Suomen suurin matkablogiyhteisö

Saksaa ja kaunokirjoitusta

Ranskan Elsassissa monien koulujen opetussuunnitelma poikkeaa hieman Ranskan muista maakunnista. Tällä erolla on historiallinen tausta, joka liittyy sota-aikaan. Onhan Elsass ollut ennen osa Saksan valtiota ja silloin koulut käytiin tietysti saksan kielellä. Saksan kieltä opetetaankin useissa kouluissa Elsassissa ja monille oppilaille se on ensimmäinen vieraskieli. Muualla Ranskassa ei saksan kieltä niin innokkaasti opeteta, eikä ole siis koulujen opetussuunnitelmassa mukana.

IMG_1002[1]

Saksan kielen leikkimielinen opiskelu aloitetaan useissa kunnissa viimeisenä vuotena tarhakoulussa, eli lasten ollessa 5-vuotiaita. Kielen opiskelu tapahtuu lähinnä laululeikkien avulla, samoja lauluja lauletaan useaan otteeseen ja näin sanat jäävät hyvin lasten mieleen. Esikoulussa saksan kieltä on  päivittäin, ainakin meidän kylän koulussa (myös useilta muilta kyliltä olen kuullut samaa). Toki kielen opiskelu riippuu paljon opettajan omasta kielitaidosta ja aktiivisuudesta. Maakunnan koulujen välillä saksan kielen opiskelussa voi olla suuriakin eroja.

IMG_1038[1]

Maakunnassa on myös useita kaksikielisiä kouluja, joissa puolet ajasta oppilaille puhutaan saksaa ja toinen puoli ranskaa. Yleensä näihin kouluihin on vaatimuksena, että lapsen äidinkieli on toinen näistä kahdesta kielestä. Näitä kaksikielisiä kouluja on vain isommilla paikkakunnilla ja kaikki halukkaat eivät usein mahdu mukaan. Meillä lähin kaksikielinen koulu on noin 10 kilometrin päässä. Päästäkseen kaksikieliseen alakouluun, on usein vaatimuksena, että on jo käynyt kaksikielisen tarhakoulun.

IMG_1039[1]Ranskassa arvostetaan edelleen kaunokirjoitusta, mikä on mielestäni oikein hyvä juttu! 🙂 Kaunokirjoituksen harjoitteleminen aloitetaan yleensä jo tarhakoulussa. Kuvaliitteessä esimerkki tarhakoulun vihkosta. Esikoulussa sitten jo lähes kaikki teksti kirjoitetaan kaunokirjoituksella. Kaunokirjoitus on kaunista ja se vaatii keskittymistä! Kirjoja lapset lukevat esikoulussa tekstauskirjaimin, mutta tekevät itse tehtävänsä kirjoihin liittyen kaunokirjaimin.

Ranskalaisessa koulumaailmassa on siis edelleen mukana ”ripaus vanhoillisia arvoja”, mikä on todella hyvä asia omasta mielestäni. Digiaikaan lapset ehtivät siirtyä myöhemminkin. 🙂 Monikielisyys koulujen opetuksessa on aina hyvästä ja kehittää lasten kielitaitoa ja vieraan kielen omaksumista jo varhaisessa vaiheessa. Mielenkiintoinen Elsass ja sen koulujärjestelmä! 😉

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Lauri Larsson lauantai, maaliskuu 28, 2020 at 07:42

    Olin vuonna 1982 Elsassissa.
    Itse asiassa olin palaamassa kotiin Interraililta Irlannista, mutta päätin vielä käydä Ranskan Lyonissa, Beaujolais’n tuotantoalueella.
    Paikallisessa kahvilassa näin ilmoituksen viinitarhatöistä.
    Tapasin samassa kahvilassa kaksi kaverusta, argentiinalaisen ja italialaisen miehen, jotka olivat siellä kertomansa mukaan odottamassa kohtapuoliin tulevaksi luvattua kuljetusta viinitarhalle töihin.
    Lyöttäydyin heidän seuraansa ja lähdin mukaan viinitarhan isännän farmari-Peugeotiin . Siitä se alkoi.
    Kun työt siellä etelässä olivat jo lähellä loppuaan ja sato siellä miltei korjattu, tiedustelin siltä työntekijöiden pääjoukolta ,mihin he seuraavaksi olivat suuntaamassa.
    Kaikki kertoivat samaa: Elsassiin, jossa sadonkorjuu, vendage, on vasta alkamassa. Siispä itsekin suuntasin sinne.
    Matkan kuljin liftaamalla (mikä nyt miehenä on tietystikin hitaampaa, kuin naisihmisillä).
    Sain onneksi kuitenkin kyytejä ja kuljin Châlon-sur-Saônen kautta pohjoiseen.
    Yövyin milloin perunalaareissa , milloin missäkin kojussa tai huoltoaseman takapihalla ja tapasin matkalla muita nuoria, kansainvälisiä ’kulkureita’.
    Lopulta saavuin Colmarin kaupunkiin ja asetun sinne joksikin aikaa ’auberge jeunesseen’ Sitten kun etelästä ansaitut rahat hupenivat, oli aika hakeutua läheiseen Ribeauville nimiseen pikku kaupunkiin.
    Sieltä taas viinitarhatöihin.
    Pohjoisen viiniköynnökset olivat rautalangalla tuettuja ja paljon korkeammat kuin etelässä.
    Homma kävi etelässä sen vuoksi enemmän ’selän päälle’.
    Pohjoisessa taas köynnökset olivat niin kosteita, että niissä meni Seiko-merkkisen rannekelloni taulukin aivan ruosteeseen.
    Suomalaisia en kyllä silloin siellä tavannut missään.
    Myöhemmin asuin vielä siellä samassa ’Youth hostellissa’ Colmarissa ja stten erään kahvilassa tapaamani Jean -Luc nimisen , ( mielestäni aivan Alexandre Dumas’n, pitkätukkaisen 1600-luvun muskettisoturin näköisen), silloin myös 24-vuotiaan nuoren miehen kanssa hänen yksiössään, joka sijaitsi vanhan näköisessä,(sellaisessa keski-Euroopalle tyypillisessä ns. ristisalvos-talossa), sen sisäpihan puolella, yläkerrassa.
    Jean -Luc oli todella köyhä, mutta hyväsydäminen kaveri.
    Sovimme,että minä ostan ruuat .
    Hänellä ei huoneessaan ollut juuri muuta kuin pieni ’camping-gaz’-tyyppinen keitin (johon ostin aina huoltoasemalta uuden säiliön) ja patjat nukkumista varten sekä lattialla nauhuri josta kuuntelimme bretagnelaisen ’Malicorne’- yhtyeen soittoa ja seinää koristi kyseisen yhtyeen juliste (nykyisin minulle jo nostalgiamusiikkia)
    Söimme usein kastanjamuhennosta.
    Jean- Luc parka.
    Oli selvinnyt juuri vähän aikaa stten kovien huumeiden vieroituksesta, ja käytön seurauksena hänelle oli (nuoresta iästään huolimatta )jo asennettu sydämentahdistin.

    Hän tapaili uuden elämänsä järjestelyn osana myös usein jotain sosiaalihoitajaa.

    Jean-Luc’illa oli itsellään nuori, kuvankaunis, Mireille -niminen tyttöystävä, joka ilmeisestikin(ja onneksi) rakasti J-L:ia hyvin paljon.
    Itse piirtelin vanhan Colmarin ja ’ l’Alsacen ’ maisemia ja vanhaa kaupunkiarkkitehtuuria kauniine puistoineen ja upean koristeellisine tako- & valurauta portteineen .
    (Niitä sain onneksi hieman myydyksikin turisteille.)
    Patikoin myös viinikylistä toisiin ja ’imin’ itseeni paikallista historiaa.

    Matkaamisessa on omat vaivansa, mutta hetkeäkään en kyllä kadu noilla Elsassin mailla vaelteluani nuoruusvuosinani.

    Niin ja ihastutti saada tietää, että vielä on maita, joissa (toisin kuin täällä pohjoisessa omahyväisessä, ”kaiken viisauden ja opin keskuksessa”, Suomessa )vanhaa kunnon kaunokirjoitusta velä opetetaan ja harjoitetaan.
    Itselläni on vanha ’Mont Blanc’-merkkinen oikea täytekynä, jolla kirjoittelen päivittäin. (Kaunokirjoituksellapa tietenkin. )

    • Reply paivic lauantai, huhtikuu 4, 2020 at 16:02

      Kiitos kommentistasi. Mahtava tarina ja kokemus sinulla takana!! Kaunokirjoitus on täällä tosiaan vielä arvossaan ja olen asiasta mielissäni. Koneella ehtii kyllä oppia kirjoittamaan myöhemminkin. 😉 Kaunokirjoitus on hienomotoriikkaa parhaammasta päästä.

    Leave a Reply