Egmontin kansallispuisto sijaitsee Uuden-Seelannin Pohjoissaaren lounaisnurkassa, hieman syrjässä saaren valtaväyliltä ja jää ehkä siksi aika monelta Uuden-Seelannin kävijältä näkemättä. Istuin bussissa ylimääräiset kuusi tuntia vain puistoon päästäkseni, mutta tämä sivupolku oli ehdottomasti vaivan väärti!…
-
-
Wanakan alue on ulkoilijan ja luontoihmisen paratiisi! On vuoria, metsiä, jokia, järviä ja jäätiköitä. Ja niin paljon erilaisia ulkoilureittejä! Ainoa hankaluus on reiteille kulkeminen, jos on sattunut saapumaan Wanakaan ilman omaa kulkuneuvoa, kuten minä.…
-
Jos Sydneyssä kaipaa liikuntaa ja haluaa samalla nauttia upeista rantamaisemista kannattaa ehdottomasti suunnata kohti Bondi beachiä, josta alkaa rantakallioita syleilevä kävelyreitti kohti Coogeen rantaa. Omalla kohdallani kävi sen verran hyvä tuuri, että satuin olemaan…
-
1748 metrin korkeudessa, Queenstownin keskustasta luoteeseen kohoaa Ben Lomond -nimisen vuoren huippu. Kaikkien patikointiin hullaantuneiden iloksi, tämän vuoren huipulle voi kiivetä, mikäli vain kunto kestää! Palkintona urakasta ovat uskomattomat maisemat Queenstownin ylle, Wakatipujärvelle ja…
-
Vietin kaksi päivää Uuden-Seelannin Eteläsaarella Mt Cookin kylässä ja sain nauttia niin uskomattoman kauniista ja mahtipontista vuorimaisemista etteivät sanat meinaa riittää niiden kuvailuun. Saavuin Mt Cookille kaatosateessa ja istuin ensimmäiset tunnit hostellihuoneessa palellen ja…
-
Uuden-Seelannin Eteläsaarelta löytyvää Milford Soundia kutsutaan usein maailman kahdeksanneksi ihmeeksi, tosin niin taidetaan kutsua aika monta muutakin paikkaa. Niin tai näin, vuono on kieltämättä satumaisen kaunis ja sen kuva on ujutettu varmaan jokaiseen Uuden-Seelannin…
-
Tekapojärvi sijaitsee Uuden-Seelannin Eteläsaarella, kolmen tunnin ajomatkan päässä Christchurchissä. Monet pysähtyvätkin pienessä Lake Tekapon kylässä vain ohimennen, nappaamassa kuvat turkoosina hohtavasta järvestä, sen edustalla hulmuvasta lupiinimerestä ja maiseman täydentävästä sievästä kivikirkosta. Minä vietin Tekapojärvellä…
-
Magnetic island päätyi matkasuunnitelmaani lähes pelkästään sillä meriitiillä että se vaikutti kiinnostavalta pysähtymispaikalta Cairnsin ja Airlie beachin välillä. Valitettavasti jossain kohtaa suunnitteluprosessia mietintämyssy oli päässä nurinpäin, sillä olin varannut Magnetic islandille vain yhden yön…