Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Luontoretket

Le Donon – upea vaelluskohde

Olin jo pitkään katsellut ja ihaillut tätä vaelluskohdetta netin kautta. Sinne halusin päästä vielä ennen kevättä ja oivallinen päivä osuikin eteemme juuri ennen koulujen sulkemisia, ennen korona-arjen alkua. Vanhimman lapseni jalkapallopelit oli peruttu, ilma näytti houkuttelevalta ja upean kirkkaalta. Pakkasimme reppuun pientä evästä ja päälle laitettiin lämpimät vaatteet. Kengät valittiin huolella, koska tiedossa olisi pidempi nousu vuorelle. Teimme retken juuri ennen korona rajoitusten alkua, joten ajoitus osui juuri nappiin! Pääsimme nauttimaan hurmaavista maisemista juuri ennen kotiin sulkeutumista. Näistä maisemista riittäisi nautittavaa vielä pidemmäksi aikaa kuvien ja mielikuvien muodossa.

Huipulla.

Ohjekyltti vuorelle.

 

Tänä vuonna meillä täällä Alsacessa talvea ei oikeastaan ollut lainkaan. Tai no, pakkasta oli muutama aste muutamana päivänä. Lunta ei sen sijaan meidän korkeuksille juuri tippunut, ehkä pari milliä koko talven aikana ja sekin vain muutaman tunnin ajaksi. Suomalaisena kaipaan lunta joka vuosi, kosketuksen ei tarvitse olla pitkäkestoinen, vaan pieni pyrähdys hankeen riittää aivan hyvin! Lumen raikas tuoksu on jotenkin lumoava, näin ulkosuomalaisen silmin ainakin. 😉  Tällä vaelluksella tavoitteenamme oli siis lähteä etsimään lunta hieman korkeammalta, ihan vain oman lumi-mieltymykseni takia. 😉  Ja löytyihän sitä! Ja oikein kunnollinen määrä löytyikin. Jopa niin, että lumipallosota ehti alkaa vaelluksen aikana. 🙂

Le Donon on suosittu ja hyvin tunnettu vaelluskohde Alsacessa. Se sijaitsee Vogeesien vuoristossa, tarkemmin paikkakunnalla nimeltä Grandfontaine. Vuoristoon lähdetään kipuamaan ensin autolla, tie alkaa nousta suhteellisen jyrkästi Schirmeckin kaupungin jälkeen. Autolla pääsee aina noin 700 metrin korkeuteen asti, jonka jälkeen auto on jätettävä yleiselle parkkipaikalle tienvarteen. Tie toki jatkuu parkkipaikalta eteenpäin, mutta se ei nouse kyseiselle vuorelle. 700 metrin korkeudessa ilma tuoksui jo talvisen raikkaalta, vaikka lunta ei vielä ollut tässä kohdassa näkyvissä lainkaan. Katselimme ensin hieman maisemia parkkipaikalta paikallistaaksemme vuorenhuipun. Sen jälkeen laitoimme repun selkään ja lähdimme suuntaamaan kohti huippua. Olimme vaelluksella koko perheen voimin. Pienin lapsemme kulki mukana selkärepussa (kunnon urheilua aikuiselle! 😉 ) ja isommat lapset kävelivät itse huipulle asti!! Uskomatonta miten hyvin lapset jaksoivat, eivätkä edes suuresti valittaneet! 🙂 Toki suklaata oli mukana, joka auttoi hieman asiaa. 😉

 

Maisema vaelluksen alussa.

 

Le Donon:n huippu sijaitsee yli 1.000 metrin korkeudessa! Matkaa taivalletaan siis jonkin aikaa, reilusta 700 metristä reiluun 1.000 metriin. Reittejä vuorenhuipulle on valittavana kaksi erilaista; joko metsätie, joka mutkittelee loivasti tai vaelluspolku, joka kulkee suorempaa metsän halki huippua kohti. Me valitsimme metsäreitin menomatkalle ja tieosuuden paluumatkalle. Valinta osoittautui hyväksi lasten kanssa kuljettaessa. Metsäreitti on aivan mahtava, todella vertaansa vailla! Toki metsäreitti vaatii paljon tarkkaavaisuutta, sillä reitillä on paljon kiviä ja oksia. Tieosuus on puolestaan huomattavasti tasaisempi ja leveämpi kulkea, mutta samalla merkittävästi pidempi. Noustessamme metsäreittiä ylöspäin lunta alkoi osua reitille yhä enenemässä määrin ja liukastumisen riski kasvoi koko ajan. Onneksi suuremmilta liukastumisilta kuitenkin vältyttiin. Toki lapset kahlasivat välillä polun ulkopuolella ja uppoutuivat lumeen sääriä myöten kastellen samalla käsineensä ja housunlahkeensa.. pientä lumi-kivaa, se sallittanee lapsille! Alaspäin tullessa oli ehdottomasti helpompi tulla tietä pitkin, kun ei tarvinnut varoa suuria kiviä tai liukkauita mättäitä.

 

Vaelluspolkua.

 

Osassa matkaa oli portaita.

 

Nousu huipulle kesti meiltä reilun tunnin. Näkymä huipulla oli aivan sanoin kuvaamaton! Huipulta näkyy toisia vuorenhuippuja ja mahtavia metsäisiä maisemia. Huipulla oli pakkasta, joten ihana lumen ja pakkasen tuoksu pääsi kunnolla valloilleen! Olisin voinut katsella maisemia vaikka tuntikaupalla! Tämä vaellus teki itseeni todellisen vaikutuksen! Luonto on kaunista! Pakkanen ja lumi tuo ehdottomasti oman viehätyksensä tähän paikkaan!

 

Kivinen temppeli vuoren huipulla.

 

Yli 1.000 metrin korkeudessa.

 

Näkymä temppeliltä.

Vuoren aivan huipulla on kivinen temppeli. Temppeli on todella tunnelmallisen näköinen, varsinkin kun sen päällä on pieni lumikerros ja jäätä. Historian kirjojen mukaan tällä paikalla on historiaa takanaan jo yli 5.000 vuotta. Paikka tunnetaan nimellä Le Donon vuodesta 1436 alkaen. Paikka on siis todella historiallinen. Paikkaan ja sen lähimaille on myös mahtunut erilaisia taisteluja, onhan tämä alue suhteellisen lähellä Saksan ja Ranskan rajaa. Nämä taistelut ovat ihan oma lukunsa sinänsä, johon tarvittaisiin vähintään yksi blogikirjoitus, jos ei kaksi… joten paikan historiasta ehkä lisää joku toinen kerta.

Kohde on siis ehdottomasti näkemisen arvoinen. Vaellukselle kannattaa varata aikaa, vähintään 2 tuntia ja sitten vielä maisemien ihailulisä päälle. 😉 Maisemille kannattaa varata aikaa! Vaellukselle ei ole pääsymaksua, sinne tarvitaan vain positiivista mieltä, hyvät vaellusvarusteet ja ehkä pientä purtavaa. Vaellukselle ei myöskään ole aukioloaikoja, vaan vaeltamaan voi lähteä ihan oman mielensä mukaan. Toki järkeä kannattaa käyttää mukana, eikä lähteä reitille esimerkiksi pimeällä. Jos siis matkailet lähistöllä, poikkea ihmeessä tässä kohteessa!! Tämä kohde on yksi omista suosikeistani. Tänne aion kiivetä seuraavaksi kesäaikaan tai heti, kun korona siihen antaa mahdollisuuden.

Mukavaa viikon jatkoa hyvät lukijat! Pysytään terveinä! Pysytään vielä kotona! 🙂

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Seikkailu kauniiseen luontoon

Eilinen sunnuntai oli mukavan kirkas päivä. Päätin käyttää säätilaa hyväkseni ja lähteä lasten kanssa patikoimaan. Tarkoituksena oli mennä katsomaan kaunista vesiputousta ja nousta vielä mahdollisesti yhdelle linnalle. Siitäkös lapset riemastuivat, he kun tykkäävät linnoista ja metsistä. Tarhaikäinen lapseni tiedusteli myös, josko pyörän voisi ottaa reitille mukaan. Sain hänet onneksi ylipuhuttua ja pyörä jäi kotiin.

