Hyppää sisältöön

Ei mitään pikkulätäköitä – nämä uima-altaat saavat sinut haukkomaan henkeäsi

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 13.05.2015
Oletko kyllästynyt tavallisiin uima-altaisiin ja kaipaat persoonallisempia elämyksiä? Katso lista kymmenestä erikoisesta uima-altaasta maailmalla.

1. Maailman suurimmassa uima-altaassa riittää vettä

Maailman suurin uima-allas sijaitsee Chilessä. Kilometrin pituinen ja jopa 35 metriä syvä uima-allas on San Alfonso del Mar -lomakeskuksen asiakkaiden käytössä, eikä kahdeksan hehtaarin kokoisessa altaassa tule ahdasta. Jättimäinen uima-allas imee sisäänsä 250 miljoonaa litraa vettä, ja allas on niin suuri, että siinä voi opetella jopa purjehtimaan.

>> Lue ja katso kuvat: Tällainen on maailman suurin uima-allas – pituutta kilometri ja syvyyttä 35 metriä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Kaupunkimaisemia uima-altaalta käsin

Teksasin osavaltiossa Yhdysvalloissa on mahdollisuus uida aivan pilvenpiirtäjän reunalla, sillä Hotel Joulen katolla voi polskia uima-altaassa, joka ulottuu pidemmälle kuin itse rakennus. Uima-allas on nimittäin osittain tyhjän päällä, ja uintireissu kahdeksannessa kerroksessa voi heikottaa myös hurjapäisintä uimaria.

3. Uima-altaan lasipohjan läpi näkymät sadan metrin korkeudesta

Kiinalaisen Holiday Inn -hotellin 24. kerroksessa sijaitsevasta uima-altaasta voi tiirailla suoraan maahan, sillä altaan pohjasta avautuu nimittäin kaupunkinäkymä sadan metrin korkeudesta. Vedessä pulikoivat uimarit voivatkin seurata vaikkapa liikenteen hulinaa kesken sukellusharjoituksen.

Golden Nugget
Las Vegasissa sijaitsevan Golden Nugget -kasinohotellin uima-altaalla voisi kuvitella polskivansa haiden seurassa.

4. Ui haiden kanssa

Lasvegasilaisen Golden Nugget -kasinohotellin uima-allas on useimpien mielestä äärimmäisen pelottava, sillä altaassa uidessa voisi helposti luulla uivansa haiden joukossa. Uima-altaan keskellä on nimittäin lasiseinällä erotettu allas, jossa ui useita kaloja, mukaanlukien haita. Sukeltaja voikin helposti kuvitella polskivansa aivan vaarallisen hain vieressä. Todellista vaaraa tässä altaassa ei kuitenkaan tarvitse pelätä.

>> Lue ja katso kuvat: Hotellissa uskomaton vesiliukumäki – uskaltaisitko suhauttaa haialtaan läpi?

5. Koe uintipäivä valkoisessa luola-altaassa

Kreikan Santorinilla sijaitseva Katikies-luksushotelli tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden uida erikoisissa uima-altaissa. Hotelli on nimittäin rakentanut uima-altaat vitivalkoisten kallioiden luolamaisiin soppiin, joissa uiva voi leikkiä olevansa keskellä mystistä luolaa. Parhaimmillaan uima-altailta avautuu myös näkymä upeaan auringonlaskuun, josta lomasaari on hyvin tunnettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue ja katso kuvat: Kuin valkoinen luola – näin upea uima-allas löytyy Kreikan romanttisimmalta saarelta

6. Sukeltajien suosimassa uima-altaassa saa pidätellä henkeään

Kuinka syvälle uskallat mennä? Sukeltajien suosima uima-allas, The Nemo, sijaitsee Belgiassa ja ulottuu jopa 33 metrin syvyyteen. Tavallinen uimari tuskin tarvitsee niin syvää uimapaikkaa, mutta allas on mainio paikka harjoitella sukeltamista. Jännitystä tuovat useat vedenalaiset luolat, joita on rakennettu pitkin allasta.

7. Ui lumen keskellä

Tarkenisitko uida pakkasessa? Sveitsiläisen The Cambrian Adelboden -hotellin asiakkaiden käytössä olevalta uima-altaalta avautuvat upeat näkymät lumihuippuisille Alpeille. Pakkasista ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, sillä veden lämpötila on miellyttävä, vaikka vain vähän matkan päässä olisikin lunta. Ja totta kai Alpeilla voi viettää upeaa lomaa myös kesäaikaan.

>> Lue ja katso kuvat: Ei mikään tavallinen uima-allas! Hotellivierailla huikeat maisemat – katso kuvat

8. Verenpunainen uima-allas Thaimaassa

Suurimmassa osassa uima-altaista vesi näyttää siniseltä, sillä se tuo mielikuvan raikkaasta vedestä. Thaimaassa Koh Samuin saarella voi kuitenkin uida altaassa, jonka vesi näyttää laattojen värin vuoksi verenpunaiselta. Vaikka uintikokemus The Library -lomakompleksin altaassa ei juuri poikkea muista uima-altaista, on ajatus verenpunaiseen altaaseen kastautumisesta epämiellyttävä.

>> Lue ja katso kuvat: Kuin veressä uisi – hotellin uima-altaan punainen vesi hämmentää turistin Thaimaassa

Marina Bay Sands
Pilvenpiirtäjien yläpuolella sijaitseva uima-allas ei ole korkean paikan kammoisen suosikkipaikka.

9. Unohtumaton uintikokemus pilvenpiirtäjien yläpuolella

Singaporessa voit uida pilvenpiirtäjien yläpuolella, sillä tunnetun Marina Bay Sands -hotellin katolla sijaitseva uima-allas on 150 metrin huimassa korkeudessa. Hotellin 57. kerroksen uima-allas tarjoaa huikeat näkymät kaupungin yläpuolelle, sillä harva singaporelainen pilvenpiirtäjä yltää samoihin korkeuksiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue ja katso kuvat: Tämä uima-allas on kuin maailman katolla – ei korkeanpaikankammoisille!

10. Ui pauhaavan vesiputouksen vieressä

Sambian ja Zimbabwen rajalla sijaitsevilla kuuluisilla Victorian vesiputouksilla voi uida luonnon muodostamassa Devil’s Pool -uima-altaassa 109 metrin korkeudessa sijaitsevassa uima-altaassa on syyskuusta joulukuuhun sen verran matala vesi ja kevyt virtaus, että siinä voi uida turvallisesti. Vieressä pauhaava vesiputous ja äkkijyrkkä pudotus reunalta pitävät kuitenkin heikkohermoisimmat vesipedot poissa uima-altaasta.

>> Lue ja katso kuvat: Onko tämä maailman pelottavin uima-allas? Näkymät saavat pään pyörälle

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Flickr / Rubén Moreno Montolíu, bourgeoisbee, Michelle Lee

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maailman syvin uima-allas Dubaissa

Tältä näyttää maailman syvin uima-allas – 60 metrin pudotus pohjalle

Tallinnan hotellit, joissa on uima-allas

Tallinnan parhaat uima-altaat – 12 hotellia, joissa pääset uimaan

Tukholma, Ruotsi

Tästä et tiennyt! Tukholman yllättävin uima-allas on avoinna kaikille – piilossa keskellä vanhaakaupunkia

Dubain korkein infinity pool

Vau, mikä uima-allas! Tältä näyttää 200 metrin korkeuteen rakennettu infinity pool Dubaissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja