Suomen suurin matkablogiyhteisö

Meistä

 

Anski

Anna-Reetta | valokuvaaja / photographer

”Yksi parhaita tuntemuksia maailmassa on uudesta kaupungista herääminen. Tykkään googletella paikallisten suosittelemia kahviloita ja ravintoloita sekä koluta vintage-putiikkeja. Kaikkein mukavinta on kuitenkin vaellella kameran kanssa päämäärättömästi ja eksyä uusiin paikkoihin, sillä koskaan ei tiedä minkä kulman takana pilkistää katukirppis tai se elämäsi maukkain kahvikupponen.

Olen myös aika haka ihan oikeasti eksymään. Kokemus on onneksi opettanut, että maalaisjärjellä ja suunsa avaamisella pääsee yleensä pitkälle – vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään. Ihmiset haluavat kuitenkin pääsääntöisesti auttaa toisiaan. Ainakaan vielä en ole itseäni sellaisesta hukkapiilosta löytänyt, ettenkö olisi ehjänä selvinnyt pois.”

 

 

 

 

 

salla

 

Salla | kirjoittaja / writer

”Olkoonkin klisee, mutta reissaamisessa parasta on se, ettei ikinä voi ihan varmasti tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Uudet ihmiset ja tutkimattomat kadut voivat johdattaa mitä uskomattomimpiin seikkailuihin. En jaksa juosta nähtävyyksien perässä, vaan nautin mielummin kaupungeista ympäriinsä haahuillen ja ohi vilistäviä ihmisiä katsellen.

Balkania kiertäessäni rakastuin jälleen vuorimaisemaan. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo sen verran aikaa, etten muistanutkaan, kuinka paljon siitä pidän. Kroonisena matkakuumeilijana haaveilenkin jo reissusta vaikkapa Pohjois-Norjaan.”

 

 

 

 

 

 

Ota yhteyttä: [email protected]