Browsing Tag

halong bay

  • Aasia

    Miten valita Halong Bayn risteily?

    Aiemmin kirjoitinkin jo kaksiosaisen matkakertomuksen siitä miten meidän kahden yön Halonginlahden risteily sujui, sen voi lukea täällä ja täällä. Halonginlahti kuuluu kaikessa kauneudessaan aika ymmärrettävästi Vietnamin suosituimpiin turistikohteisiin ja siellä missä on turreja on…

    perjantai, 16 maaliskuun, 2018
  • Aasia

    Halong Bayn risteily – osa 2/2

    Edellisen illan aikainen nukkumaanmeno kannatti, sillä Halonginlahden risteilyn toisena päivänä aamiaista tarjoiltiin klo 6:30 ja ennen puoli kahdeksaa olimme jo jonottamassa Ti top-saaren porteilla pääsyä saaren huipulla sijaitsevalle näköalapaikalle. Ti topilla on alueen ainoa…

    perjantai, 9 maaliskuun, 2018
  • Aasia

    Halong Bayn risteily – osa 1/2

    Meidän risteilykokemus starttasi tyypilliseen tapaan Hanoista, josta lähdettiin bussikyydillä siirtymään kohti Halonginlahden satamaa. Etäisyys on vain 150 kilometriä, mutta ruuhkassa puksutellen matkaan saatiin kulumaan noin kolme ja puoli tuntia. Itse risteily lähti liikkeelle puolen…

    perjantai, 2 maaliskuun, 2018
  • Aasia

    Vietnamin reissun parhaat (ja paskimmat) hetket pikakelauksena

    Vietnamin reissulta on nyt rantauduttu takaisin edelleen kylmään ja pimeään Suomeen ihmettelemään sitä ettei parissa viikossa ehtinytkään vielä kotimaassa vuodenaika vaihtua kevääseen. Talven loppumista odotellessa lienee siis vain tyydyttävä fiilistelemään matkakuvia ja suunnittelemaan seuraavia…

    torstai, 1 helmikuun, 2018
  • Aasia

    Matkasuunnitelma: Vietnamin läpi kahdessa viikossa

    Perjantaina koittaa lähtö Vietnamiin, joten nyt on hyvä hetki vähän availla matkasuunnitelmaa. Vietnamissa saa oleilla 15 päivää ilman viisumia ja juuri sen mittainen reissu on tiedossa. Tuttu matkustustiimi on taas koossa, samalla kolmen hengen…

    torstai, 11 tammikuun, 2018