Kalifornian osavaltiossa sijaitseva Yosemiten kansallispuisto oli viimeinen pitstop viime kevään hengästyttävällä kansallispuisto tourneella. Siihen mennessä kun viimein saavuimme Yosemiteen olimme kahdessa viikossa ehtineet vierailla kuudessa eri Utahin ja Kalifornian kansallispuistossa. Saattaisi siis luulla että…
-
-
Arches kansallispuiston parhaasta päiväpatikasta tulikin jo kirjoiteltua, mutta kansallispuistossa on toki paljon muutakin nähtävää ja sen näkemiseen liittyy myös muutama käytännön seikka joita ajattelin tällä kertaa avata. Puistossa ei valitettavasti ole käytössä minkäänlaisia yhteiskuljetuksia…
-
Yksi road trippailun ehdottomista eduista on se että sitä tuppaa päätymään puolivahingossa mitä erikoisimpiin paikkoihin. Koko reissun oudoimpaan ja samalla huvittavimpaan majoitukseen päädyimme kun etsimme sopivaa majoituspaikkaa matkalle Zionin kansallispuistosta kohti Yosemiteä. Alunperin Zionissa…
-
On tullut taas aika puhua rahasta. Tällä kertaa käsittelyssä on keväinen kolmen viikon matka Yhdysvaltain länsipuolelle, josta kaksi viikkoa oli puhdasta road trippailua ja molemmissa päissä vietettiin muutama päivä kaupunkilomaa. Reissussa olimme Villen kanssa…
-
Grand Canyon on niin massiivinen paikka että siellä voi vierailla monessa eri paikassa. Las Vegasista tullessa lähin vierailupiste on west rim eli länsireuna, joka ei ole osa Grand Canyonin kansallispuistoa vaan sijaitsee Hualapai alkuperäiskansan…
-
Itäisestä Utahista, vähän keskeltä ei mitään löytyy upea kansallispuisto, joka pääsi mukaan Usan road tripin matkasuunnitelmaan vähän sattumalta. Canyonlands ei ollut ennalta tuttu, mutta (suhteellisen) lähellä sijaitseva Archesin kansallispuisto houkutteli meidät alueelle, jolloin Canyonlandskin…
-
Bryce Canyon on yksi Utahin osavaltion peräti viidestä eri kansallispuistosta, mutta se eroaa selvästi muista omaperäisen ulkonäkönsä vuoksi. Bryce Canyonille tunnusomaista ovat hoodoot, punertavasta hiekkakivestä eroosion myötä muodostuneet kivipylväät. Hoodoita on toki muuallakin, mutta…
-
Monument valley on paikka jonka varmaan lähes jokainen länsimaisen populäärikulttuurin parissa kasvanut tunnistaa ainakin jollain tasolla. Ikonista maisemaa on käytetty lukuisissa mainoksissa ja elokuvissa, varsinkin westerneissä. Tästä syystä paikan päällä odottaakin koko ajan että…