Suomi Finland

Lumoavan kaunis talvinen Riisitunturi

torstai, 21 helmikuun, 2019

Riisitunturin kansallispuisto oli se yksittäinen kohde jota Rukan reissulta eniten odotin. Eikä vain sen takia että sen myötä pääsisin ihan oikeasti Lappiin käymään. Olin nähnyt todella upeita kuvia Riisitunturin talvisista maisemista ja odotin päätyväni jonkin sortin taianomaiseen talven ihmemaahan.

Enkä joutunut pettymään! Sääolosuhteet olivat olleet puolellamme ja tykkylunta oli muodostunut puiden oksille jo aimo kerros. Tunnelma patsaina törröttävien puiden välissä kävellessä oli juuri niin satumainen kuin olin haaveillut. Upean talvimaiseman kruunasi kirkkaan sininen taivas ja matalalla möllöttävän auringon kauniin pehmeä valo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähdimme kiertämään Riisin rääpäsyä, joka on 4,3 kilometrin mittainen rengasreitti. Se alkaa Riisitunturin lähtöpisteeltä, kiipeää loivasti Riisitunturin laelle ja laskeutuu sieltä sitten autiotuvan kautta takaisin lähtöpisteelle. Talvella reitille suositellaan lumikenkiä, mutta polku vaikutti niin hyvin tallatulta että lähdimme matkaan jalkaisin. Myöhemmin kohtasimme jonkin verran myös upottavaa lunta ja lumikengistä olisi kyllä ollut hyötyä vaikka ilmankin juuri ja juuri pääsi kulkemaan. Kovin vaikea reitti ei muuten ollut, koska lähtöpaikkakin on jo melko korkealla ei korkeuseroa reitin matkalla tule kuin 110 metriä.

Pakkasta oli parikymmentä astetta, mutta kylmä alkoi vaivaamaan oikeastaan vasta siinä vaiheessa kuin saavutimme 465 metrin korkeudessa olevan tunturin huipun, jossa tuuli ihan kunnolla. Sinivalkoisena loistaviin ympäröiviin maisemiin avautumaa näkymää oli pakko jäädä hetkeksi ihastelemaan vaikka tuuli paiskasikin kevyttä pakkaslunta jatkuvasti päin kasvoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Mitä ylemmäs nousimme, sitä lumisempia olivat puut

Huvitimme Villen kanssa toisiamme etsimällä erilaisia hahmoja puiden lumikuorrutteista. Tässä esimerkiksi aivan selkeä Ransun pää!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huipun tuiverruksesta ei tarvinnut kävellä kovin pitkälle kun pääsimme sopivasti autiotuvan suojaan lämmittelemään hetkeksi. Tupa oli tosin aivan täynnä saksalaisia, jotka tuijottivat hiljaa tyhjyyteen. Ihailtavaa suomalaiseen mielentilaan samaistumista!

Joku ystävällinen oli sytyttänyt tuvan pihalle nuotion, joten grillailimme siinä tyytyväisenä makkarat ja jatkoimme sitten erittäin pikaisen ulkohuussissa pistäytymisen jälkeen matkaa kohti alkupistettä. Tässä vaiheessa matkasta olikin lähinnä alamäkeä jäljellä ja matka takaisin parkkipaikalle sujui sutjakasti. Koko kierroksen kävelemiseen taukoineen meillä kuluin noin kolme tuntia. Olisin itse mieluusti jäänyt ihmettelemään upeita maisemia pidemmäksikin aikaa, mutta retkikumppanini olivat jo siinä määrin kylmettyneinä että seuraava kohde tulisi olemaan sauna.

Jos mahdollista, kannattaa ajoittaa vierailu niin että pääsee nauttimaan auringonlaskusta ja kehutaan Riisitunturin olevan myös erinomainen paikka revontulien katseluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ja loppuun muutama fakta:

  • Rukalta Riisitunturille on matkaa vähän yli 30 kilometriä, esim. Google Maps osaa näyttää ajoreitin kun päämääräksi asettaa “Riisitunturin lähtöpiste”
  • Talvisin aurataan ainoastaan Riisitunturin lähtöpisteelle johtava tie, Noukavaaran kautta ei pääse.
  • Kansallispuiston alueella ei ole roskiksia, muista kuljettaa pois kaikki minkä alueelle tuotkin!
  • Lisätietoa kansallispuistosta löytyy Posion matkailuneuvonnan ja luontoon.fi -sivustoilta.

 

Blogia voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa!

You Might Also Like

32 Comments

  • Reply Ansku BCN sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 10:36

    Oi nyt tuli hirveä koti-ikävä!! Nämä on mun lapsuudenmaisemia <3. Kävimme Riisillä jouluna, kun vietimme joulua Posiolla, ja kyllä Riisitunturi on maailman kauneimpia paikkoja <3 . Kiitos tästä postauksesta!

    • Reply Anni | Rajatapaukset sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 11:16

      Kiitos itsellesi! 🙂 Mä luinkin sun postauksen tuosta joulun visiitistä. Se oli kyllä omiaan nostattamaan intoa Riisitunturia kohtaan ja kuten todettua, ei todellakaan tarvinnut pettyä!
      Menisin tuonne mieluusti patikoimaan johonkin muuhunkin vuoden aikaan, maisemat olisivat taatusti erilaiset mutta silti komeat!

  • Reply Sateenmuru sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 16:26

    Ah, ihanan talviset maisemat! Mietin juuri täällä lumettomassa Berliinissä, että olisi ihanaa viettää talvisessa Lapissa muutama viikko joskus jossain pikkumökissä.

    • Reply Anni | Rajatapaukset torstai, 28 helmikuun, 2019 at 11:59

      Berliinin talvessakin on varmasti omat hyvät puolensa, mutta vaihtelu virkistää. Toivottavasti pääset unelmamökkiisi! 😉

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 20:58

    Tuo näky on vaan niin kaunis! Pitäisi toteuttaa matka Lappiin seuraavan talven tykkylunta ihailemaan. Miten se aina jääkin kaikkien muiden reissusuunnitelmien jalkoihin…

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 09:59

      Mulla on ollut vähän sama ongelma, olen kyllä niin tyytyväinen että nyt tuli vihdoin Lappiin lähdettyä! 🙂

  • Reply Jenna / Huge passion for life sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 21:01

    Voi että, miten upealta näyttää! <3 Ihan täydellinen talvipäivä sattunut teille. Onneks pian pääsee taas Lappiin!

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:00

      Vähän vähemmän olisi voinut olla pakkasta, mutta kyllä sen kesti kun tuollaisesta kauneudesta pääsi nauttimaan!

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 21:57

    Ihania kuvia! Riisitunturi on vielä käymättä, mutta toiveissa olisi valloittaa se vielä tämän talven aikana. Onneksi talvi jatkuu pohjoisessa pitkälle huhtikuuhun, joten aikaa on!

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:01

      Hyvältä kuulostaa, toivottavasti pääset käymään 🙂

  • Reply Mirka Hannele/Reason for Season sunnuntai, 24 helmikuun, 2019 at 23:03

    Oi että, talviset tunturit ovat vaan niin kauniita <3. Ei ole ihme, että Suomeen halutaan tulla kaukaakin ihastelemaan luonnon kauneutta. Vaikka muuten vihaan kylmää, niin tällaisten maisemien vuoksi olen valmis kestämään vaikka millaista pakkasta :D. Scrollasin nämä kuvat moneen kertaan, niin upean näköistä siellä!

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:02

      Kiitos ihanasta kommentista! Olin itseki aivan ymmyrkäisenä noista upeista maisemista, olisin tosiaan voinut jäädä vielä pariksi tunniksi vaikka kylmä olikin. Innostus pitää lämpimänä 😀

  • Reply anmariencfc tiistai, 26 helmikuun, 2019 at 22:18

    Lappi on mulla vielä käymättä yhtä kesällä Leville suuntautunutta reissua lukuunottamatta. Alkanut houkutella kyllä joka vuosi yhä enemmän, mutta tuntuu hieman tyyriiltä kun samaan hintaan pääsisi helposti pidempäänkin reissuun.

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:03

      Meidän reissu oli itse asiassa tosi edullinen, siitä on tulossa postausta kanssa heti kun ehdin sen kirjoittamaan. Mutta toki Lapin reissu voi olla myös tyyris. Riippuu siitä miten matkustaa ja mitä puuhaa.

  • Reply Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta torstai, 28 helmikuun, 2019 at 18:06

    No nyt on kyllä sellaiset maisemat, että vois laittaa vaikka mihin matkailumainokseen, jos ois tarkoitus saada massoittain ihmisiä kiinnostumaan Suomesta! Eihän tuollaisia sadunomaisia tykkilumipuita ole missään muualla! Ihan tuli ikävä talvista Suomea.

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:05

      Joo, sitä välillä miettii loskassa tarpoessa että sääliksi käy Suomeen suuntaavia turisteja, mutta kyllä tuolla oli vähän eri fiilikset! Tunsin itseni ihan hölmöksi että en itse ole tajunnut hakeutua noihin maisemiin tätä ennen.

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi perjantai, 1 maaliskuun, 2019 at 05:34

    Ei vitsit, teillä on ollu kyllä sää kuin morsiammella! Ihana sininen taivas ja aurinko, vaikka vähän pakkasta onkin. Laitetaan paikka korvan taakse meidän kesän matkaa silmällä pitäen.

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:06

      Sää osu kyllä kohdalleen just eikä melkein. Myönnän kyllä että Riisitunturin retki ajoitettiin ihan tarkoituksella siihen kaikista aurinkoisinta säätä luvanneelle päivälle 😀

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, 1 maaliskuun, 2019 at 22:17

    Olen nähnyt paljon kuvia Riisitunturilta ja taitaa olla pakko uskoa, että se on oikeasti juuri noin upea paikka!

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:08

      Kyllä se vain on, ainakin kun lumiolosuhteet ja sää osuu kohdalleen!

  • Reply Anna K. perjantai, 1 maaliskuun, 2019 at 22:46

    Aivan uskomattoman kaunista! Nuo lumen peittämät puut on kuin satuolentoja. Mutta on kyllä mahtanut olla kylmä, kun -20 ja siihen lisää vielä tuulen. Auts. Rukalla olen käynyt kerran, pari, mutta vaikka tämä on nimenä tuttu, en tällaisesta reitistä tienny mitään. Kiitos infosta ja maagisista kuvista. 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:09

      Kieltämättä olisi voinut olla pikkasen vähemmänkin pakkasta, mutta onneksi tuulta oli lähinnä huipulla ja suurimman osan kierroksesta sai kävellä suht tyynessä. Jos Rukalle vielä suuntaat niin käy täällä ehdottomasti! 🙂

  • Reply Siiri / Pilkettä-blogi lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 07:51

    Ihanan näköistä! 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:09

      Näin on! 🙂

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 09:22

    Ah mitä maisemia! 🙂 Kerkeisiköhän sitä vielä tänä talvena käymään tuollapäin. 😀 Ihan mielettömän kaunista! Oon kerran käynyt Olostunturilla ja silloinkin olin 16v.

    • Reply Anni | Rajatapaukset lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 10:11

      Tästä jäi kyllä kova Lappikuume päälle. En ole aiemmin pitänyt tuntureita oikein minään verrattuna oikeisiin vuoriin, mutta nyt käänsin kyllä kelkkani totaalisesti 😀

  • Reply Mikko | Shangri-la.fi lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 20:29

    Kyllä Suomi on kaunis maa. Harmillisesti omalla kohdalla jopa vähän aliarvostettu. Kiva postaus, joka saa miettimään josko vaihtaisi josku talven etelän reissun Suomen pohjoisen maisemiin. 🙂

    • Reply Anni | Rajatapaukset maanantai, 11 maaliskuun, 2019 at 12:12

      Syyllistyn ihan samaan, mutta lupaan jatkossa parantaa tapani! 🙂

  • Reply Eve, Jetlaggies lauantai, 2 maaliskuun, 2019 at 21:57

    Tykkylumi, Suomi, hiljaisuus. <3 Vaikka kierrämme paljon ympäri maailmaa, on se asia, josta välillä eniten unelmoin. Se, että sattuu olemaan kamera on mukana, on vain ehdotonta plussaa. Kiitos, että esittelit tämänkin itselleni vielä tuntemattoman kauneuden:)

    • Reply Anni | Rajatapaukset maanantai, 11 maaliskuun, 2019 at 12:14

      Ole hyvä! On ihanaa välillä levittää myös kotimaan matkailun ilosanomaa, varsinkin kun olen siinä itsekin vielä aika noviisitasolla ja täältä löytyy kuitenkin ihan todella upeita paikkoja!

  • Reply Sofia / Project Forever sunnuntai, 3 maaliskuun, 2019 at 13:47

    Ihania talvikuvia! Lappi on ollut mielessä jo monena vuotena (olen käynyt viimeksi 15 vuotta sitten!) mutta ulkomaan kohteet on toistaiseksi vienyt voiton. Varmasti lähivuosina tulee viimeistään taas Lappiin lähdettyä, mielessä olisi ainakin tämmöiset tunturimaisemat ja revontulet, joita en ole vielä koskaan nähnyt!

    • Reply Anni | Rajatapaukset maanantai, 11 maaliskuun, 2019 at 12:16

      Mäkään en ole ikinä nähnyt revontulia, en valitettavasti tälläkään reissulla koska ei vaan sattuneet olosuhteet kohdalleen, pilviä oli paljon, aurinkohiukkasia vähän. Mutta ei varmasti jää viimeiseksi Lapin reissuksi ja vielä joku kerta aion kyllä vielä nähdä ne revontuletkin!

    Vastaa käyttäjälle Sofia / Project Forever Cancel Reply