskun alkua ja sai nykyisen muotonsa 1500-luvulla. Linnan yhteydessä toimii arkeologinen museo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Linnassa vieraillessa kannattaa kierrellä samalla myös Marmariksen vanhassakaupungissa.

ShutterstockMarmariksen linna
Marmariksen linnan yhteydessä toimii myös museo.

Monille riittää Turkin puolella ohjelmanumeroksi paikallisissa basaareissa kiertely ja rannalla loikoilu. Marmariksen ranta ulottuu aina naapurikaupunkiin saakka.

Laivamatka Rodokselta Marmarikseen kestää nopeimmillaan vain noin tunnin aluksesta riippuen. Yleensä matkalippuja kannattaa kysyä noin päivää ennen retkeä. Mukana tulee olla passi.

Omatoimisesti Turkkiin matkustavat voivat ostaa lauttaliput verkon kautta. Liput maksavat noin 50 euroa per suunta.

>> Lue lisää vinkkejä Rodokselle Rantapallon kohdeoppaasta!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rodos

Ilmainen loma Rodoksella? Tällaista etua voi hakea viime vuonna keskeytyneestä matkasta

Voidokilian ranta Kreikassa

Yksi Kreikan kauneimmista rannoista löytyy jostain aivan muualta kuin saarilta – tältä se näyttää

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja