Jos Sydneyssä kaipaa liikuntaa ja haluaa samalla nauttia upeista rantamaisemista kannattaa ehdottomasti suunnata kohti Bondi beachiä, josta alkaa rantakallioita syleilevä kävelyreitti kohti Coogeen rantaa. Omalla kohdallani kävi sen verran hyvä tuuri, että satuin olemaan…
-
-
Magnetic island päätyi matkasuunnitelmaani lähes pelkästään sillä meriitiillä että se vaikutti kiinnostavalta pysähtymispaikalta Cairnsin ja Airlie beachin välillä. Valitettavasti jossain kohtaa suunnitteluprosessia mietintämyssy oli päässä nurinpäin, sillä olin varannut Magnetic islandille vain yhden yön…
-
Neljä viikkoa Australiassa on takana ja tuntuu, että samaan aikaan ehdin tehdä ja nähdä ihan hurjan määrän erilaisia asioita ja silti tutustuin vain pienen pieneen viipaleeseen Australiasta. Ihan huikean monipuolinen (ja massiivinen) maa! Aloitin…
-
Päätin melko varhaisessa vaiheessa unelmien reissua suunnitellessa, että lähden matkaan pelkkien käsimatkatavaroiden voimin. Olen jo niin tottunut matkustamaan kevyesti, että arvelin sen onnistuvan vaikka nyt olisikin kyse pisimmästä reissusta jonka olen ikinä tehnyt. Kevyesti…
-
Parin tunnin junamatkan päässä Sydneystä sijaitsee Blue Mountainsin kansallispuisto, joka on aivan loistava päiväretkikohde varsinkin jos arvostaa upeita maisemia ja hyviä patikointimahdollisuuksia! Kansallispuistoon kaupataan paljon valmiita retkiä, mutta puolet halvemmalla pääsee kun hoitaa homman…
-
Olo on hieman epätodellinen. Ihanko oikeasti olen neljän viikon päästä lähdössä kolmen kuukauden reissuun? Ainakin vuoden olen toivonut että aika voisi kulua vähän nopeammin jotta vihdoin pääsisin matkaan, mutta nyt fiilis alkaa vaihtua siihen…
-
Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän pyrin elämääni niin että lähden rohkeasti toteuttamaan haaveilemiani asioita enkä vaan vatvo niitä päässäni ja istuta pysyvästi “sitten joskus” -kategoriaan. Nykyään yritän suhtautua unelmiini mahdollisimman pragmaattisesti. Kaikkea ei voi…