Kappas! Sain viimein aikaiseksi osallistua Instagram Travel Thursday -blogitempaukseen. Travel Thursdayn (kavereiden kesken ihan vaan IGTT) on kuukausittainen tempaus, jonka tarkoituksena on tuoda esille Instagrammia matkainspiraation lähteenä.
Tämän kuun teema on sopivasti lähimatkailu, enkä voinut olla tarttumatta tilaisuuteen fiilistellä ihanaa kotikaupunkiani Tamperetta! 13 vuodessa olen ehtinyt koluta Tamperetta melko tehokkaasti ja löytää monen monta suosikkipaikkaa. Tässä muutama instagrammin syövereistä kaivettuna!
Hiedanranta
Kirjoittelinkin Hiedanrannasta jo viime syksynä, mutta paikka ansaitsee vielä uudenkin maininnan. Vanhan teollisuusalueen rakennuksia on otettu uuteen käyttöön ja alueella järjestetään ilahduttavan paljon ohjelmaa, viimeksi ilmainen koko kansan juhannusjuhla, joka tosin jäi itseltäni valitettavasti väliin inhottavan flunssan vuoksi. Tämän kuun suurin tapahtuma lienee Uusi Tampere musiikkifestivaali.
Vaikkei mitään erityistä tapahtumaa olisikaan menossa, Hiedanrannassa kannattaa käydä pyörähtämässä Lielahden kartanon kesäkahvilassa tai ihastelemassa tehdasrakennusten seiniin viime vuonna tehtyjä upeita graffititeoksia.
Finlayson art area

Vuoden 2016 katumaalauksia
Finlaysonin vanha tehdasalue huokuu Tampereen kaupungin teollisuushistoriaa vanhoine punatiilisine rakennuksineen. Nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin alue elävöityy kesällä vielä ennestään Finlayson art area tapahtuman myötä.
Näkyvin merkki on alueen kaduille ilmestyvät ihanan värikkäät katumaalaukset, mutta tapahtumaan kuuluu myös taidenäyttelyjä sekä sisällä että ulkona. Tänä vuonna tapahtuman ajaksi Väinö Linnan aukiolle on myös tuotu Miina Äkkijyrkän ihana (ja valtava!) peltivasikka, kannattaa siis ehdottomasti käydä ihmettelemässä!
Flowpark
Varalan urheiluopiston yhteydessä sijaitsevaa Flowparkkiakin olen jo ehtinyt fiilistellä aiemminkin, mutta tänä kesänä flowparkkaamaan on ehdottomasti päästävä uudestaan. En voi kuin suositella!

Villekin suosittelee!
Hatanpään arboretum
Hatanpään arboretum ja sen ympärillä oleva puisto on ihan mahtava virkistysalue aivan keskustan läheisyydessä. Kesäisenä päivänä nurmikot ovat täynnä puistossa hengailevien kaupunkilaisten vilttejä. Vehreä puisto, kauniit istutukset, Pyhäjärven rantamaisemat ja kesäkahvila takaavat sen että minun lisäkseni aika monen muunkin tamperelaisen päivä- tai iltakävely suuntautuu kohti Hatanpäätä.
Lienee vielä syytä varoittaa hajuherkkiä että keskustasta saavuttaessa ennen puistoa on rannassa vedenpuhdistamo, joka päästelee välillä ilmoille sanotaanko mielenkiintoisia tuoksuja. Siitä vain rohkeasti läpi, eivät ne hajut puistoon asti kantaudu! 😀
Kissakahvila ja pupukahvila
Eläimellisempään menoon Tampereelta löytyy kaksi ihastuttavaa elukkakahvilaa. Kissakahvila Purnauskis on peräti ensimmäinen laatuaan koko Suomessa. Kahvila on ihanan persoonallisesti sisustettu ja sekä suolaista että makeaa purtavaa löytyy. Pääasia on tietysti karvaiset kaverit, joita pääsee rapsuttelemaan sydämensä kyllyydestä 5 euron pääsymaksulla.
Toinen Tampereen kahvilaerikoisuus on 3D Crush Cafe, josta löytyy houkuttimena pupujen lisäksi nimensä mukaisia 3D-tulostimia.
Puputerapiaan pääsee kahden euron minimiostoksella, sillä rahalla voi vaikka ostaa pupuille tarjottavia herkkuja. Tai voi niitä herkkuja tietysti ostaa vaikka itselleenkin, niitäkin löytyy erinomainen valikoima!
Pyynikki
Säästin rakkaimman paikan viimeiseksi, oi ihana Pyynikki! Parhaiten Pyynikistä tunnetaan varmasti näkötorni ja munkkikahvila ja ne ovat ehdottomasti vierailun arvoisia, mutta minulle Pyynikin parhaus on sen luonnossa.
Viimeiset kolme vuotta olen asunut aivan Pyynikin läheisyydessä ja vaikka niitä samoja lenkkipolkuja on tullut kulutettua vaikka millä mitalla niin Pyynikkiin ei vaan kyllästy. Kallioilta aukeavat mahtavat näkymät Pyhäjärven yli ja suosituimmilta poluilta voi hetkessä puikahtaa umpimetsään.
Pyynikki on ihana mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta kuten kuvista voi päätellä, talvinen auringonlasku on erityisesti mieleeni!
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover, Muru Mou ja Skimbaco.
Minut puolestaan löytää instasta nimimerkillä aman0n.
18 Comments
Sattuipa tämä hyvään saumaan, meillä on nimittäin yksi yö tiedossa Tampereella nyt heinäkuussa. En ole käynyt siellä ainakaan muutamaan vuoteen, joten kiva päästä edes lyhyelle vierailulle 🙂
Tervetuloa Tampereelle, toivottavasti vielä säät suosisivat vierailuanne! 🙂
Kiva kun lähdit tähän mukaan! 🙂 Ja samoilla linjoilla todella oltiin, mutta silti myös paljon eri juttuja ollaan postauksiimme poimittu. Hiedanranta on mulla vielä käymättä, se muka on niin kaukana. Mutta jos tässä jonain kauniina päivänä reipastuisi ja kävisi.
Oon niin ylpeä itsestäni, eikä mennyt kuin noin puoli vuotta! 😀
Hiedanranta kannattaa kyllä käydä kurkkaamassa. Siellä on kartano ja katutaidetta ja rappioromantiikkaa, tykkäät varmasti!
Tonne Hiedanrantaan en olekaan vielä päässyt, mutta voisi ottaa tämän kesän to do-listalle, sen verran kivalle näyttää! 🙂 Kiva huomata, että omassa kotikaupungissakin on vielä tuollaisia helmiä itseltä näkemättä. 🙂
Tampere on siitäkin mahtava paikka että uusia löytöjä tulee vastaan vaikka täällä on jo pitkän tovin asustanut! 🙂
No niin nyt alkoi löytyä lisää kiinnostuksen kohteita Tampereelle. Tuo Finlaysonin artarea olisi todella mielenkiintoinen ja tietysti Pyynikin torni. Siellä sitten ilmeisesti on joku kartanokin lähellä avannut ovensa?
Pyynikin näkötorni on kyllä must, sieltä näkee upeasti koko Tampereen keskustan.
Hiedanrannassa oleva Lielahden kartanossa toimii kesäkahvila, mutta ainakin kun itse kävin niin se oli vain osittain auki yleisölle, eikä sisätilat tehneet järin suurta vaikutusta. Jos kaipaa kartanomaisempaa kartanoa niin kannattaa suunnata Hatanpäälle tai Näsinlinnaan, joka löytyy aivan keskustasta.
Kääks, mitä Vaasa-selostus tekee Tampere-jutussa? Oli korkea aika ostaa uusi läppäri tänään. Poista ihmeessä, kuuluu toisaalle.
Kiitos vinkeistä! Vaikka olen pienen ikäni Tampereella lomaillut, jutussasi oli uusia ideoita. Yksi niitä tuttujen maisemien muutoksen seurantalistalla olevia kaupunkeja.
? En ehtinyt vielä vastata, mutta epäilinkin että oli tullut tuo edellinen kommentti vähän väärään osoitteeseen 😀 Mutta mitäpä pienistä!
Kiva että löysit uusia ideoita!
Sinun ja Nooran Tampere-postausten myötä tekisi mieli lähteä Tampereelle heti tältä istumalta! Mulla taitaa olla aika paha talvi-ikävä, sillä tuo viimeinen kuva sykähdytti kaikkein eniten. Ah, Suomi ja luminen talvi! <3
Nooran kanssa vedettiin kyllä aika hyvin yhtä köyttä Tampereen mainostuksen kanssa 😀
En varsinaisesti ikävöi talvea, mutta Pyynikki on kyllä parhaimmillaan silloin aivan satumaisen kaunis <3
Tampere-hehkutus pakottaa mut varmaan tänä kesänä Tampereelle haahuilemaan pitkästä aikaa. Aiemmin liikuin siellä paljonkin, mutta viimeiseen 10-vuoteen vähemmän, joten nostalgiaretki olisi paikallaan.
Jes! Tehtävä suoritettu! 😀
Oi, onpa kivoja vinkkejä, tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin. Kissakahvilasta tiesin, mutta onko Tampereella pupukahvilakin? Voi ihanuus! <3 Kissakahvilassakaan en ole käynyt, vaikka ohi olenkin muutaman kerran kävellyt, täytyykin seuraavalla Tampereen-reissulla heittäytyä eläimelliseksi.
Kyllä ja puput ohittavat ihanuudellaan jopa kissatkin, on ne vaan niin söpöläisiä!
Lisää Tamperetta! Ihan mahtavaa! Olen pari kertaa ollut ihan lähivuosina kouluttautumassa yliopistolla ja silloin hengaillut Tampereella Olen tykännyt ihan tosi paljon. Tuntunut paikalta, jossa varmaan tykkäisin asua. Onko kissakahvilat jo so last season? Väistykää kissat, puput tulee! 😀
P.s. Kiva, että lähdit mukaan IGTT:hen.
[…] heijastetaan valoteoksia, mutta katutaiteesta nauttisi mieluusti enemmän myös kesäaikaan. Viime IGTT:ssä hehkuttamani Finlayson art area on erinomainen esimerkki siitä millaisen piristysruiskeen muutama purkki maalia […]