Eurooppa

Olutta maailmalla, osa 1: Barcelona

lauantai, joulukuu 10, 2016

Tätä blogia lukeville tuskin tulee yllätyksenä, että pidän suuresti oluiden maistelusta. Yleisesti ottaen, maisemien ja paikallisen ruokakulttuurin lisäksi, olen erittäin kiinnostunut tutkimaan miten laajasti nykyinen pienpanimobuumi näkyy missäkin maassa ja kaupungissa. Ajattelin, että voisin käsitellä havaintojani tässä blogissa. Toivottavasti joku saa näistä hyödyllisiä vinkkejä. Juttusarjan lähtölaukauksen suorittaa Barcelona, jossa kävimme Annin kanssa lokakuussa.

Viikon kiertelyn perusteella, Barcelonan olutkulttuuri voi oikein hyvin. Todella monesta ravintolasta saa muutakin kuin paikallista Karjalaa ja pienemmissäkin ruokakaupoissa on yleensä tarjolla muutamia vaihtoehtoja keppanalle. Jotkut kioskit ja kaupat myyvät myös paikallisten pienpanimoiden tuotteita edulliseen hintaan, josta iso plussa. Ja tietysti, mitä isompi kauppa, sitä enemmän valikoimaa. Karkeasti arvioituna hinnat tuntuivat olevan noin puolet Suomen vastaavista.

 

Tätäkin löytyy kaupasta. En suosittele ostamaan.

Tätäkin löytyy kaupasta. En suosittele ostamaan.

 

Barcelonassa oli myös lukuisia pelkästään oluisiin erikoistuneita kauppoja. Kävin tämän reissun aikana vain yhdessä, mutta näin katukuvassa useita vastaavia puljuja. Vierailemani paikka oli nimeltään Rosses i Torrades ja sen valikoima oli varsin vaikuttava. Edustettuna oli useita maita ja paikallisia tuotteita oli myös lukuisia. Tämän avulla oli helppo lähteä tutkailemaan miten omistautuneita paikalliset pienpanimot oikeasti ovat tälle upealle mallasjuomalle.

 

Olutkaupan yksi seinämistä

Olutkaupan yksi seinämistä

 

Christian Bale Ale on mielestäni nokkela nimi oluelle.

Christian Bale Ale on mielestäni nokkela nimi oluelle.

 

Aika omistautuneita ovat. Mukaan tarttui varsin onnistuineita pale aleja, sekä erittäin maukas imperial stout. Paljon mielenkiintoista jäi vielä hyllyyn, eli eiköhän tuolla tule käytyä uudestaankin.

 

Olutravintolat

Tottakai tuli vierailtua myös muutamassa olutravintolassa, joista voisin raapustaa pienet arviot. Sanottakoot kärkeen, että jos käyt vain yhdessä olutravintolassa, BierCab on paras vaihtoehto, sekä ruuan että oluttarjonnan puolesta.

Biercab ( http://biercab.com ): Tämä oli parin visiitin perusteella erittäin suosittu ravintola, eikä syyttä. Tunnelma on viihtyisä, joskin välillä hieman meluisa. Palvelu toimii ja oluen kaveriksi tilailtavat tapakset ovat todella hyviä. Suosittelen erityisesti kokeilemaan Patatas bravas annosta: Pöytään kannetaan kivilevy, jonka päällä on Runebergin torttuja muistuttavia friteerattuja perunakuutioita, joiden päällä on valkosipuliaiolia sekä mielettömän hyvää tulista kastiketta. Tilasimme näitä kummallakin visiitillä.

 

BierCab ulkoapäin

BierCab ulkoapäin

 

Kivoja tapaksia tarjolla!

Kivoja tapaksia tarjolla!

 

Parasta

Parasta.

 

Oluttarjonta on myös varsin vaikuttava. Talossa on ilmeisesti aika tiuhaan vaihtuvia hanatuotteita. Hanojen sisällön näkee seinillä olevilta infotauluilta, joten tilaus on tehty todella helpoksi. Pyytää vaan tarjoilijalta olutta vastaavan numeron ja pian edessäsi on tuoppi / olutlasi, riippuen oluen tyylilajista.

 

Take your pick!

Take your pick!

 

Muistaakseni lasissa oli tupla-ipaa. Annilla piti olla jotain mustaherukkaolutta, mutta tilalle tulikin luostariolutta. Pieni kämmäys tarjoilijalta.

Muistaakseni lasissa oli tupla-ipaa. Annilla piti olla jotain mustaherukkaolutta, mutta tilalle tulikin luostariolutta. Pieni kämmäys tarjoilijalta.

 

Viiden tähden paikka, jos minulta kysytään. Ja tehän kysytte. Palvelu toimii ja englannilla pärjäilee oikein mainiosti. Hintataso oli kohtuullinen, vaikka ei mitään superhalpaa ollutkaan. Jos Barcelonassa tulee vierailtua toiste, käyn ehdottomasti uudelleen.

 

Mikkeller Bar ( http://mikkeller.dk ): Mikkeller on yksi lempipanimoistani. Heiltä tulee todella mielenkiintoisia oluita ja katalogi on laaja. Näitä vastaavia ravintoloita taitaa olla useammassakin maassa (ainakin Islannissa huomasin vastaavan) ja hanoissa on ainoastaan Mikkellerin omia tuotteita. Mikä ei tosiaankaan ole miinus. Hanoja oli yhteensä reilu kymmenen ja jokaisessa tuntui olevan jotain mielenkiintoista. Lisää oluita löyty pullomuodossa. Ei siis valitettavaa tällä saralla. Ruokajuomaksi valikoitui ”maissiviini”, eli ohrasta ja maissista tehty vahva, suutuntumaltaan hieman viiniä muistuttava olut. Tykkäsin.

 

Annin valinta. En muista mitä tuo oli, mutta vaikutti kelpaavan

Annin valinta. En muista mitä tuo oli, mutta vaikutti kelpaavan

 

Valitettavasti mitä oluessa voitetaan, se ruuassa hävitään. Otimme hieman vastaavanlaisia perunoita kuin BierCabissa, mutta nämä olivat huomattavasti laimeampi kokemus. Lisäksi testasimme pulled pork leipää, mutta se oli todella kuivaa syötävää. Onneksi oli runsaasti nestettä jolla huuhdella ruoka alas. Eli en ainakaan tämän vierailun perusteella suosittele tätä ruokapaikkana. Jos erikoiset oluet taasen kiinnostavat, voisi valita huonomminkin.

 

Kuiva pettymys.

Kuiva pettymys.

 

Napar BCN ( http://www.naparbcn.com ): Sisustukseltaan todella omaperäinen ja viihtyisä ravintola. Vähän kuin olisi jossain steampunk henkisessä suuressa olohuoneessa. Oluita tilataan samalla tapaa kuin BierCabissa, eli seinällä on pari infomonitoria, josta näkee hanassa olevat tuotteet. Tarjonta oli vain hieman pienempi.

 

Viihtyisää

Viihtyisää

 

En tiennyt että tuohonkin sai pysäköidä. Öhhöhö.

En tiennyt että tuohonkin saa pysäköidä. Öhhöhö.

 

Ruokaosastolla mentiinkin enemmän gourmet osastolle. Hinnat olivat vähän kalliimmat kuin kahdessa edellisessä ravintolassa ja annokset pienempiä. No, tuli ainakin maistettua täydelliseksi paistettua kampasimpukkaa ja hyväähän se oli. Ei tuosta vaan oikein nälkä lähtenyt. Ihan kiva. Käymisen arvoinen jo pelkästään jännän sisustuksen vuoksi.

 

Kovin pieni annos, vaikka olikin maistuvaa

Kovin pieni annos, vaikka olikin maistuvaa

 

Ihan on nimikoidut lasit ja kaikki!

Ihan on nimikoidut lasit ja kaikki!

 

Tässä kokemukseni Barcelonasta pähkinänkuoressa. Deal with it.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply