Pohjois-Amerikka

Bryce Canyonin kansallispuisto: lumoavien kivitötteröiden ihmemaa

torstai, elokuu 15, 2019

Bryce Canyon on yksi Utahin osavaltion peräti viidestä eri kansallispuistosta, mutta se eroaa selvästi muista omaperäisen ulkonäkönsä vuoksi. Bryce Canyonille tunnusomaista ovat hoodoot, punertavasta hiekkakivestä eroosion myötä muodostuneet kivipylväät. Hoodoita on toki muuallakin, mutta Bryce Canyonilla niitä on kokonainen amfiteatterillinen, muodostaen todella unohtumattoman maiseman.

Saavuimme Bryce Canyonille Moabista ja edellisinä päivinä olin tarponut paahteisessa Archesin kansallispuistossa. Hieman yllätyksenä tulikin kuinka viileäksi ilma yhtäkkiä muuttui. Puisto sijaitsee yli 2000 kilometrin korkeudessa ja saa joka talvi kunnon lumikuorrutteen. Huhtikuun lopussa lämpötilat pyörivät päivisin parinkymmenen asteen tienoilla, mutta öisin saattoi edelleen olla pakkasta.

Saavuimme puistoon vasta iltapäivästä ensimmäisenä päivänä ja päätimme että hyvä alkupala olisi ajaa rim road scenic drive eli kanjonin reunaa kulkeva 29 kilometrin reitti ylös puiston korkeimmalle pisteelle, 2778 metrin korkeudessa sijaitsevalle Rainbow Pointille. Reitin varrelle on ripoteltu kymmenkunta näköalapaikkaa, jotka ovat kaikki kanjonille päin, eli vasemmassa reunassa lähtösuunnasta katsoen. Näin ollen kannattaa ajaa ylös asti ja pysähdellä haluamillaan näköalapaikoilla paluumatkalla. 

Olin etukäteen nähnyt Bryce Canyonista kuvia, mutta ne kuvasivat lähinnä puiston kuuluisia kivimuodostelmia ja olinkin vähän hämmästynyt kun puistoon ajettuamme olimme hetken kuluttua kuin kotimaisessa havumetsässä. Luntakin alkoi puolen välin jälkeen näkyä laikuittain ja Rainbow pointilla lunta oli vielä kunnon kasoja. Itseäni mittatikkuna käyttäen totesin yhden läjän olevan reippaasti yli puolitoistametrinen. 

Maisemat näköalareitin varrelta ovat upeita, mutta kaikista vaikuttavin näky odottaa amfiteatterin reunalta. Rim trail kulkee reunaa pitkin yhdeksän kilometrin matkalla, ja siitä kannattaa ehdottomasti kulkea ainakin Sunset pointin ja Sunrise pointin väliin jäävä vajaan kilometrin helppo ja tasainen pätkä. Lyhyenkin reitin kulkemiseen tosin saattaa kulua hetki jos toinenkin, koska tämän tästä joutuu pysähtymään keräilemään loksahtelevaa leukaansa näiden tajuttomien maisemien edessä.

Kaikista satumaisimmalta maisema näyttää aamuauringon loisteessa. Kiskoin itseni sängystä aivan liian aikaisin päästäkseni ihailemaan auringonnousua, eikä sitä tarvinnut katua. Ei vaikka palelin piposta, hanskoista, hupparista ja toppatakista huolimatta. Aamuauringon kultaiset säteet saavat muutoinkin kauniinvärisen kiven hehkumaan uskomattoman kauniisti kaikissa oranssin sävyissä persikasta ruosteenpunaiseen. Olisin voinut tuijottaa sitä näkyä tyytyväisenä tuntikausia, varsinkin kun lämpötilakin alkoi auringon näyttäydyttyä kivuta miellyttävämpii lukemiin.

Päivällä pärjäsi hyvin shortseilla ja t-paidalla, joten suosittelen kerrospukeutumista!

Patikointi

Bryce Canyonilla ei toki kannata jäädä vain reunalle ihmettelemään maisemaa, eri tasoisia patikkareittejä on hyvä valikoima ja kuuluisista kivitötteröistä saa ihan erilaisen käsityksen kun niitä ei enää katselekaan kaukaa ylävinkkelistä. Kivimuodostelmien koon tajuaa vasta niiden lomassa kävellessään, suurimmilla niistä on korkeutta peräti 60 metriä!

Meillä vuodenaika vaikutti aika merkittävästi patikointimahdollisuuksiin. Navajo loop trail ja muutama muukin reitti olivat vielä talven jäljiltä suljettuja, joten lyhyistä reiteistä ei ollut juuri valinnanvaraa. Myös kaatosateet ja muut erikoisolosuhteet voivat aiheuttaa lyhempiä tai pidempiä sulkuja reitteihin, joten ajantasaiset tiedot kannattaa aina käydä tarkastamassa puiston virallisilta sivuilta ennen vierailuaan. 

Queens garden reitin voi normaalisti yhdistää Navajo loopiin niin että reitistä tulee 4,5 kilometrin silmukka. Koska tämä vaihtoehto ei ollut lumen ja jään vuoksi mahdollinen päädyin kipaisemaan yhteensä 3 kilometrin Queens garden trailin edestakaisin. 

Lähtöpiste on sunrise pointilla ja siitä suunta otetaan alaspäin. Korkeuseroa reitillä on noin 100 metriä, mikä tekee siitä helpoimman amfiteatteriin laskeutuvista reiteistä. Alas laskeudutaan kuitenkin pikku hiljaa, joten paluumatkallakaan ei joudu kärsimään mitään älyttömän jyrkkää ylämäkeä. Reitti on hyvin merkitty ja helppo kulkea. Queens garden trail on yksi puiston suosituimmista patikoista, mutta ainakin aamuvarhain muita kulkijoita ei ollut ruuhkaksi asti. Myös lämpötila oli juuri sopiva. Aurinko alkoi lämmittää vähän, muttei vielä paahtavasti. Suosittelen siis ehdottomasti aamureippailuksi, varsinkin jos aikaa on rajallisesti.

Olisin mieluusti tutustunut Bryce Canyonin patikointimahdollisuuksiin laajemminkin, mutta valitettavasti meillä ei ollut varattu puistoon aikaa kuin alle vuorokausi ja toisaalta moni kiinnostavimmista reiteistä oli vielä suljettu. Esimerkiksi Sonjan blogista voi lukea Figure 8 -reitistä, joka yhdistää muutaman eri patikan 11 kilometrin kokonaisuudeksi.  Vaikka patikointi jäikin aika vähiin, koin että moneen muuhun kansallispuistoon verrattuna melko pienestä puistosta ehti hyvin nähdä parhaat puolet tässä lyhyessäkin ajassa!

Kaikki Usan road tripin jutut pääset lukemaan täältä!

 

Blogia voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa!

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Antti tiistai, elokuu 20, 2019 at 16:08

    Ei hitto kun on upeita kuvia taas!

    • Reply Anni | Rajatapaukset tiistai, elokuu 20, 2019 at 18:28

      Kiitti! 🙂
      Toi oli kyllä sen sortin paikka ettei siellä rumaa kuvaa olis saanu otettua.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin keskiviikko, syyskuu 4, 2019 at 10:36

    Bryce näyttää kyllä upealta! Meidän ensi vuoden Pohjois-Amerikan reissun tarkkaa suunnitelmaa ei vieläkään ole vielä lyöty lukkoon, mutta Brycen kansallispuistossa on pakko päästä käymään!

    • Reply Anni | Rajatapaukset keskiviikko, syyskuu 4, 2019 at 15:39

      Asenne on ainakin oikea, Bryceä ei missään nimessä kannata jättää väliin! 😀

    Leave a Reply