Eurooppa

Varjoliitämässä Sloveniassa – ehkä elämäni parhaat 10 minuuttia

keskiviikko, heinäkuu 12, 2017

Miten mahtava onkaan se tunne kun pääsee vihdoin kokemaan jotain kauan odottamaansa ja vielä parempaa on se kun omat odotukset vielä ylittyvät! Juuri näin kävi Sloveniassa kun lähdimme Villen kanssa kokeilemaan varjoliitoa Triglavin kansallispuistossa.

Triglav oli aivan nappivalinta ensimmäiselle varjoliidolle, koska pääsimme nauttimaan niin huikeista maisemista Bohinj-järven yllä liidellessä että pää meinasi poksahtaa niistä mahtavista fiiliksistä!

Olin etukäteen huolissani että saattaisin tulla pahoinvoivaksi lennon aikana, koska siedän huonosti esimerkiksi huvipuistolaitteita ja kaikenlainen vatsanpohjaa kutitteleva pyöritys saa helposti naamani vihertämään. Luin Tripadvisorista etukäteen kokemuksia ja aika monelle oli näin käynyt, joku jopa parjasi ohjaajaansa siitä että oli pyöritellyt varjoa tarpeettomasti.

Onni oli kuitenkin puolellani ja säästyin pahoinvoinnilta ja sadistiselta ohjaajalta. Toki varjolla kääntyiltiin välillä jyrkemminkin, mutta suustani pääsi oksennuksen sijaan vain ilahtuneita kiljahduksia.

Mutta miten sinne ilmaan siis päädyttiin?

Hinku päästä varjoliitämään juuri Sloveniassa syntyi alunperin Pingviinimatkojen blogia lukiessa, toivottavasti saan nyt puolestani seuraavat uhrit koukutettua tähän hommaan! 

Suositelluimmat järjestäjät tuntuivat matkaoppaiden ja internetin mukaan olevan 3glav ja PAC sports, joista valitsimme jälkimmäisen, sillä sen tukikohta oli Bohinj-järvellä jossa aioimme majoittua. Majoituimme lopulta Bohinjilla Pod Voglom hostelliin, jossa PAC sports myös toimii, joten kaikki järjestelyt olivat erittäin helppoja. Hostellin asiakkaat saavat myös aktiviteeteista pientä alennusta, tosin olisin toivonut etukäteen tietoa siitä että alennus on pienempi kortilla maksaessa.

Ensikertalaisina valitsimme Villen kanssa lyhimmän (ja halvimman) lennon matalimmalta lähtöpaikalta, n. 500 metrin korkeudesta Vogar-vuorelta. Retki kustansi 100 euroa per naamataulu, josta saimme hostellin asiakkaina 5% alennuksen.

Varjoliidot tehdään tandemlentoina, joten ohjaajia oli mukana kaksi. Toinen sattui olemaan entinen slovenialainen mäkihyppääjä. Hän oli käynyt Suomessa monet kerrat kisoissa, Lahti ja Kuopio olivat tuttuja paikkoja. Lähtöpaikalle ajeltiin puolisen tuntia ja sen jälkeen vielä käveltiin hetki, samalla mm. Matti Nykäsestä jutellen.

Rinteeseen päästyämme ohjaajat alkoivat levittämään varjojaan ja minä ja Ville pällistelimme lumoutuneena huikeita vuoristomaisemia. Sääkään ei olisi voinut olla täydellisempi, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta.

Ei yhtään haitannut odotella näissä maisemissa

Pian juostaisiin alas tuota rinnettä

Näkyykö naamasta että olen vähän innoissani 😀

Pian meitä opastettiin kiipeämään valjaisiin ja minä sain kunnian lähteä lentoon ensimmäisenä. Ohjeistus oli yksinkertaisuudessaan “kun sanon hep, juokse kunnes maata ei enää ole jalkojen alla” ja ”istut  vasta kun ollaan ilmassa”. Vähän hirvitti juosta rinnettä alas, mutta ei mennyt kuin hetki niin olimme ilmassa ja olin jo lösähtänyt omaan istuimeeni. Lähdössä ei lainkaan tullut sellaista tiputusta kuin kuvittelin vaan suunta oli suoraan eteenpäin erittäin sulavasti liitäen.

Ja se lentämisen fiilis, en voi muuta sanoa kuin wau! Tältä siis tuntuu lentää! Aivan uskomaton tunne ja näin jälkikäteen voin todeta että myös äärimmäisen koukuttava.

Koko homman ainoa harmistus aiheutui siitä että olin suunnitellut kuvaavani liidon aikana GoPro -kamerallani, mutta sabotoin vahingossa itseäni unohtamalla kameraan WiFin päälle pari päivää aikaisemmin, sillä seurauksella että sain otettua 3 sekuntia videota ennen kuin kamerasta simahti akku. Noh, räpelsin sitten kännykälläni jotain kuvamateriaalia siinä lennon aikana, mutta käteni tärisivät adrenaliinista siinä määrin että pelkäsin tiputtavani koko kännykän. Lisäksi en oikein keskittynyt siihen mitä kuvasin, koska halusin tietenkin mieluummin tuijottaa itse maisemaa kuin kameran ruutua! Summa summarum, en oikein saanut kokemusta tallennettua kuvamuotoon toivomallani tavalla, mutta ainakin se on pysyvästi tallessa korvieni välissä!

Aivan liian pian olikin jo laskeutumisen aika, ohjeistus aika lailla yhtä simppeli kuin nousussa. Pitäisi vaan nousta istuimesta ja alkaa juosta heti kun jalkani koskettaisivat maata. Näillä ohjeilla laskeutuminenkin sujuin varsin sujuvasti, kunnia siitä erinomaiselle ohjaajalle! Ikuistin videolle Villen laskeutumisen ja tuosta lopusta näkee kuinka vaivattomasti kosketus maahan sujuikaan.

Tuolla se Ville menee! Kai näette tuon pikkiriikkisen punaisen läntin!

 

Jälkikäteen en voi todeta muuta kuin aivan järjettömän hieno kokemus ja todellakin joka sentin arvoinen! Välittömästi olisi tehnyt mieli mennä uudestaan, mutta tietysti korkeammalta ja pidempään! Tämä ei kyllä aivan varmasti tule olemaan meikäläisen viimeinen varjoliito, siitä olen varma.

Ihastuin puuhaan niin että tutkin vielä Suomessakin miten lajia olisi mahdollista alkaa itse harrastaa. Olisihan siihen löytynyt kursseja, mutta seinä tuli vastaan siinä kohtaa kun hinnassa paljastui olevan vähän turhan monta nollaa perässä. No, ehkä vielä jonain päivänä!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa keskiviikko, heinäkuu 12, 2017 at 21:15

    Tota voisin kyllä joskus kokeilla! Oon liian nössö benjihyppyihin tai laskuvarjohommiin, mutta toi taitaisi olla just sopivan extremeä. Plus noi maisemat on aika päheet 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, heinäkuu 13, 2017 at 09:25

      Suosittelen ehdottomasti! En itsekään perusta hirveästi mistään vapaapudotuksista (myöskin liian nössö :D), mutta tää oli kyllä juuri sopivalla extremeysasteella että tunsi vähän tekevänsä jotain hurjaa, mutta ei kuitenkaan mitään ihan hirveetä.
      Toinen mitä kiinnostais kokeilla olis kuumailmapalloilu, täytyy varmaan selvittää sitä seuraavaksi!

    Leave a Reply