Meidän lähellä sijaitsee putous nimeltä Cascade du Nideck. Tämän putouksen lähellä on myös linna tai lähinnä rauniot. Paikka on hyvin suosittu vaelluskohde paikallisille ja myös hieman kauempaa tuleville. Tämä vaellusreitti oli pitkään suljettuna, koska putouksella oli tippunut kiviä! Täten emme ole ennen käyneetkään kyseisellä reitillä.

Lähdimme matkaan hieman liian myöhään. Kuten niin usein lasten kanssa, lähtö ei onnistu ihan salamannopeasti, puuttuu sitä ja unohtuu tätä.. Pääsimme kuitenkin matkaan. Ensin ajoimme vajaan puoli tuntia aika mutkaista tietä korkeille kukkuloille. Aivan mahtavat maisemat pilkistelivät mutkien takaa. En tosin ehtinyt maisemiin sen suuremmin keskittyä, oli pakko keskittyä mäkiin ja mutkiin.

 

            

 

Jätimme auton parkkipaikalle. Ja sitten menoksi! Valittavana oli kaksi eri reittiä, joista päädyimme lyhyempään vaihtoehtoon. Vaellusreitti lähti heti laskemaan portaita alas kohti metsää. Reitti oli täynnä kauniita syksyisiä lehtiä, jotka olivat tosin kosteita. Tarkkana sai siis olla ettei jalka livahda! Vaellusreittejä meni kahdessa tasossa. Reittiä oli tosi mukava kulkea, alusta oli ihanan pehmeä jalalle. Onneksi lapset olivat myös kuuliaisia ja suostuivat kulkemaan aina reitin metsän puolella eivätkä sen suuremmin lähteneet kurkkimaan tai pelleilemään toiselle reunalle!

Vaellettuamme sellaisen puolituntisen, pääsimme kauniille näköalatasanteelle! Oi, näköalat olivat upeat! Mutta, eihän niitä näköaloja saa kuviin laisinkaan mahtumaan. Tai edes sitä tunnetta, luonnon kauneutta! Aurinko alkoi myös pikku hiljaa laskea, joka vaikeutti kuvien ottoa. Tasanteella täytyi myös olla hyvin tarkkana, ettei jalka lipeä kiviltä. Tasanne on kyllä hyvin aidattu kauttaaltaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. Keskittymiseni menikin hyvin pitkälti lasten seuraamiseen ja huolehtimiseen, ettei tapahtuisi mitään vahinkoja.

 

       

 

Illan alkaessa jo hämärtää, päätimme lähteä takaisin autolle. Linna jäi myös näkemättä tällä kertaa. Tai no näimme linnan kaukaa, mutta emme mistään hyvästä valokuvauksellisesta kuvakulmasta, joten en siksi viitsi tähän postata kuvaa.

Luulen, että seuraavan kerran menen vaeltamaan tämän koko reitin kuitenkin yksin tai jonkun toisen aikuisen kanssa. Täytyy todeta, että pienten lasten kanssa ei ihan putoukselle asti uskalla edes kyllä lähteä! Portaat ovat sen verran jyrkät ja askelmia on paljon, kuten kuvastakin voi päätellä (kuva alla)! Seuraavaa vaellusta odotellessa siis! Koska reitti ei ole kaukana kotoamme, on sinne helppo palata uudelleen ja uudelleen! 🙂 Ja lasten kanssa voi vaeltaa sillä välin pienempiä, vaikka vähemmän haastavia reittejä, niitähän tältä alueelta onneksi löytyy! Kaikilla oli eilen tosi mukava iltapäivä ja se on kaikkein tärkein juttu se!! 🙂

         

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail