Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Thaimaa

Koh Chang on pala aitoa Thaimaata

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.10.2018
Piditpä sitten patikoinnista sademetsässä tai rennosta rantaelämästä, Thaimaan toiseksi suurimmalla saarella riittää tarjontaa hyvistä hotelleista monipuolisiin aktiviteetteihin.

Elefanttien saari

Koh Chang eli Elefanttisaari on Phuketin jälkeen Thaimaan toiseksi suurin saari. Koh Chang sijaitsee Siaminlahdella alle kymmenen kilometrin päässä mantereesta. Aiemmin ainoastaan paikallisasukkaiden tuntema saari on viime vuosina kasvanut nopeassa tahdissa yhdeksi Thaimaan suosituimmista lomakohteista.

Pinta-alaltaan noin 430 neliökilometrin kokoinen saari on suurelta osin sademetsää ja suojeltua aluetta. Patikkaretket sademetsän siimeksiin ovat suosittua ajanvietettä. Lomailijat huvittelevat saarella myös sukeltamalla ja snorklaamalla sekä veneretkillä lähisaarille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koh Chang sopii rentoa rantalomaa kaipaaville sekä lapsiperheille. Iltaelämältään hiljaisessa kohteessa pääosassa ovat rannat ja leppoisa lomanvietto.

Koh Chang

Aurinkoa riittää ympäri vuoden

Koh Chang on ilmastoltaan trooppinen ja saarelle voi periaatteessa matkustaa ympäri vuoden. Suosituinta matkustusaikaa ovat kuitenkin talven kuukaudet marras-joulukuusta maalis-huhtikuulle.

Talvella saaren ilmasto on kuivempi ja viileämpi kuin tukahduttavan kuumilta tuntuvina ja sateisina kesäkuukausina. Päivän keskilämpötila pysyttelee 30 asteessa läpi vuoden.

Suosikkikohde White Sands Beach

Rantaelämä on monelle pääasiallinen syy saapua Koh Changille. Parhaat ja suosituimmat rannat löytyvät saaren länsilaidalta, missä sijaitsevat myös saaren suosituimmat turistialueet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

White Sands Beach on Koh Changin keskeisiä matkailualueita. White Sands Beachista löytyvät kaikki matkailijan kaipaamat palvelut, sekä saaren paras valikoima ravintoloita ja baareja.

White Sands Beachin ohella suosittuja turistialueita saarella ovat Klong Praon ja Kai Baen rannat. Klong Prao on neljän kilometrin mittaisena saaren pisin ranta, joka tarjoaa myös vesiurheilumahdollisuuksia. Kai Bae puolestaan on noussut White Sandsin haastajaksi kauppojen ja ravintoloiden määrässä.

Rentoa rantaelämää

Siinä missä White Sands Beach kumppaneineen vilisee turisteja, löytyy Koh Changilta mahdollisuuksia myös hiljaiseloon. Rauhallisempien rantojen ystävät viihtyvät esimerkiksi turistikeskuksia monta astetta leppoisemmalla Lonely Beachilla.

Koh Changin rannoilla voi laiskottelun lisäksi harrastaa myös monenlaisia lajeja. Sukellus ja snorklaus ovat Thaimaassa suosittua ajanvietettä, mihin lämpimät ja kirkkaat vedet tarjoavat loistavat mahdollisuudet. Vesiskoottereilla voi ajella esimerkiksi Hat Sai Khaon ja Klong Praon rannoilla.

Myös tapahtumat houkuttelevat väkeä turistikohteiden hiekkarannoille. Monien juhlapyhien kuten kiinalaisen uudenvuoden ja Loy Kratongin aikaan Koh Changin keskukset heräävät eloon. Tällöin muutoin varsin rauhallisesta iltaelämästä tunnettu lomakohde täyttyy aamun pikkutunneille asti kestävästä juhlinnasta.

Retkiä sademetsiin ja lähisaarille

Retkeilyn saralla Koh Changilla on paljon tarjottavaa.

Koh Chang on suurelta osin sademetsää, jonka siimeksissä piileviin vesiputouksiin kannattaa tutustua. Myös itärannikon kalastajakylät ovat enemmän kuin vierailun arvoisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saarelta kannattaa tehdä lisäksi veneretkiä rannoille ja lähisaarille. Esimerkiksi Koh Makin ja Koh Wain pikkusaaret ovat oiva kohde päivän mittaiselle saariretkelle.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KOH CHANGILLA

Elefanttisaari Koh Chang

Lennot ja matkat

Koh Changille ei ole suoria lentoja, vaan saarelle täytyy matkustaa Suomesta esimerkiksi Bangkokin kautta.

Pakettimatkoilla matka jatkuu Bangkokista kotimaan lennolla Tratin lentokentälle, joka on mantereella lähimpänä Koh Changia sijaitseva lentokenttä. Tratista puolestaan matkataan bussilla satamaan ja lautalla kohti Koh Changia.

Myös omatoimimatkaaja voi matkustaa Koh Changille jonkin suuren keskuksen kuten Bangkokin kautta ja jatkaa matkaa joko kotimaan lennolla tai bussilla kohti lomakohdetta. Lennot Thaimaahan maksavat noin 600–1100 euroa.

Majoituspalvelut kehittyvät koko ajan

Koh Chang kehittyi nopeassa tahdissa suosituksi matkakohteeksi. Saarelle rantautuneet suuret hotelliketjut ovat kasvattaneet Koh Changin majoitusvalikoimaa viime vuosina huimasti. Eniten hotelleja löytyy White Sands Beachilta ja Klong Praolta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Valikoima vaihtelee vaatimattomista majataloista loistoluokan hotelleihin. Edullisimmillaan yösijan saa alle kympillä ja myös hyvätasoiset hotellit ovat verrattain edullisia. Keskimäärin hotelliyö Koh Changilla maksaa noin 50–80 euroa halutusta tasosta riippuen.

Liikkuminen Koh Changilla

Helppo ja hyvin edullinen tapa liikkua Koh Changilla ovat songtaew-lavataksit. Kyyti maksaa matkan pituudesta riippuen usein alle euron. Myös mopon vuokraaminen on kätevä tapa liikkua saarella.

Lähisaarten ja rannikon välillä liikutaan lautalla tai pitkähäntäveneellä.

KOH CHANGIN NÄHTÄVYYDET

Ranta Koh Changilla

Than Mayomin vesiputous

Koh Changilla sijaitsee useampiakin vesiputouksia. Yksi kauneimmista on Than Mayom.

Rannikon kalastajakylät

Saaren itärannikkoa reunustavat kalastajakylät antavat vilauksen aidosta thaimaalaisesta elämänmenosta.

Klong Praon ranta

Koh Changin länsirannikolla sijaitseva Klong Prao on yksi saaren suosituista rannoista. Alueella on hyvät snorklausmahdollisuudet.

KOH CHANGIN PARHAAT

Uima-allas Koh Changilla

Kokeile näitä Koh Changilla

  1. Loikoilu rannalla
  2. Snorklaus

Koh Changin miinukset

  • Hiljainen iltaelämä
  • Sateinen kesä ja alkusyksy
  • Malariariski

Lisätietoa

Tourism Thailand
IamKohChang.com

Kuvat: Flickr: AntwerpenR, Clay Irving, Eric Molina

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää