Jotain ihan muuta

Näin säästän matkojani varten

perjantai, 8 helmikuun, 2019

Koska säästäminen on minulle tällä hetkellä erittäin akuutti asia, ajattelin avata hieman omaa säästötyyliäni. Kun päätin viime elokuussa että lähden tämän vuoden marraskuussa kolmen kuukauden reissulle pääasiassa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, tein samalla itselleni säästötavoitteen ja -suunnitelman tuleville 15 kuukaudelle. Hyvin samaan tyyliin säästän matkojani varten muutenkin, mutta nyt halusin suunnitelman paperille muistiin, jotta voin myös seurata sen toteutumista, sillä kyseessä on suurempi summa kuin normaalisti ja kurikin tiukempi.

Kyseessä ei tietenkään ole mikään one-size-fits-all säästösuunnitelma, omaa säästämistäni helpottaa merkittävästi se että elän parisuhteessa (eli jaan asumiskustannukset) eikä minulla ole lapsia tai lemmikkejä. Lisäksi asun keskustassa, joten selviän helposti päivittäisistä liikkumisista autoa omistamatta.

Tulot

Säästämisen mahdollisuuksiin vaikuttaa melko oleellisesti tulojen suuruus. Viime vuoden keskimääräinen nettopalkkani oli aika tasan 1900 euroa kuukaudessa. Tuossa on tosin mukana lomarahat, jotka halusin jättää kuukausittaisen laskelman ulkopuolelle, joten päädyin tekemään laskelmani 1800 euron nettopalkan mukaan. Se on pikkaisen alakanttiin suhteessa summaan joka yleensä napsahtaa tililleni, mutta koska ilta- ja viikonloppulisät sekä satunnaiset palkattomat vapaat vaihtelevat kuukausittain, laskelmien kannalta on järkevää valita summa joka ei yleensä ainakaan alitu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Ja näin se summa sitten jakautuu säästöjen ja kulujen kesken.

Säästöön 400 €

Joka kuukausi säästöön tipahtaa vähintään 400 euroa. Toki summa voi olla suurempikin jos ylimääräisiä tuloja jostain ilmestyy, mutta käytännössä säästösuunnitelmani on kyllä niin tiukka että ylityksiä harvoin syntyy. Tämän summan siirrän suoraan toiselle tilille. 15 kuukaudessa säästöä syntyy siis 6000 euroa. Ennen järjestelmällisen säästöprojektin aloittamista minulla oli reissua varten säästössä 4000 ja kymppitonni onkin tulevan reissun budjettikatto.

Sijoitukset 200 €

Aloin pari vuotta sitten miettiä säästämistä vähän pidemmälläkin aikavälillä ja sen myötä perehdyin paremmin sijoittamiseen. Suuntaan tuloistani pitkän aikavälin (20+ vuotta) sijoituksiin joka kuussa 200 euroa. Tälle rahalle minulla ei ole vielä miettittynä mitään tarkkaa käyttötarkoitusta, muuta kuin se että haluan pystyä matkustamaan myös myöhemmin elämässäni, mieluusti myös siinä vaiheessa kun alan nostaa todennäköisesti säälittävän pientä eläkettä. Jossain vaiheessa sijoitukset voisivat myös mahdollistaa jonkun pidemmän reissun tekemisen ilman tällaista älytöntä säästöprojektia jonka keskellä juuri nyt olen.

Asumiskulut ja ruoka 600 €

Minulla ja Villellä on yhteinen tili, johon molemmat siirrämme kuukausittain yhtä suuren osuuden palkoistamme. Minun osuuteni on 600 euroa kuussa ja se kattaa vuokran, veden, sähkön, internetin, suoratoistopalvelut (Netflix & HBO Nordic) sekä ruokakulut. Summa on melko tarkkaan laskettu riittämään juuri näihin pakollisiin kuluihin. Asumiskulut meillä Tampereen keskustan kaksiossa on yhteensä 900 euroa ja ruokaan kuluu tyypillisesti vähän vajaa 300 euroa kuukaudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Opintolaina 200 €

Maksan valitettavasti edelleen pois yliopiston aikana kertyneitä opintolainoja ja sama tulee jatkumaan vielä ainakin pari vuotta. En varsinaisesti kadu lainan ottamista, koska se mahdollisti edes jonkinlaisen reissaamisen silloinkin kun elämä oli muuten jatkuvaa rahan kanssa taistelua ja kituuttamista, mutta olisihan tuo ihan kiva saada pois päiväjärjestyksestä. Siinä vaiheessa kun koko laina on maksettu aion siirtää ainakin osan vapautuvista rahoista pitkän aikavälin sijoituksiin.

Hyväntekeväisyys 40 €

Minulla on Plan Internationalin kautta kummilapsi Etiopiassa, jonka hyväksi lahjoitan 30 euroa kuussa. Lisäksi teen 10 euron kuukausilahjoituksen Amnestylle. Vaikkei tuo suuri summa olekaan niin koen että saan tehtyä sillä ainakin vähän hyvää maailmassa.

Salijäsenyys 20€

Ryhmäliikunta on minulle luontevin tapa pysyä kunnossa, joten salijäsenyydestäni en ole valmis säästämisenkään nimessä luopumaan. Onneksi asun kuitenkin keskustassa, joten salitarjontaa löytyy runsaasti ja olen valinnut niistä tietenkin sen kaikista edullisimman vaihtoehdon, joka kustantaa maltilliset kaksikymppiä kuussa.

Puhelin 10 €

Liittymäni on Moi Mobiililta, jonka kuuden euron kuukausimaksuun sisältyy datasiirtoa 4 Gt/kk. Siihen päälle ne muutamat tekstarit ja puhelut joita saatan tehdä ja kuukauden lasku on tyypillisesti maksimissaan kympin.

Käyttöraha 50 €

Käyttörahaa olen sallinut itselleni viisikymppiä kuussa. Siihen sisältyy kaikki se mitä listalta muuten puuttuu: vaatteet, kosmetiikka, kampaaja, julkinen liikenne, ulkona syöminen. Kuten summan suuruudesta näkyy, kulutan noihin asioihin rahaa vähän ja erittäin harkiten.

Matkustaminen 280€

Tämä viimeinen kategoria on pakollinen jotta pysyn järjissäni säästöprojektin ajan. Se on nimittäin varattu matkusteluun sillä välin kun odotan syksyn H-hetkeä eli reissuun lähtöä. Ei tuolla summalla ihan hirvittävän pitkälle pötkitä, mutta penninvenytyksen mestarina aion hyödyntää nuokin vähät varat mahdollisimman tehokkaasti. Tällä hetkellä tuokin raha menee jemmaan kevään 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kulutustottumukset ja säästövinkit

Olen ollut nuorena aikuisena melko höveli rahankäyttäjä, mutta vuosien varrella olen oppinut tarkemmaksi siitä että käytän rahani niihin asioihin jotka oikeasti tuottavat minulle iloa muutenkin kuin hetkellisesti. Alla listattuna muutamia säästämiseen liittyviä tapoja, jotka olen todennut itselleni toimiviksi.

  • Pidän kirjaa menoista. Jonkinlainen kirjanpito omista menoista helpottaa oman talouden suunnittelua valtavasti, koska se näyttää todellisuuden siitä mihin rahaa oikeasti kuluu ja minkä verran.
  • Teen hankinnat harkitusti. Kysyn aina itseltäni tarvitsenko jotain tavaraa/palvelua ennen sen hankkimista. Jos tarvitsen, tarvitsenko sitä juuri nyt vai pärjäisinkö jonkun aikaa ilman, jotta voin rauhassa tarkkailla tarjouksia tai vertailla hinta-laatusuhdetta. Joskus venytän hankkimista niin pitkään että lopulta kuukausien päästä tajuan etten itse asiassa tarvitsekaan koko asiaa.
  • Ostan käytettynä. Ostan käytettynä silloin kun se on järkevää. Esimerkiksi vähän käytettyä ja hyväkuntoista elektroniikkaa saa paljon halvemmalla kuin uutta. Samoin myös myyn pois omia tarpeettomia mutta käyttökuntoisia tavaroitani.
  • En juo alkoholia tai käy baareissa tai ravintoloissa. En ole absolutisti, mutta juon melko vähän alkoholia enkä juuri ikinä ulkona, koska se vaan on tuhottoman kallista. Menoseurantani kertoo että kulutin vuonna 2018 kokonaiset 42 euroa alkoholiin. Ulkona syöminen on tällä hetkellä lähes pannassa samasta syystä. Myös töissä syön vuodesta toiseen aivan tyytyväisenä omia eväitä.
  • Teen kerralla viikon ruoka- ja kauppalistan. Ruokabudjetissa pysymisessä auttaa viikottainen ruokalista, jonka myötä voi helposti muodostaa myös kauppalistan. Tavoitteena on käydä kaupassa maksimissaan pari kertaa viikossa, koska mitä vähemmän käy kaupassa, sitä vähemmän tekee turhia ostoksia hetken mielijohteesta.
  • Kuljen kävellen, pyörällä tai halvimmalla mahdollisella julkisella. Pyöräilen ja kävelen muutenkin paljon, tänä vuonna olen pyöräillyt 5 kilometrin työmatkani myös talvella, mikä alkaa tämän lumikaaoksen keskellä kyllä jo vähän kaduttaa. Paikkakunnalta toiselle hyödynnän aina tarjouslippuja ostamalla hyvissä ajoin ja vertailemalla junaa ja bussia. Tämä on tietenkin mahdollista vain jos asuu hyvien liikenneyhteyksien päässä.
  • Kilpailutan vakuutukset ja sähkösopimuksen säännöllisesti. Kotivakuutus ja sähkösopimus ovat tyypillisesti katkolla vuoden tai parin välein ja siinä yhteydessä yritän jaksaa vilkaista ainakin pari muuta vaihtoehtoa tai pyytää tarjouksia vaikka sopimusten vertailu onkin suunnilleen tylsintä tietämääni hommaa.
  • Käytän vain vähän kosmetiikkaa, leikkaan ja värjään itse hiukseni. Kosmetiikkaan saa uppoamaan aivan älyttömästi rahaa, enkä ole itse kokenut että sillä rahalla ihan hirveästi vastinetta saisi. Joudun edelleen käymään kampaajalla pari kertaa vuodessa, koska olen kiintynyt tiettyyn malliin jota en osaa itse kokonaan replikoida. Käyntien välissä trimmaan itse ja värjäykset teen aina kotikonstein.

Sijoittaminen

En ole mikään sijoittamisen asiantuntija, mutta otin pari vuotta sitten hommakseni perehtyä asiaan sen verran että uskallan sijoittaa omia rahojani. Jos sijoittaminen kiinnostaa niin suosittelen itseopiskelua ainakin sen verran että ei ole täysin kaiken maailman sijoitusneuvojien vietävänä.

Itse sijoitan Nordnetin kautta muutamaan indeksirahastoon, joiden parhaita puolia ovat alhaiset kulut ja helppo kuukausisijoittaminen osakkeisiin. Lisäksi osan kuukausittaisesta summasta sijoitan korkorahastoihin, joissa on merkittävästi pienempi riski, mutta samalla myös pienempi tuotto-odotus. Sijoitan pitkällä aikajänteellä, joten pörssikurssien normaali ailahtelu tasaantuu ajan kanssa, eikä minun oikeastaan tarvitse tehdä mitään. Ei varsinkaan seurata pörssikursseja, harva asia houkuttelisi vähemmän.

En ole alan ammattilainen joten en ala tässä antamaan mitään suosituksia, muuta kuin kehoitan perehtymään aiheeseen jos se yhtään kiinnostaa.  Sijoittamisen perusasiat eivät lopulta ole mitenkään älyttömän monimutkaisia eikä kaikkia sijoitusmaailman kiemuroita tarvitse täydellisesti ymmärtää päästäkseen alkuun. Mitä aikaisemmin aloittaa sitä enemmän pääsee nauttimaan korkoa korolle ilmiöstä. Sijoittamiseen liittyy aina riski ja jos omien sijoitusten arvon aleneminen (oli se sitten väliaikaista tai pysyvää) tuntuu sietämättömän pahalta, niin silloin sijoitaminen ei ehkä ole sinua varten. Mutta kannattaa kuitenkin perustaa arvionsa tietoon eikä ennakkoluuloihin.

Hyviä lähteitä

Henkilökohtaisesta taloudenhoidosta, säästämiseen ja sijoittamiseen on kirjoitettu paljon hyviä kirjoja joissa annetaan vinkkejä paljon kattavammin kuin minä omasta vinkkelistäni osaan kertoa. Tässä muutama oma suosikkini:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Julia Thuren: Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa

Thurenin kirja on käytännönläheinen ja informatiivinen teos, jossa lähtökohtana on kirjoittajan omat säästökokemukset, mutta aihetta käsitellään muutenkin kuin vain omasta näkökulmasta. Ote on humoristinen, joten turhan jäykästä tekstistä ei tarvitse kärsiä!

Jenni Selosmaa: Kukkaron kuningatar

Kukkaron kuningatar on suunnattu erityisesti naisille, mutta sopii toki myös muille. Siinä aloitetaan nollasta ja luodaan oman taloudenhallinnan “treeniohjelma” jossa käydään läpi yleistajuisesti osa-alueet joihin on hyvä kiinnittää huomiota.

Unna Lehtipuu: Timanttipesula

Siinä missä kaksi edellistä ovat käytännön oppaita, Timanttipesulassa ohjataan lukija pohtimaan arvoja jotka omaan rahankäyttöön vaikuttavat. Neuvot eivät myöskään rajoitu vain rahaan, vaan kirjassa pohditaan myös omien taitojen ja ajan sijoittamista parhaiten omiin arvoihin sopivalla tavalla.

Marko Erola: Paras sijoitus: Itsepuolustusopas sijoittajille

Puhdas sijoitusopas. Jos on aivan pihalla sijoittamisesta kannattaa aloittaa listan kahdesta ensimmäisestä joista saa hyvää yleiskäsitystä ja siirtyä vasta sitten tähän syväluotaavampaan kirjaan, jossa selitetään hyvin eri sijoitustuotteiden eroja ja toimintaa.

Hyviä vinkkejä ja pohdintaa säästämisestä ja kulutustottumuksista matkailijan näkökulmasta löytyy monesta muustakin matkablogista, tässä muutamia esimerkkejä:

Lyhyenä hetkenä -blogissa annetaan säästövinkkejä erittäin pienituloisen näkökulmasta:
Miten säästän rahaa matkakassaan?

Kerran poistuin kotoa blogin Noora kertoo omat säästövinkkinsä:
Miten säästää rahaa maailmaympärimatkaa varten?

Passionate traveller -matkablogista löytyy toinen esimerkki siitä miten kuukausimenot voivat jakautua:
Mistä rahaa matkusteluun?

Hyviä säästövinkkejä ja yleistä pohdintaa kuluttamisesta löytyy Lähdetään taas ja Matkakuume -blogeista:
Tämän takia minulla on varaa matkustaa
Ökyt matkustaa

Matkaopas vapauteen -sivustolta puolestaan löytyy varsin monipuolisesti vastauksia monenlaisiin matkailijoita askarruttaviin kysymyksiin.

 

Blogia voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa!

You Might Also Like

43 Comments

  • Reply EVE / REISSUKUUME sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 11:28

    Näin numeroita ja kaiken maailman listoja rakastavana tyyppinä tykkäsin tosi paljon postauksestasi! 🙂 Palautit myös uskoni siihen, että kyllä sitä vaan saa matkakassaa kerrytettyä, kunhan vaan suunnittelee tarpeeksi ja on järjestelmällinen 😀

    Eve / Reissukuume
    https://www.rantapallo.fi/reissukuume/

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 12:50

      Mahtavaa, kiitos! On aina ilahduttavaa kuulla että tällaiset postaukset kiinnostaa muitakin kuin itseäni 🙂
      Jotkut varmaan osaa säästää ilman kaikenmaailman listoja, taulukoita ja järjestelmiäkin, mutta kyllä se mulle ainakin on se kaikista parhaiten toimiva tapa! Tsemppia sullekin säästämiseen!

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 13:22

    Tosi hyvä postaus ja konkreettinen näyttö siitä, että suunnittelemalla tarkoin rahaa jää säästöön ja voi siten toteuttaa unelmiaan. Vaikka itselläni ei ole tällä hetkellä mitään näin tiukkaa suunnitelmaa, silti joka kuukausi matkakassaan kilahtaa rahaa sen verran mitä kussakin kuussa pystyn laittamaan. Tälläiset postaukset myös motivoivat, hemmetti jos muutkin niin kyllä minäkin. 😀

    • Reply Anni | Rajatapaukset maanantai, 11 helmikuun, 2019 at 14:59

      Kiitos! Mullakin on tyypillisesti vähän löysempi kuri, vaikka järjestelmällinen tykkäänkin olla, mutta nyt on olosuhteiden pakosta täytynyt kiristää säästöohjelmaa. Ennen kuin aloitin pitkää reissua varten säästämisen niin säästin aina vain jonkinlaisen summan mikä nyt milloinkin sopivalta tuntui.

      Ihan tosi ilahduttavaa kuulla että tämä oli susta motivoivaa!

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 15:00

    Tämä oli hyvä. Samaistun kulutustottumuksiisi, erityisesti tuo ”tarvitsenko tätä tavaraa todella” -kysymys on ratkaisevassa asemassa. Vaikka kuinka tekisi mieli, en hanki, jos en tarvitse. Silloinkin kun tarve on olemassa jätän jo kaupassa hipeltämäni hankinnan hautumaan ja ostan sen vain, jos se tuntuu oikealta ratkaisulta vielä parinkin päivän päästä. Vielä kun pääsisi eroon ylimääräisestä ”entisessä elämässä” hankitusta tavarasta, oltaisiin kestävällä pohjalla tulevaisuudenkin kannalta.

    Sijoittamisessa pitäisi myös petrata nyt kun rahaa on enemmän käytössä. Kahdeksan vuoden aikana yhteen rahastoon kuukausittain sijoittamani 50 euroa on tosin sekin ehtinyt jo kasvaa kohtuullisen suureksi summaksi, joten kyllä ne pienetkin panostukset ajan kanssa poikivat sitä eläkekassaa. Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen postaus, konkreettisia lukuja ruoditaan aivan liian harvoin. Kiitos myös linkkaamisesta! 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset maanantai, 11 helmikuun, 2019 at 15:04

      Kiitos! En ole kyllä edelleenkään täysin parantunut heräteostoksista, mutta suunta on selkeästi oikeaan päin. Plus yleensä ne ovat jotain suklaapatukoita, joten ainakaan rahallinen menetys ei ole ihan hirveä 😀
      Välillä menee vähän överiksikin, vatvoin varmaan pari vuotta pitäisikö ostaa merinovillahuppari, kun se on niin kauhean kallis ja sitten kun vihdoin ostin sen niin en ole juuri muita vaatteita sen jälkeen käyttänytkään!

      Olin pari vuotta sitten sijoittamisesta vielä aivan totaalisen pihalla ja se vaikutti joltain sairaan hankalalta ja jotenkin salakähmäiseltä huijaukselta. Oli todella hyvä päätös perehtyä siihen mistä siinä on oikeasti kyse. Samalla kun aloin keskustella tuttujeni kanssa asiasta niin paljastui että ihan tosi monella oli jonkinlaisia sijoituksia olemassa.

  • Reply miraorvokki sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 15:30

    Saat kyllä tosi kivasti laitettua säästöön per kk tuolla nettotulolla, kunnioitettavaa! Itse en onnistunut samanlaisen nettotulon kanssa läheskään samalanlaisiin säästöihin. Olisi siis varmasti ollut realistista, mutta olen kova ulkonasyöjä ja väähän tuhlailija, joten ei ollut tuollaiset säästöt mahdollisia. 😀 Sain tästä taas lisää inspiraatiota, nyt aloitan oikeesti vähän priorisointia, kun olisi vaikka mitä matkahaaveita!

    • Reply Anni | Rajatapaukset maanantai, 11 helmikuun, 2019 at 15:06

      Kiitoksia! En minäkään kyllä ihan näin kovaa kuria pystyisi pitämään loputtomiin tai jos mielessä ei koko ajan pitäisi tällä hetkellä reilun kahdeksan kuukauden päässä siintävää palkintoa. Mutta pienelläkin priosisoinnilla voi saada jo ihan mukavia lisäsäästöjä 🙂

  • Reply Jenni / Unelmatrippi sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 16:21

    Aika hyvin saat säästettyä! Mä säästän kanssa kuukausittain tietyn summan tilille, jolla on reissuvarat ja muutkin varat ns. pahan päivän varalle. Toisen vakiosumman laitan sijoituksiin. Kun ei ole lapsia, lemmikkejä tai kesämökkiä eikä mitään muita kalliita harrastuksia kuin matkailu, rahaa pystyy laittamaan kahden hengen taloudessa melko kivasti sivuun. Auto meillä kyllä on, ja mä käyn myös nykyään melko usein ulkona juomassa ja syömässä, mutta en missään fine dining -mestoissa. (Tai no, mikä nyt sitten on usein? Muutaman kerran kuukaudessa yleensä käyn.) Toisaalta esimerkiksi kampaajalla käyn noin puolen vuoden välein ja silloinkin vain leikkautan hiuksiani eli rahaa ei kulu esim. värjäämiseen. En käy missään kosmetologeilla, ripsi- tai kynsihuolloissa, hieronnoissa tai muissa, koska en koe tällaisille palveluille mitään tarvetta, ja vaatteita ja tavaroita ostan tosi valikoivasti. Taksilla en aja juuri koskaan, kun se on niin kallista. Reissuillakin me elellään sinänsä vaatimattomasti, että emme esimerkiksi majoitu mihinkään ökyhotelleihin vaan tosi perusmestohin, majataloihin ja hostelleihin.

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:25

      Tuo kahden (tai useamman) tilin taktiikka on kyllä kätevä, se helpottaa aina kun saa rahat siirrettyä pois silmistä. Minulla on kanssa kaikki pahan päivän varat ja muut säästöt yhdessä kökössä, olen lukenut että jollain ihmisillä saattaa olla seitsemänkin eri tiliä eri käyttötarkoituksiin tarkoitettujen rahojen jemmaamiseen. Tyylejä on monia! 😀
      Ulkona syöminen taitaa olla asia jota tällä hetkellä eniten kaipaan. Ei sillä että normaalistikaan ramppaisin jatkuvasti ravintoloissa, ehkä juuri pari kertaa kuukaudessa, mutta tällä hetkellä niistäkin on ollut pakko luopua. Varmasti tulee taas löysättyä kuria sitten kuin tämä säästökuuri on ohi. Minusta hyvästä ruoasta nauttiminen on ihan passelia käyttöä rahoilleni.

  • Reply Sonja / Shining Journey sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 19:17

    Olipa kattava postaus säästämisestä tulevia reissuja varten! 🙂 Vaikuttaa oikein hyvältä ja realistiselta suunnitelmalta. Itse olen huono pitämään kirjaa menoistani, mutta ehkä pitäisi yrittää. Olen huomannut kyllä sen, että vaikka en mitään suuria summia tienaakaan, matkustaminen on joka vuosi mahdollista. Tinkimällä kaiken maailman turhista kuluista, kuten shoppailusta ja viihteestä, voi säästää rahaa johonkin merkityksellisempään, kuten matkailuun. Säästäminen on mahdollista myös itse reissussa, kun ei tuhlaile kalliiseen majoitukseen tai syö kalliisti. Hienoja elämyksiä voi saada edullisestikin ilman paksua lompakkoa. Australiaan ja Uuteen-Seelantiin lähtö kuulostaa ihanalta! 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:28

      Kiitos! Minulle menojen kirjaaminen sopii, jollekin toiselle se varmasti olisi tajuttoman tylsää ja ehkä tarpeetontakin. Jos säästöjä kertoo muutenkin niin ei sille välttämättä ole tarvetta.

      Toinen puoli tästä hommasta on tietysti se miten kuluttaa rahaa reissussa, kuten sanotkin niin vähälläkin voi päästä pitkälle. Itse säästelen monia hemmottelujuttuja reissuun, esim. käyn enemmän ulkona syömässä (tosin eihän se ruoan laittaminenkaan usein ole samanlailla mahdollista kuin kotona) ja saataan käydä esim. hieronnassa silloin kun se on moninkertaisesti halvempaa kuin Suomessa.

  • Reply Laura Laakso/Matka maailman ympäri 80 vuodessa sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 19:52

    Hienoa ja rohkeaakin avata näin tarkasti oman kukkaron sisältöä. Arvostan. Odotan, että pääsen taas ”normaaliin ” tulotasoon kiinni, että saan säästettyä enemmän. Opiskelijan kukkaro on aika laiha. Mutta toisaalta opiskelijan on mahdollista lähteä vaihtoon ulkopuolisen rahoituksen turvin.

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:30

      Kiitos! Kuulisin ja lukisin mieluusti enemmän puhetta rahasta, joten hyvähän sitä on itse näyttää esimerkkiä. Muistan hyvin tuon opiskeluaikojen rahojen vähyyden, yksi niistä asioista jotka lainanottoni opiskeluaikoina mahdollisti oli vaihto-opiskeluvuosi Kanadassa ja sitä en vaihtaisi mihinkään.

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... sunnuntai, 10 helmikuun, 2019 at 21:46

    Omien menojen seuraaminen on ehdottomasti opettavaista. Tein sitä todella tarkasti useamman vuoden ajan. Sen myötä opimme mihin rahat menevät ja sitä kautta olemme oppineet välttämään turhuuksien ostamista. Todella pienillä jutuilla pystyy lopulta säästämään todella paljon. Jos ei yhtään seuraa, rahat vain katoavat jonnekin vaikka ei mielestään mitään ihmeellistä tuhlaisikaan. Enää en tarkkaile menoja yhtä tarkasti, mutta pienen rahankäytön harjoittelun jälkeen sille ei ole enää tarvettakaan.

    Hattua nostan tälle avoimelle asenteellesi. Minä mielelläni kertoilen reissubudjeteistani, mutta ihan koko talouttani en silti kaikelle kansalle avaisi. Tästä postauksesta on kyllä varmasti paljon iloa monelle säästämisen kanssa painiskelevalle.

    Lisäksi täytyy vielä erikseen todeta, että olet todella taitava sentinvenyttäjä! Tuo Australian ja Uuden-Seelannin matka kuulostaa niin hienolta, että varmasti siinä onkin hyvä säästömotivaattori. Toisaalta sinulla on myös varsin järkevä säästöasenne, kun olet jättänyt vähän varaa muillekin reissuille. Ja muutoinkin säästösuunnitelmasi kuulostaa realistiselta.

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:36

      Itse olen seurannut omia menojani tarkasti vuodesta 2013. Olen ihan samaa mieltä siitä että kun sitä on jonkin aikaa tehnyt niin ei sieltä mitään yllätyksiä tule. Voisin ihan hyvin lopettaa, taidan tässä vaiheessa olla vain koukussa tilastotietoon 😀

      Ymmärrän hyvin että kaikki eivät halua avata koko talouttaan kaikkien pällisteltäväksi. Samalla olen aina positiivisesti ilahtunut kun hiljaisuutta raha-asioiden ympärillä rikotaan. Kun kerran arvostan sitä että raha-asioista puhutaan avoimesti niin miksipä en itse näyttäisi esimerkkiä!

      Kiitos! Olen tainnut harjoitella niin pitkään että penninvenyttämisen taidot ovat kehittyneet kuin vahingossa. Toisaalta täytyy välillä miettiä ettei hommaa ala vetää aivan överiksi. Kunhan tuo iso reissu on ohi niin löysään varmasti taas vyötä, tavallinen arkielämä on kuitenkin vähän nautinnollisempaa kun pääsee välillä vaikkapa ulos syömään. Mutta toistaiseksi Australia ja Uusi-Seelanti riittävät motivaattoreiksi.

  • Reply Maria Ojajärvi maanantai, 11 helmikuun, 2019 at 13:20

    Hyvä ja tärkeä aihe! Kyllä sitä rahaa saa säästettyä jos on selkeä tavoite. Kohde kuulostaa upealta – kunpa joskus itsekin pääsisin!

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:37

      Selkeä tavoite on kyllä tärkeä asia, sekä euromääräisesti että niin että on jotain mitä odottaa. Ilman ajatusta tulevasta matkasta säästöprojekti ei varmasti onnistuisi.

  • Reply Elina maanantai, 11 helmikuun, 2019 at 21:47

    Rohkea postaus, samalla samaistun todella paljon! Itselleni matkustaminen on niin tärkeää, että priorisoin sen muiden hankintojen edelle (joita ilman voin elää). Säännöllisestä säästämisestä kerääntyy nopeasti mukava matkakassa, ilman sitä olisi vaikeaa kustantaa kertaheitolla matkoja 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:39

      Kiitos! Kiva kuulla että muillakin on sama mentaliteetti.

  • Reply Eveliina | Korkkarit rinkassa maanantai, 11 helmikuun, 2019 at 22:49

    Oikeasti, todella arvostettavan paljon sait tuosta nettotulosta säästettyä sijotuksiin ja matkusteluun. Siirrän itsekin 100€ kuussa Nordnetin rahastoihin. Omistuskaksio yksin lainoineen syö ihan valtavasti kuukaudessa (770 € sis. vesi ja vastike), mutta ajattelen senkin osittain sijoituksena. Tarvitsee itsekin skarpata erityisesti ulkona viinittelyissä ja syömisissä. Onneksi baareissa käyminen on vähentynyt. Paljon on kuitenkin vielä petrattavaa, varsinkin kun kuvitelmissani on lähteä vuoden vaihteessa itsekin pidemmälle reissulle. Taitaa viikonloppuna kutsua oma henkilökohtainen taloustuokio! 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:43

      Kiitos! Olen nyt lähes puolivälissä 15 kuukauden säästöprojektia ja olen pysynyt hyvin tuossa säästösuunnitelmassani ja olen kyllä itsekin saavutuksestani ihan ylpeä 🙂
      Olen jo monta vuotta pyöritellyt mielessäni oman asunnon ostamista ja säästänyt ASP-tilille, tällä hetkellä olen vähän kahden vaiheilla siitä haluanko ostaa asunnon vai en.
      Toivottavasti kokemuksistani on apua omaan taloustuokioosi!

  • Reply espanjaan tiistai, 12 helmikuun, 2019 at 14:57

    Meiltäkin usein kysellään, millaisia eläkkeitä oikein nautimme, kun niinkin usein olemme matkoilla. Olemme viime vuosina tehneet 2 – 3 matkaa vuodessa, tosin ne ovat myös olleet kukin lähes pari kuukautta pitkiä. Tuohon pystyy ihan hyvin, kun elää niukasti ja laskee tarkkaan, mitä matka maksaa. Eli me elämme säästäen ja matkustamme säästäen, siinä se salaisuus. Eläkeläisellä ei ole varaa rahallisesti kalliiseen matkustamiseen, mutta rikkaaseen ja kokemusrikkaaseen kyllä.

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 15:47

      Eläkeläisten ja muiden matalatuloisten (tai sellaisiksi miellettävien) kohdalla tämä taitaa olla yleisintä että ulkopuoliset ihmettelevät miten on varaa matkustaa. Jos nyt yleensä ottaen on rahaa pakollisten menojen jälkeen (eikä ole esim. velkaloukussa) niin kyllähän niiden rahojen käytössä on aina kyse valinnoista. Juuri kuten sanoit, vähälläkin pystyy matkustamaan ja aina se raha on jostain pois, pitää vaan miettiä omat prioriteetit.

  • Reply Anu / Matkataan Mutkitellen keskiviikko, 13 helmikuun, 2019 at 19:50

    Olipa hyvä postaus. Ihailen ja kadehdin määrätietoisuuttasi. Yleensä ihmiset luulevat, että matkustamiseen tarvitaan suuret tulot tai vielä suuremmat perinnöt mutta totuus yleensä on ihan muualla. Olen itse mahdollisimman huono pitämään kirjaa menoistani mutta allekirjoitan monet listaamasi vinkit ja ihan samoja asioita noudatetaan myös meillä. Pikkuhiljaa niistä tulee tiedostamattomia valintoja. Ja kun tietää, että elämä on kokonaisuutena täydempää ei edes kaipaa sitä lyhytaikaista nautintoa, joka vaikka niistä uusista muotivaatteista tai baari-illoista tulee.

    • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, 14 helmikuun, 2019 at 20:36

      Kiitos kauniista sanoistasi!
      Olen aivan samaa mieltä että kun tiettyihin valintoihin tottuu niin niistä tulee tiedostamattomia, jouduin ihan oikeasti miettimään kun kirjoitin noita vinkkejä että mitäs vuosien varrella kerttyineitä rahankäyttöön liittyviä tapoja minulla nyt oikeasti onkaan, koska ei niitä tule jatkuvasti mietittyä, ne vain ovat.
      Minulle matkailu on se juttu, jos joku muu kokee että on todella onnellinen muotivaatteiden ja baari-iltojen ansiosta, niin sitten se on oikea käyttötarkoitus heidän rahoilleen. Mutta ehdottomasti kannattaisi miettiä että käyttääkö sitä rahansa oikeasti niihin asioihin joita arvostaa ja jotka tuovat lisäarvoa omaan elämään.

  • Reply Katja perjantai, 15 helmikuun, 2019 at 13:11

    Voi kun sais itekin laitettua joskus menoja ylös… helpottais hahmottamaan säästämistä.
    Nuorempana laitoin kaikki tulot ja menot ylös orjallisesti, mutta niistä ajoista on jo lähes 20v…

    Ihan nätisti sitä on matkakassaa saanut pikkuhiljaa kerrytettyä ilman erillistä suunnittelua, kun aika vähän tulee mitään ylimääräistä koskaan hommattua mutta oon aika varma että vielä paremmin sais säästettyä kun oikeen miettis ja laskis mitä mihinkin menee.

    Kiitos hyvästä postauksesta!

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:06

      Kiitos hyvästä kommentista!
      Jos on jo sisäistänyt säästäväiset kulutustottumukset niin eihän se jatkuva seuraaminen välttämätöntä ole. Mutta toisaalta varmaan siinä jonkun lisäpuristuksen saisi aikaiseksi jos se sattuu tarpeen olemaan.

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, 15 helmikuun, 2019 at 22:16

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Ei siis pelkästään siitä matkalle säästämisen näkökulmasta vaan on ylipäänsä tosi avartavaa lukea, kuinka erilailla ihmiset kuluttavat – mietin juuri, mahtoiko itselläni riittää vastaava ruokabudjetti ennen lapsia, tuntuu että ruokakauppaan nykyään uppoaa KAIKKI rahat.

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:08

      Kiitos, ilahduttavaa huomata etten ole ainoa jota raha-asioiden viilaaminen kiinnostaa!
      Lapsiperheessä budjetti jakautuu varmasti varsin erilailla, voin vain kuvitella.

  • Reply Sannahof // Unelmamaja lauantai, 16 helmikuun, 2019 at 09:40

    Rakastan kaikkia tämmöisiä selkeitä listauksia (ja piirakkakaavioita) rahankäytöstä. Tällä hetkellä itse matkusta aika puhtaasti ihan opintolainalla, mutta kohta kun opiskelijaelämä jää taakse, on jollain tapaa ihanaa alkaa taas eri tavalla suunnitella taloutta matkojen muodossa. Toki opiskelijanakin sitä voisi tehdä, mutta kun tulot ja menot on oikeasti +/- 0, en näe sitä kauhean mielekkäänä.

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:13

      Kiitos! Mä olen kanssa listojen ja kaavioiden ystävä, niin kuin varmaan näkyy! 😀
      Seurasin opiskeluaikanakin menojani jonkun verran, mutta en kyllä säästöjen toivossa, niillä tuloilla säästäminen oli aika kuolemaantuomittu ajatus. Siitä kituutuksesta kun pääsi ohi niin tuntui pienikin palkka siltä että suorastaan kieriskeli rahassa!

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, 16 helmikuun, 2019 at 14:15

    Hienosti saat säästettyä matkaa ym varten. Näitä juttuja on aina kiva lukea ja siinä samalla miettiä omia kulutustottumuksia. Olen aina ollut säästäväinen luonne, mutta sitten kun jotain haluan, niin siihen olen valmis myös panostamaan. Turhan kulutuksen olen karistanut jo vuosia sitten, koska en esimerkiksi ymmärrä miksi pitää olla eri verhot jokaiselle vuodenajalle (trust me, näitäkin tyyppejä löytyy:) Meillä suurimpia menoeriä on asuminen, autot ja osittain myös kesämökki. Toki jälkimmäiseen menee rahaa lähinnä vain kesäaikaan, kun siellä joka vuosi jotain remppaa tehdään.

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:15

      Kiitos kommentistasi, Merja! Mökki ja autot taitaa olla aika klassisia rahareikiä, mutta jos niistä saa riittävästi käyttöä ja iloa niin mikäpä ei. Samaa mieltä olen niistä verhoista. Jos intohimo on matkustamisen sijaan sisustaminen niin ehkä se voi olla ihan hyvää käyttöä jonkun rahoille.

  • Reply Tanja lauantai, 16 helmikuun, 2019 at 22:59

    Jos kuukaudessa jää vuokran, lääkkeiden ja muiden pakollisten menojen jälkeen käteen 300€, josta pitää maksaa ruoka, kuukausilippu julkiseen liikenteeseen ja kuntosalimaksu 18€ niin eipä tuolla edes Tallinnan risteilylle lähdetä 🙁 Ja töitä ei voi ottaa vastaan kun on sairaslomalla… Arvaa ärsyttääkö? 😉
    No lottovoittoa odotellessa reissusuunnitelmat on jäissä.

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:18

      Kiitos kommentistasi! Jos minulle jäisi tuon verran rahaa käteen niin tuskin tulisi kauheasti maailmalla pyörittyä. Toivottavasti tilanteesi helpottaa 🙂

  • Reply Rosa sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 09:57

    Punaisten hiusten alta löytyy sijoitusguru. Ihailen tapaasi perehtyä itse asiaan. Olen vähän näitä juttuja yrittänyt lukea, mutta taloudenhoitoni on niin boheemia, etten ole kovin pitkälle päässyt. Olen seuraillut erityisesti Merja Mähkän Onnellinen omistaja -blogia.
    Sinulla on aika tiukka kuri rahankäytössä, mutta toki jos Austraaliaan ja Uuteen-Seelantiin matkaa niin on hyvä olla paksu tukku rahaa matkassa.

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:22

      Kiitos, tässähän ihan punastuu naamakin! ☺️
      Odotan kyllä jo innolla matkan jälkeistä aikaa, jos en muuten niin sen puolesta että pääsee keventämään tätä nykyistä talouskuria. Kyllä näin tiukkaa jonkun aikaa kestää kun on jotain mitä odottaa, mutta ei loputtomiin.
      Olen muuten kanssa lukenut tuota blogia, se on tosi hyvin kirjoitettu. Siitä se lähtee! 😉

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 10:46

    Rahapostaukset kiinnostaa aina! Ja kiitos jälleen kirjavinkeistä, voisin tutustua tuohon Kukkaron kuningattareen. Oon pohtinut jo pidemmän aikaa myös sijoittamista, joten tästä tuli taas hyvä muistutus itselle.

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 16:25

      Kiitos! Hyvä jos sain innostettua perehtymään asiaan lisää!

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, 17 helmikuun, 2019 at 19:12

    Hyvä ja käytännönläheinen postaus! Itselläni ei ole mitään säästöprojektia meneillään, mutta shoppailu (vaatteet ja tavarat) ovat jääneet multa melkeinpä kokonaan melkein huomaamatta. Shoppailu on mun mielestä vaan niin kuolettavan tylsää. 😀 En ole myöskään käynyt kampaajalla kohta vuoteen, mutta sillä en kyllä voi leveillä, se on laiskuutta. Ulkona syömiseen kuluu mulla suht paljon rahaa ja ostosreissuja en osaa jostain syystä suunnitella. Sulla tuntuu kyllä olevan tosi hyvä ja varma tapa lähestyö tota reissua. 400 euroa kuussa säästöön on ihan mahtava summa! Ja ihan mieletöntä, että säästöstä huolimatta sulta liikenee hyväntekevisyyteen rahaa. 🙂 Uskon että tää pitkä säästökuuri vain kasvattaa reissuintoa.

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, 19 helmikuun, 2019 at 08:59

      Hauska kuulla että jonkun muunkin mielestä shoppailu on kuolettavan tylsää! 😆 En edes tajua miten jaksoin joskus nuorempana kiertää kauppoja tunti kaupalla, nyt minua ei saisi moiseen puuhaan kirveelläkään.
      Kiitos tsemppauksesta, tästä sai itsekin vähän taas uutta puhtia kun kirjoitti kaiken auki. Lokakuun loppuun ja reissun alkuun on enää vähän yli kahdeksan kuukautta!

  • Reply säästövinkit keskiviikko, 9 helmikuun, 2022 at 12:15

    Hyviä säästövinkkejä, Anni!
    Tuo sähkösopimuksen irtisanominen ennen lähtöä joskus tuppaa unohtumaan ja sen kilpailuttaminen on kyllä fiksu tapa. Siinä säästää paljon rahaa muutaman minuutin vaivalla.
    https://www.arvomedia.fi/halvin-sahkosopimus/
    Kannattaa valita ekologisin vaihtoehto.

  • Vastaa käyttäjälle Anni | Rajatapaukset Cancel Reply