Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Linnavisiitit

Wangenbourgin linna (Château de Wangenbourg)

Wangenbourgin linna sijaitsee korkealla kukkulalla, se on noin 480 metriä merenpinnan yläpuolella. Linna ei ole enää yhtänäinen kokonaisuus, vaan linnasta on jäljellä vain rauniot. Linna on peräisin keskiajalta ja se on luokiteltu historialliseksi nähtävyydeksi jo vuonna 1898, eli ihan nykyaikaisesta linnasta ei ole kyse. Olemme käyneet tällä linnalla jo useamman kerran, perheenä ja useiden kauempaa tulleiden vieraidemme kanssa. Linna on sopivan kulkumatkan päässä meiltä kotoa. Linna sijaitsee siis Wangenbourgin kylässä (tarkemmin Wangenbourg-Engenthal). Tie kylälle on hyvin mutkainen, ensin mennään mutkaista tietä ylös ja sen jälkeen lähdetään laskeutumaan pikku hiljaa alaspäin. Korvat saattavat mennä lukkoon ajomatkan aikana, niin suuria ovat korkeuserot! Matkapahoinvointi on tällä tiellä taattu, jos on yhtään sellaiseen taipumusta ja sattuu vielä istumaan takapenkillä. Kannattaa siis varautua matkaan siinä tapauksessa muovipussin kera. 😉

Heti kylälle saavuttaessa voi Wangenbourgin linnan paikantaa todella helposti, kunhan vain katsahtaa tieltä hieman ylöspäin. Linnalle meno onnistuu kätevästi, sillä linnan lähelle pääsee autolla. Tälle linnalle ei siis tarvitse tehdä minkäänlaista vaellusta. Auton voi jättää läheiselle parkkipaikalle ja sitten vain kipuamaan loput pari sataa metriä jalkaisin. Lasten kanssa kannattaa olla tarkkana, koska pudotuspaikkoja on useammassa kohtaa!

 

         

 

Linna on hajonnut suurelta osaa, mutta kyllä jäljelle jääneistä seinistä tämän paikan linnaksi voi vielä hyvin tunnistaa. Linnan raunioilla on mielenkiintoista kuljeskella, vaikkakin koko ajan täytyy katsoa ettei kompastu mihinkään suuriin tai keskikokoisiin kiviin. Linnan raunioissa voi tunnistaa jonkinlaisia huoneita, vaikka seinät ovatkin suurelta osin hajonneet. Huoneet linnassa ovat ilmeisesti olleet aika pieniä, kuten siihen aikaan oli tapana. Muutama suurempikin huone on kyllä löydettävissä. Oviaukot linnassa ovat matalia, eli kannattaa olla ehdottoman varovainen ettei vain kalauta päätään oviaukon yläreunaan! Me nykyajan ihmiset kun olemme huomattavasti pidempiä kuin keskiaikainen kansa aikanaan oli. Linnan raunioilla kuljeskellessa on mukava yrittää eläytyä linnan arkeen! Elämä keskiaikaan ja linnan rakentamisen aikaan on varmastikin ollut hyvin työntäyteistä ja samalla aikas vaarallista ottaen huomioon vaikka vihollisen mahdollisen lähestymisen. Fyysisiä voimia on todella tarvittu jo näiden rakennuskivien nostamiseen! Linnan rakentamiseen on kulunut paljon aikaa ja havereiltakaan ei luultavasti ole pystytty välttymään, sen verran massiivisesta rakennelmasta tässä on kyse. Upeaa, että näille raunioille pääsee edelleen tutustumaan ja ihailemaan paikkaa kokonaisuudessaan!

Linnan raunioiden sisäpuolelle on joitakin vuosia sitten rakennettu pieni puinen teatterilava, joka on ahkerassa käytössä varsinkin kesäisin. Linnalla nimittäin järjestetään erilaisia taidetapahtumia, erilaisia teatteriesityksiä ja keskiaikaisia juhlia. Nämä esitykset ja tapahtumat sopivat erityisen hyvin tälle linnalle ja ne vetävätkin katsojia puoleensa joka kerta!

 

                

Korkealla linnan tornissa liehuu Alsacen lippu. Linnan torniin pääsee kiipeämään tornin sisällä meneviä portaita pitkin. Portaat on tukevat, mutta aika mutkittelevat. Jos on korkeanpaikan kammoinen, kannattaa katse suosiolla suunnata kohti tornin huippua, eikä turhaan katsella portailta alaspäin. 🙂 Ylhäältä tornista on aivan upeat näköalat lähikyliin ja luontoon. Linnalta voi hyvällä säällä nähdä Saksan rajalle asti! Luonto linnan ympärillä on hyvin metsäinen ja rauhallisen kaunis! Itse nautin todella tornista aukeavista maisemista ja viihdyinkin tornissa ensimmäisellä visiittikerralla esikoiseni kanssa pitkän tovin. Ihan pienten lasten kanssa ei torniin kannata kiivetä, ettei satu vahinkoja, koska tornissa ei ole mitään verkkoa suojana! Toisaalta jo pelkkä torniin kipuaminen vaatii tarkkuutta ja fyysistä jaksamista, joten ihan 2-vuotiasta (tai hieman vanhempaakaan lasta) en itse ottaisi torniin mukaan.

 

Näkymä portaista matkalla torniin.

Korkealla tornissa!

Maisemaa tornista! Linnan tornissa on piirroskuvia maisemista, jotta katsoja voi paremmin paikantaa missä ilmansuunnassa on mitäkin.                   

 

Wangenbourgin linna on mielenkiintoinen kohde keskellä vuoristoa ja metsää. Tänne tulemme vielä varmasti useamman kerran uudelleen. Vieraamme ovat myös aina ihastuneet tähän kohteeseen. Kannattaa siis käydä kurkistamassa näihin raunioihin, jos lähistöllä liikkuu! 🙂

                    

Visiitti linnaan ei maksa mitään ja linnaa voi ihailla ihan omassa rauhassa. Kannattaa tosin ottaa huomioon, että välillä linna on teatterikäytössä, jolloin esityksiin on tottakai pääsymaksu. Linnaan ei tällöin pääse tutustumaan  lainkaan. Teatterikalenteri on siis hyvä tarkistaa ennen visiittiä. Linnan pääportti on myös kiinni iltaisin ja yöaikaan, linnan aukioloajat kannattaa kurkistaa ennen suunniteltua visiittiä. 🙂

 

************************************************************

Lisätietoja: http://www.route-chateaux-alsace.com/chateauxtemp/chateau-wangenbourg/

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Rohan-linna Mutzigissä (Château des Rohan)

                                 

Mutzig on pieni kaupunki, joka sijaitsee 30km Strasbourgin suurkaupungista lounaaseen. Mutzigissä asuu lähes 6000 asukasta. Mutzigin kaupunkiin kuuluu paljon historiaa ja siellä toimii Ranskan armeijan eri osastoja edelleen hyvin aktiivisesti. Kaupungista löytyy myös tämä yllä kuvassa näkyvä kaunis linna, johon tässä blogissa kurkistamme.

Linna sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa (tarkemmin osoitteessa: 39 rue du Château), tasaisella maalla ei siis minkään kukkulan päällä tällä kertaa. 🙂 Linna on rakennettu 1400-luvulla. Se on alun perin ollut linnoitus, joka puolusti Bruchen laaksoa. Linna on tyypiltään/muodoltaan nk. Wasserburg, se on hevosenkengän mallinen ja sitä ympäröi vesi. Linnan oikealla puolella virtaa joki. Linna on saanut nimensä ”Rohan” 1700-luvulla, jolloin se toimi piispankotina. Linnan sisäpihalle mennään suurista rautaporteista, niin sanotusti hevosenkengän keskeltä, kuten kuvassa alla näkyy.

 

   

 

Tänä päivänä linna toimii kulttuurikeskuksena. Linna muutettiin kulttuurikeskukseksi vuonna 1985, silloin sen varsinainen restaurointi aloitettiin. Kulttuurikeskus otetiiin käyttöön virallisesti vuonna 1988. Linnan sisätilat ovat hyvin modernit. Linnasta löytyy museo, elokuvateatteri, musiikkisali sekä alakerrassa sijaitseva kirjasto. Kaikkiaan tilaa on valtavat 2000 m²! Linnan vieressä on iso parkkipaikka, josta yleensä aina löytyy tilaa autolle. Linnassa on tiloja, joita voi vuokrata juhlakäyttöön tai erilaisiin tapahtumiin. Varauskalenteri onkin mitä ilmeisemmin suhteellisen usein täynnä. Linna ei ole avoinna nk. perinteisille linnavisiiteille lainkaan!

 

              

 

Mekin olemme käyttäneet linnan tiloja ja vuokranneet tilan yhdeksi iltapäiväksi viime vuonna. Pidimme esikoisemme kaverisynttärit nimittäin tässä kyseisessä linnassa. Vuokratilaan kuului elokuvateatteri ja sen vieressä oleva sali isoilla ikkunoilla. Tilat olivat linnan kolmannessa kerroksessa, josta oli mukavat näkymät kaupungin maisemiin. Synttäreillä lapset katsoivat esikoisemme valitseman elokuvan oikeassa elokuvateatterissa, joka oli siis vain heille varattu! Elokuvan jälkeen viereisessä salissa oli sitten kakkujuhlat ja erilaisia leikkejä. Syötävät ja juotavat toimme itse mukana, linnassa ei ole tarjolla ruokapalveluita. Linna on hyvin asiallinen, tunnelmallinen ja mielenkiintoinen paikka viettää synttäreitä (tai muita juhlia). Tilaa on isommallekin porukalle! Tykkäsimme kovasti ja lapsilla oli hauskaa (mikä kaikkein tärkeintä)! 🙂

 

                                           

 

Tälle linnalle ei tarvitse tehdä siis minkäänlaista vaellusta. Jos haluaa ulkoilla ja nauttia ulkoilmasta, voi linnan lähistöllä tehdä vaikka pienen kävelyretken ja katsella linnaa näin tarkemmin ulkopuolelta käsin. Linnan oikealla puolella kulkeva joenvarsi on kaunista katseltavaa.

 

(Blogin numerotiedot ja historiaa on otettu seuraavalta nettisivulta: https://www.villedemutzig.fr/culture-loisirs/centre-culturel.htm)

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Schirmeckin linna (Château de Schirmeck)

Hei pitkästä aikaa, Bonjour Ranskasta! Huh, blogipaussi venähtikin todella pitkäksi arkikiireiden keskellä… mutta josko nyt jatkoa Linnavisiiteille. 😉

Tästä linnavisiitistä on aikaa melkein tarkalleen kolme vuotta, mutta reissu on mielessä kuin eilinen päivä. Päätimme silloin lähteä lasten kanssa tutustumaan Schirmeckin kuntaan ja siellä olevaan pieneen linnaan aurinkoisena lokakuisena päivänä. Schirmeck sijaitsee reilut 50 km Strasbourgista länteen päin. Kunnassa on reilut 2000 asukasta, eli kyseessä on suhteellisen pieni kunta. Mutta linna tai uudelleen rakennetut linnanrauniot kunnasta löytyvät! Alkuperäinen linna on rakennettu jo 1300-luvulla, mutta se tuhoutui vuonna 1633. Linnaa on sittemmin uudelleenrakennettu, mutta vai osin. Linnan tornissa toimii museo, joka on auki vain kausiluontoisesti.

Linna näkyy jo hyvin pääkadulta, kun osaa katsoa oikeaan suuntaan. Toinen juttu onkin sitten, että miten linnalle pääsee pääkadulta. Yritimme ensin löytää tietä linnalle itsenäisesti. Ajelimme ympäriinsä ja lopuksi vain jätimme auton eräälle parkkipaikalle ja tiedustelimme ohikulkijoilta kulkua linnalle. Ensimmäiset ohikulkijat eivät osanneet meitä auttaa lainkaan. Sitten vihdoin löytyi pariskunta joka osasi näyttää meille suunnan, mistä päästä alkuun.

Polku linnalle on nousua mukulaisilla kivillä ja välissä on kuin pieniä portaita. Polku oli täynnä lehtiä. Polku on suhteellisen haasteellinen nousta lasten kanssa ja erityisesti lastenrattaiden kanssa. Tarkkana saa olla eikä alaspäin kannata turhia katsella, ettei tulisi ajatuksia, että mitä jos jalka lipsahtaakin tai rattaiden pyörä kääntyykin väärään suuntaan… 😉 Polku menee siis kauniin luonnon keskellä ja siellä on mukava kuunnella luonnon omia ääniä. Puolet matkasta pääsimme suhteellisen hyvin, mutta sitten polku oli jo sen verran jyrkkää ettei rattaita voinut kunnolla työntää eteenpäin. Onneksi matkalla sattui olemaan muitakin kulkijoita ja eräs hyvin ystävällinen keski-iän jo ylittänyt nainen auttoi meitä rattaiden kanssa ja pääsimme hänen ansiostaan nousemaan linnalle asti!!

 

                                 

 

                               

Näkymät linnalta ovat upeat! Syksyinen väriloisto pääsi tänä lokakuisena päivänä oikein valloilleen! Katselimme maisemia ja kiersimme linnaa ympäri. Linnaan ei päässyt sisälle, linnan tornin ovi oli suljettu. Se ei meitä haitannut, sillä maisemat olivat tarpeeksi palkitsevat! Linnan sisäpihalla on penkki sekä pöytä, johon istuimme syömään eväitä ja hengähtämään ennen alaspäin lähtöä. Linna on aidattu, mutta lasten kanssa saa olla tosi tarkkana etteivät he mene liian lähelle reunaa!!

                                   

Alaspäin meno sujui lähes ongelmitta, sain jopa itse työnnettyä lastenrattaat polkua pitkin alas lähes koko matkan. Esikoinen välillä tosin käänti rattaiden etupyörää tai hieman nosti renkaita, lapset ovat oivallisia apulaisia! Ja esikoista sai varoitella ettei ala juoksemaan polkua alas, vaikka mieli tekisikin ;-), sillä aina on vaarana, että jos se jalka kuitenkin lipsahtaa..

Kokonaisuudessaan siis oikein mukavaa syyspäivän visiitti! Ilma oli myös mukavan raikas! Lasten kanssa tällaista visiittiä en välttämättä suosittele, koska tosiaan tarkkana saa olla! Isompien teini-ikäisten lasten kanssa kävelyreitti on jo huomattavasti helpompi kulkea.

Reissun tehtyämme meille selvisi, että linnan lähelle pääsee myös autolla. Tosin aivan eri reittiä! Tämä ei meitä haitannut, sillä seikkailu oli kaikenkaikkiaan oikein mukava! Sää ihanan syksyinen!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Linnojen kunkku – Haut Königsburg

Aloitan Elsassin linnavisiittini alueen suurimmasta ja kenties mahtavimmasta linnasta, eli Haut Königsburgista tai ranskalaisittain ”Le château du Haut-Koenigsbourg” .  Linna sijaitsee Orschwillerin kylässä Ranskan Elsassissa. Strasbourgista matkaa linnalle on noin 55 km ja Colmarin kaupungista noin 25 km. Linna sijaitsee korkealla kalliolla, kuten suurin osa alueen linnoista. Tämän Königsburgin linnan voi erottaa jo hyvin kaukaa moottoritieltä sen kokonsa ansiosta.

Moottoritieltä on hyvät opasteet linnalle. Ensin ajetaan pienen ja suloisen Kintzheim-nimisen kylän lävitse, jonka jälkeen lähdetään kipuamaan kohti linnaa. Tie linnalle on aika mutkainen, mutta maisemat ovat metri metriltä muhkeammat. Kesäisin tienvarret ovat täynnä autoja, hetken aikaa saattaa joutua etsimään parkkipaikkaa. Linnalla ei ole varsinaista parkkipaikkaa, joten autot on vaan jätettävä ”matkan varrelle”.

Vierailin perheeni kanssa linnalla kesäaikaan. Kesähelteellä linna onkin oikein oivallinen vierailukohde, koska linnassa on huomattavasti viileämpää kuin ulkona. Linna on hyvin suosittu turistikode alueella ja siellä kuuleekin puhuttavan todella monia eri kieliä (myös suomen kieltä kuulimme pariin otteeseen). Kannattaa siis varata aikaa vierailuun, koska lippuja saattaa joutua hetken jonottamaan.

 

                                                                    

Linnalta on todella mahtavat maisemat Saksan rajalle. Alla olevasta valokuvasta saa hieman viitettä, mutta toki luonnossa maisemat näyttävät vieläkin häikäisevimmiltä. Takana siintää Saksan Schwarzwald, eli ”Musta metsä”. Kannattaa siis varata linnavisiittiin mahdollisimman aurinkoinen ja kirkas päivä, jolloin reissusta saa eniten irti!

 

Pikkulasten kanssa linnavisiitti onnistuu myös mukavasti. Kannattaa kuitenkin huomioida, että linnaan sisälle EI saa viedä rattaita, eli perheen pienimmät on joko otettava kantoreppuun tai jos he jo kävelevät, on oltava tosi huolellinen portaissa. Toisaalta linnaa voi ihailla myös pelkästään ulkoapäin ja linnalta aukeavia maisemia katsella vaikka kiikareilla. Linnan sisäpihalle pääsee ilman pääsymaksua ja lapset voivat ihailla kaunista sisäpihaa.

 

       

Linnan kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.haut-koenigsbourg.fr/fr/, tiedot saa kolmella kielellä; ranska, saksa ja englanti. Linnaa pääsee ihailemaan sisältä päin hintaan 9 euroa/hlö, lapset pääsevät hieman edullisemmin, 5 euroa/lapsi (hinnat kesällä 2017). Turistikauden ulkopuolella marraskuusta maaliskuuhun voi linnaan käydä tutustumassa myös ilman pääsymaksua yhtenä päivänä kuusta, aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Linnan sisäpihalla sijaitsee tyypillisesti myös turistikauppa, jossa myydään teemaan liittyvää materiaalia. Valikoimasta löytyy muun muassa ritareita, puisia kilpiä, erilaisia linna-asusteita, kyniä, magneetteja, kirjoja jne. Meille mukaan tarttuivat nämä kaksi ritaria. Näitä voi käyttää leikissä tai laittaa myöhemmin vaikka koristeeksi ja muistoksi visiitistä.

 

 

 

 

Linna on ehdottamasti visiitin arvoinen! 🙂 Vaikka useampaankin kertaan, vaikka vain maisemien takia! 😉

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail