Egmontin kansallispuisto sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaaren lounaisnurkassa, hieman syrjässä saaren valtaväyliltä ja jää ehkä siksi aika monelta Uuden-Seelannin kävijältä näkemättä. Istuin bussissa ylimääräiset kuusi tuntia vain puistoon päästäkseni, mutta tämä sivupolku oli ehdottomasti vaivan väärti!
Egmontin kansallispuiston keskipiste on tulivuori, Mt Egmont, josta käytetään myös maorinkielistä nimeä Taranaki. Se tunnetaan symmetrisestä muodostaan: ylhäältä päin vuori ja sitä ympäröivä metsä näyttää aivan valtavalta ympyrällä.
New Plymouth on vajaan 60 000 asukkaan kaupunki länsirannikolla, noin 30 kilometriä Egmontin kansallispuistosta pohjoiseen ja toimii erinomaisena tukikohtana puiston tutkimiseen. Autollisille ajomatka eri puolille puistoa on miellyttävän lyhyt ja autottomille on tarjolla tilauskyytejä.
Helpoiten tilauskyydin löytää Egmontin pohjoispuolelle, jossa sijaitsee puiston vierailukeskus. Patikointireiteistä on mukavasti valikoimaa, lyhyistä ja helpoista, monen päivän mittaisiin. Taranakin huipullekin voi halutessaan kiivetä päiväpatikkana, mutta 2518 metrisen tulivuoren huiputtaminen ei ole ihan sieltä helpoimmasta päästä.
Yksi puiston hienoimmista patikoista on 2-3 päivän mittainen Pouakai circuit. Jos monen päivän mittainen patikka tuntuu liian vaativalta, hyvä vaihtoehto on Pouakai crossing, joka on pätkäisty versio koko kierroksesta ja 19 km mitaltaan juuri sopiva päiväpatikaksi. Matkalle mahtuu todella vaihtelevaa maastoa ja erittäin komeita maisemia, jos vaan pääsee nauttimaan kirkkaasta päivästä.
Ensimmäinen osuus reitistä kulkee 7,5 km puiston vierailukeskukselta Holly hutille ja aikaa tähän pätkään saa varata 3-4 tuntia. Alkuun päästään reippaalla ylämäellä, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen reitti tasaantuu loivemmaksi. Polku on kuitenkin paikoitellen kivistä ja juurakkoista, joten keskittymistä vaaditaan.
Valitettavasti osuin itse paikalle hyvin tuulisena ja pilvisenä päivänä, puuskat olivat paikoitellen kovia ja tuulen- ja sateenpitävä takki oli tarpeeseen. Maisemat olisivat varmasti olleet kirkkaalla upeat, mutta kyllä nytkin ihasteltavaa löytyi.
Holly hutilta löytyy wc ja tupa, joka sopii hyvin lounastaukopaikaksi. Sieltä matka jatkuu kohti Pouakai majaa, jonne kävelyyn saa varata 2-3 tuntia.
Maisemat vaihtuvat dramaattisesti, sillä luvassa on suota, joka poikkeaa täysin aiemmasta vuoristofiiliksestä. Ahukawakawa suon jälkeen vuorossa on reitin toinen pitkä nousu, läpi sammaleisen metsän ylös kohti karumpia maisemia. Tässä vaiheessa aloin saada niskaani tihkua ja polku oli niin mutainen, että sillä kävely oli hidasta ja rasittavaa uppottavien kohtien väistelyä. Ympärillä ei näkynyt juuri muuta kuin valkoista pilveä ja aloin mutista itsekseni, että olisi varmaan voinut jäädä yhtä hyvin hostellille, sieltä olisin nähnyt näistä maisemista suunnilleen yhtä paljon kuin näissä olosuhteissa.
Ennen Pouakain majaa on mahdollista tehdä pieni sivulenkki pienelle lammelle, josta voi tyynellä säällä nähdä täydellisen heijastuksen Taranakivuoresta. Tuntui hieman turhalta vaivautua paikalle, koska maisema oli täysin pilvien peittämä, mutta tarvoin pikkukiukussani kuitenkin eteenpäin.
Ja tapahtui ihmeiden ihme! Pilviverho raottui ja pääsin vihdoin näkemään Taranakivuoren koko komeudessaan. Tai ainakin melkein, pilviä seilaili edelleen ohi vähän väliä.
Ihmeteltyäni ilmestynyttä maisemaa ja räpsittyäni siitä 20 lähes identtistä kuvaa jatkoin matkaa Pouakai majalle. Sää oli tehnyt täyskäännöksen ja nyt paistoikin aurinko kirkkaana ja majalta avautui näkymä New Plymouthin yli merelle asti.
Tästä jäljellä oli enää patikan helpoin osuus. Loppumatka kuljetaan Mangorei reittiä alamäkeen metsän siimeksessä. Aikaa saa varata pari tuntia, tosin nopeamminkin se saattaa sujua. Minulla meni koko reitin tarpomiseen kahdeksan tuntia, josta noin 6,5 tuntia oli varsinaista patikointia.
Kuten nimestä saattaa päätellä, Pouakai crossing alkaa ja päättyy eri paikkoihin. Jos on siis liikkeellä autolla, kannattaa ajaa auto parkkiin Mangorei reitin parkkipaikalle ja varata kyyti sieltä vierailukeskukselle. Näin voi patikoida rauhassa omaa tahtiaan kohti loppupisteellä odottavaa autoaan.
Kaiken kaikkiaan Pouakai crossing on fantastinen patikka. Pidin erityisesti sen vaihtelevasta maastosta ja maisemista. Kirkkaalla ilmalla uskoisin sen olevan täysi kymppi, mutta vähän huonommassakin säässä se oli ehdottomasti vaivan ja kaiken mudassa rämpimisen arvoinen!
Lisää tietoa reitistä:
Kirkkaan sään kuvia reitin varrelta
Tarkka reittikuvaus ositettuna
1 Comment
Voi vitsit, nää sun Uusi-Seelantijutut saa kyllä haluamaan sinne takaisin. Siellä riittäisi kyllä hienoja paikkoja pitkäksikin aikaa.