Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

archesin kansallispuisto

  • Pohjois-Amerikka

    Käytännön vinkit Archesin kansallispuistoon

    Arches kansallispuiston parhaasta päiväpatikasta tulikin jo kirjoiteltua, mutta kansallispuistossa on toki paljon muutakin nähtävää ja sen näkemiseen liittyy myös muutama käytännön seikka joita ajattelin tällä kertaa avata. Puistossa ei valitettavasti ole käytössä minkäänlaisia yhteiskuljetuksia…

    torstai, lokakuu 10, 2019
  • Pohjois-Amerikka

    Devil’s Garden – Archesin kansallispuiston upea päiväpatikka

    Lähtisitkö patikoimaan paholaisen puutarhaan? Nimi on pahaenteinen, mutta kyseessä on mitä loistavin päiväpatikka Archesin kansallispuistossa Utahissa. Vielä huhtikuussa alueelta löytyi myös vihreän kasvillisuuden pilkahduksia, mutta pääasiassa paholaisen puutarhointi on keskittynyt erilaisiin kivimuodostelmiin, mukaanlukien tietysti…

    torstai, kesäkuu 27, 2019
  • Pohjois-Amerikka

    Mitä jäi käteen eeppiseltä Yhdysvaltain road tripiltä?

    Huh. Nyt oli sellainen reissu että vieläkin hengästyttää. Eikä vain siksi että reissutahti oli paikoitellen aika tiukka vaan onneksi enemmän kaikesta nähdyn ja koetun määrästä jota pitäisi jotenkin pystyä käsittelemään. Yksikin nähdyistä kansallispuistoista olisi…

    tiistai, toukokuu 14, 2019